Viimeaikoina minua on paljon mietityttänyt lasten varhaiskasvatus. Miten sitä kuuluu toteuttaa?Tuntuu, että media toitottaa kovasti sitä, että äitien pitäisi palata nopeammin työelämään ja lapset ansaitsevat laadukasta varhaiskasvatusta. Moni äiti laittaakin lapsensa hoitoon vaikka olisi vielä itse kotona. Perusteluja on monia, mutta en voi olla miettimättä sitä, saavatko kotona kanssani olevat lapseni tarpeeksi virikkeitä, laadukasta kasvatusta ja sosiaalisia suhteita.
Minä olen tehnyt asiat toisin päin kuin moni muu äiti. Olen edelleen kotona, vaikka nuorimmaiseni on "jo" kaksi vuotta. Teen osa-aikaisesti töitä, mutta en halua laittaa lapsiani hoitoon, kun samalla moni äiti laittaa lapsensa osa-aikaisesti hoitoon, vaikkei tee töitä. En edes harkinnut laittavani esikoista pariksi tunniksi parina päivänä viikossa hoitoon, kun nuorimmainen syntyi, vaikka kahden pienen kanssa olikin ajoittain raskasta. Teenkö väärin?
Mietin, jäävätkö lapseni paitsi jostain. He eivät pääse mukaan hoitopaikan yhteisiin askartelu- tai musiikkituokioihin. En minä järjestä heille joka päivä jotain opetuksellista aktiviteettia. Kotityötkin kun pitää hoitaa... He eivät myöskään pääse luomaan varhaisia ystävyyssuhteita leikkimällä päivittäin muiden lasten kanssa. Toki käymme viikoittain perhekerhossa, jossa on ohjattua toimintaa ja muita lapsia. Ja syksyllä esikoiseni pääsee seurakunnan päiväkerhoon ihan yksin. Lisäksi lapsemme tapaavat silloin tällöin tuttujen lapsia. Mutta riittääkö se?
Missä vaiheessa lastenkasvatuksesta tuli näin vaikeaa? Ennenvanhaan tehtiin töitä maatilalla ja lapset hoidettiin siinä sivussa. Puhuttiinko silloin varhaiskasvatuksesta? Ja ihan aikuisia heistäkin tuli! Itseasiassa tuntuu, että nykyään lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän ongelmia elämässään... Samaan aikaan, kun puhutaan, että äitien pitäisi palata työelämään, kuuluu valitusta, että lapsiryhmät ovat ihan liian isoja ja pienille lapsille ei ole tarpeeksi hoitajia. Onko se sitten laadukasta varhaiskasvatusta? Vaikka päiväkodin henkilökunta olisi kuinka osaavaa, eivät he millään ehdi huomioida minun lapseni tarpeita, jos lapsia on paljon.
Ovatko ne äidit, jotka laittavat lapsensa varhain hoitoon, todella sitä mieltä, että lapsi tarvitsee ammattilaisen järjestämää varhaiskasvatusta? Vai eivätkö äidit halua julkisesti (somessa) myöntää, että takana onkin muita syitä? Syitä on varmasti yhtä monta kuin on äitiäkin, enkä halua kenenkään valintoja syyllistää, mutta rohkenen kuitenkin epäillä, että lapsella olisi parempi muualla kuin omassa kotona.Minun näkökulmastani ideaali tilanne olisi, että lapsi olisi kotona vanhempiensa kanssa kouluikään asti ja vanhemmat pitäisivät huolen siitä, että lapsi saisi ikätasolleen sopivaa toimintaa sekä leikkikavereita, joiden kanssa harjoitella sosiaalisia suhteita, esimerkiksi perhekerhoissa ja -kahviloissa. Läheskään aina tämä ei tietenkään ole taloudellisesti tai muista syistä mahdollista, mutta ehkäpä me vielä kotona olevat äidit voimme olla syyllistymättä siitä, että lapsemme eivät saa sitä kuuluisaa varhaiskasvatusta – he kyllä ehtivät istua koulun penkillä muutamankin vuoden!
