maanantai 1. joulukuuta 2014

Imetyksen ihanuus

Imetys on ihana ja luonnollinen asia. Täysimetystä suositellaan puolivuotiaaksi ja osittaisimetystä vähintään vuoden ikään saakka. Näin toitottivat kaikki oppaat, joita ennen Hipun syntymää sain käsiini. Jännitin imetystä jo etukäteen. Mitä jos se ei onnistuisikaan? Halusin onnistua! Jälkeenpäin ymmärrän, etten saanut synnäriltä sitä apua imetykseen, jota olisin tarvinnut, mutten osannut pyytää. Ehkä osittain siksi ensimmäinen puoli vuotta vauvan kanssa oli tosi raskasta aikaa.

Jo synnytyssalissa minulle annettiin rintakumi. Vauva sai sen kanssa kyllä imettyä, mutta en tiedä johtuiko siitä, että maitoa ei tahtonut tulla tarpeeksi. Sairaalassa nälkäiselle lapselle annettiin vaan pullo suuhuun, mitään muuta ei edes kokeiltu tai ehdotettu. No, maito ei ollut noussut vielä, joten tyydyimme siihen.

Kotona maito nousi, mutta jatkoimme lisämaidon antamista pullosta kerran päivässä, koska lapsi oli nälkäinen. Tahdoin kuitenkin onnistua imetyksessä, joten tein kaikkeni, jotta maito riittäisi. Ja kaikki aika siihen menikin. Ensimmäiset neljä kuukautta vain istuin ja imetin ja kun lapsi nukkui, pumppasin maitoa. Jossain vaiheessa pääsimme kuin pääsimmekin eroon korvikkeesta, mutta neljän kuukauden iässä aloitin pitkin hampain kiinteiden antamisen, kun paino ei tahtonut nousta.

Rintakumia käytimme koko ajan ja siinä oli omat hankaluutensa. Positiivista oli se, että nännit pysyivät hyvässä kunnossa, mutta kumeja piti pestä ja steriloida koko ajan ja tuntui, että niiden kanssa olisin tarvinnut aina yhden lisäkäden, että aluksi kumi pysyisi paikallaan ja lapsi pääsisi vauhtiin. Oli tosi hankalaa imettää ilman tyynyn tuomaa tukea ja rintakumin kanssa kesti aina hetken ennen kuin maitoa alkoi tulla kunnolla. Lisäksi nolostelin muiden seurassa, kun mietin, mitä muut ajattelevat, kun imetän tuollaisen apuvälineen kanssa. Hippu ei kuitenkaan suostunut edes yrittämään ilman kumia, enkä oikein tiennyt, miten siitä olisi pitänyt yrittää eroon.

Ensimmäinen puoli vuotta oli imetyksestä johtuen aika rankkaa aikaa. Asiaa eivät yhtään helpottaneet ulkopuolisten harkitsemattomat kommentit. Esimerkiksi kerran olimme isovanhempieni luona ja rupesin imettämään. Jostain syystä Hippu ei heti saanut kunnon otetta ja maitoa ei tullut, joten lapsi hermostui ja itki kärsimättömyyttään. Mummoni tokaisi, että on saanut lapsi liikaa pullomaitoa, kun ei rinta kelpaa. Tässä vaiheessa Hippu ei ollut saanut kuukauteen pisaraakaan pullosta... Onneksi näitä kommentteja oli tosi vähän, mutta pääni sisällä niitä oli sitäkin enemmän.

Taisimme olla Hipun kanssa yhtä tyytyväisiä kun puoli vuotta tuli täyteen ja kaikkien oppaidenkin mukaan sai aloittaa kiinteät ruuat kunnolla. Siihen saakka olin antanut muuta ruokaa vielä hyvin vähän kun kerran puolivuotiaaksi asti suositellaan täysimetystä. Hippu on aina tykännyt lähes kaikesta ruoasta ja siirtymä kiinteisiin tapahtui paremmin kuin helposti. Aika pian puolen vuoden jälkeen Hippu lopetti yösyönnit ja -heräilyt kokonaan ja myös päivisin rytmi vaihtui säännöllisiin viiteen ateriaan. Siitä asti elämä vauvan kanssa onkin ollut ihanan helppoa. Pari viikkoa ennen vuoden ikää Hippu päätti lopettaa rintamaidon syömisen kokonaan kun olimme kesäleirillä. Sitäkin olin etukäteen mietttinyt, että milloin olisi sopiva lopettaa, mutta Hippu teki päätöksen puolestani ja niin sen piti mennäkin.

Nyt meille on pikkukakkonen tulossa ja olen taas miettinyt imettämistä. Ehdottomasti haluan imettää taas, mutta tällä kertaa ilman paineita. Jos maitoa ei tule tarpeeksi, annan loput pullosta. Kiinteät voi aloittaa kunnolla jo nelikuisena, jos tarve vaatii. Jo Hipunkin takia on ajateltava käytännöllisesti. Nyt en voi käyttää kaikkea aikaani imetykseen. Mutta tuo ajatus huojentaa. Osittaisimetyskin on hyvä ja siihen tiedän pystyväni kyllä. Loppu menköön omalla painollaan. Olen ihan hyvä äiti imetyksen onnistumisesta huolimatta!

Ihmettelen sitä, että kaikissa oppaissa toitotetaan niin paljon imetyksen ihanuudesta ja tärkeydestä, mutta puhutaan vain hyvin vähän imetysvaikeuksista. Itseasiassa törmäsin lähinnä lauseeseen, 'vain harvoin imetys ei onnistu ja on käytettävä korviketta'. Masentavaa! En yhtään ihmettele, jos monet luovuttavat, kun imetys ei ota onnistuakseen. Jälkeenpäin olen kuullut, että itseasiassa monilla on imetysongelmia. Miksei niistä puhuta??? Helpottaisi suunnattomasti uutta äitiä, jolle kaikki on muutenkin outoa ja vähän hankalaa vielä. Imetys voi olla ihanaa vain, jos siihen ei liity paineita. Ja imetys voi olla onnistunut, vaikka lapsi saisi lisäksi korviketta.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Askarteluja

Tämän tekstin julkaisemista piti hiukan jarruttaa, etteivät lahjat paljastu saajilleen liian aikaisin...

Syksyn mittaan on tullut väkerreltyä yhtä sun toista. Käsityöt ovat minulle tapa rentoutua ja samalla ne tuottavat iloa, kun saa jotain konkreettista aikaiseksi. Varsinkin syksyisin iskee usein into neuloa, mutta tänä syksynä olen tehnyt muutakin.


Kerhossa oli kankaanpainantaa ja teimme Hipun kanssa vaarille ja papalle t-paidat isänpäiväksi. 
Hippu ei ollut projektista ollenkaan niin innoissaan kuin äiti... 
Isänpäivänä vaari totesi, että nyt on vaarilla uusi juhlapaita :)






Iskä sai pipon ja kalsarit







Samalla teemalla jatkoimme, kun kummitädin synttärit lähestyivät. 
Kummitäti sai pussin täynnä enkelikarkkeja.



Nyt kun Hippu on vähän isompi ja jaksaa leikkiä välillä itsekseen sekä menee illalla ajoissa nukkumaan, on äidille jäänyt aikaa myös neulomiseen. Vajaan kolmen viikon projektina tein itselleni piiitkät sukat. Ohje näihin löytyy täältä.


Seuraava projektikin käynnistyi jo. Arvaatko, mitä tästä tulee?? :)

perjantai 21. marraskuuta 2014

Räkää, räkää ja vielä vähän räkää

Kulunut syksy on ollut kyllä räkäisin syksy ikinä! Hippu on käynyt läpi varmaan jokaisen räkätaudin, joka paikkakunnallamme riehuu. Kokonaan terveitä viikkoja on syksyllä kertynyt ihan pari ja suurin osa kerhoista on jouduttu jättämään väliin. Ja aina kun kerhossa ollaan käyty, tuliaisena on tuntunut olevan uusi pöpö. Ja mikä tylsintä, minä olen saanut jokaisen taudin myös. Sen sijaan mieheni ei ole sairastanut yhtään! Tasan menee taas nallekarkit.

Meidän perhe-lehdessä sanottiin, että alle 3-vuotiaalla 5-10 hengitystieinfektiota on vielä ihan normaali määrä. No, meillä alkaa tuo 10 kohta olla täynnä, mutta niin alkaa vuosikin olla lopussa... Neuvolassa sanottiin samaa; lapsi käy läpi kaikenlaisia pöpöjä ja siitä se vastustuskyky kasvaa. Ja kuulemma minä saan niitä myös, kun aikuisten keskuudessa liikkuu yleensä hiukan eri pöpöt. Ja joskus nämä lasten flunssat voivat tulla aikuisille jopa pahempina...

Yhtenä yönä heräsin taas nuhaiseen itkuun. Tokkuraisena rupesin etsimään, missä on se Hipun nenäsumute. Hetken pengottuani tajusin, että eihän tuon ikäiselle ole suolavettä kummempaa nenänaukaisijaa. Kun selvisin tolkkuihini, oli Hippukin jo nukahtanut uudestaan.

Tällä viikolla on yskä tullut riesksemme. Hippu on heräillyt yöllä yskimään, eikä tahdo saada nukutuksi. Väsymyksissään hän ei kuitenkaan suostu syömään eikä juomaan yöllä. Niinpä yleensä odotamme, että yskäkohtaus menee ohi. Kerran, kun tuli oikein paha yskä, dippasin tutin hunajaan (sain apteekista neuvon kokeilla hunajaa yskänlääkkeeksi) siten sain lapsen ottamaan edes vähän helpotusta oloonsa. Olen myös antanut vettä lääkeruiskusta. Lapsi huutaa kuin syötävä, mutta yleensä pienikin juominen helpottaa.


Riesanamme on ollut myös silmä- ja korvatulehduksia. Kumpaankin vaivaan jouduimme hakemaan kaksi kuuria, kun ensimmäinen ei tehonnut. Yllättäen myös minä sain osani silmätulehduksesta, mutta korvatulehdukselta sentään olen välttynyt! Silmätippoja saimme vain puhelinsoitolla neuvolaan. Palvelu pelaa! Mutta korvatulehdukseen oli käytävä lääkärissä ja nyt Hippu on keksinyt vihata lääkärejä. Aikaisemmin korvien tarkistus ei ole ollut iso juttu, mutta kai vieraat mieslääkärit ovat vaan pelottavia.



Onni onnettomuudessa on, että Hippu on luonteeltaan tosi reipas ja jaksaa flunssista huolimatta leikkiä ja touhottaa. Ruoka maistuu ja uni myös, kunhan ei iske yskäkohtaus. Myöskin suun kautta otettavat antibiootit ovat kiva juttu ja aamulla lapsi rupesi jopa vaatimaan lääkettä! Ja kaipa tämä sairastelukin joskus loppuu...

maanantai 10. marraskuuta 2014

Pyhäaamun rauhaa

Viikko sitten, tarkalleen Pyhäinpäivän aamuna, oli meillä ensimmäinen talviaamu. Pakkasta on ollut satunnaisesti, mutta ensimmäistä kertaa maa oli härmäisen hunnun verhoama ja ulkona näytti ihan talvelta. Tästä ihastuneena lähdin heti pihalle nauttimaan talvi-ilmasta.



Olimme Hipun kanssa kahdestaan kotona. Kaikki oli niin rauhallista ja seesteistä.


Talviuni oli alkanut.



Ihan kuin luomakuntakin olisi kunnioittanut Pyhäinpäivän harrasta tunnelmaa.



Tämän talven ensimmäinen jäätynyt lätäkkö!


Teki mieli mennä pomppimaan se rikki, mutta maltoin mieleni...




Tapoihini ei ole kuulunut käydä hautausmaalla pyhäinpäivänä, vaikka vaari-vainaan viimeinen leposija sieltä löytyykin, mutta luonnon helmassa hiljentymisestä voisin ottaa tavan.



tiistai 28. lokakuuta 2014

Syksyn harmaus

Keväällä puhutaan kevätmasennuksesta. En ole koskaan tunnistanut itsessäni sellaista, sen sijaan pimeä syksy saa yleensä mielenkin mustaksi ja kylmä ja väsymys hiipii koko kehoon. Tykkään kyllä alkusyksyn väriloistosta, mutta pimenevät illat ja harmaat maisemat ovat jotenkin masentavia. Tämä syksy on jostain syystä ollut toisenlainen.

Nyt minulle ei ole iskenyt sitä normaalia ahdistusta, kun iltahämärässä tuntuu, etteivät mitkään lamput riitä valaisemaan kotia tarpeeksi. Olen sen sijaan jopa nauttinut siitä, kun voi kääriytyä villapaitaan sohvannurkkaan kun ulkona on pimeää, ja sataa ja tuulee niin että nurkissa vinkuu. 


Yhtenä iltana lähdin kauppaan juuri sillä hetkellä kun on hämärää ja katuvalot syttyvät, muttei vielä sysipimeää. Vettä sateli hiljakseen ja katselin kun märkä asfaltti ja kosteat autot kimmelsivät lamppujen loisteessa. Se oli jotenkin kaunista!


Syksyn koleutta vastaan neuloin itselleni muhkean villapaidan.


Ja ostin uuden piiitkän toppatakin



Koirallekin neuloin oman paidan


Yleensä välttelen joulun aloittamista liian aikaisin, mutta nyt join ensimmäisen glögilasillisen jo lokakuussa! Kyllä muuten lämmitti flunssaista kurkkua!


Taistelu pimeyttä ja kylmyyttä vastaan jatkukoon!

maanantai 20. lokakuuta 2014

Sananen ystävyydestä

Viime aikoina olen miettinyt muuttuvaa ystävyyttä. Elämän eri tilanteissa ystävyys näyttäytyy eri tavoilla ja se on hienoa mutta joskus myös kipeää.

Minulla ei ole oikein koskaan ollut oikeaa sydänystävää. Tiedättehän, sellaista tytön parasta ystävää, jolle kerrotaan ihan kaikki, jonka kanssa ollaan kuin yhteen kasvaneita ja ystävyys jatkuu läheisenä vielä vuosien jälkeenkin. Sellaista olen aina kaivannut. Toki minulla on ollut ja on yhä paljon kavereita ja hyviä ystäviäkin löytyy, mutta sellaista yhtä tiettyä ei ollut.

Ala-asteella olin ujo ja otti jonkin aikaa ennen kuin ystävystyin kunnolla luokkakaverieni kanssa. Yläasteella taistelin pulman kanssa: ala-asteenaikainen paras kaverini vaihtoi bestistä ja ne joiden joukkoon olisin halunnut kuulua, eivät hyväksyneet minua. Jäljelle jäi ne luokan "jämät", jotka eivät kuuluneet "kauniisiin ja suosittuihin". Kuitenkin näistä muodostui hyviä ystäviä, joiden kanssa pidän yhteyttä vieläkin. Olisinpa ymmärtänyt sen jo aiemmin, niin olisin säästynyt monelta murheelta. Onneksi lukioaikaan mennessä tajusin jo.

Sitten, juuri kun ystävyyssuhteet saivat vähän syventyä, lähdimme opiskelemaan. Kaikki hajaantuivat, kuka minnekin. Alkoi oman elämän rakentaminen. Tämä kaikki oli kriisin paikka minulle. Muutin kauas, en tuntenut ketään. Tutustuin kyllä nopeasti ihmisiin ja asuin opiskelija-asuntolassa, joten aina löytyi mukavaa seuraa, mutta silti tunsin itseni orvoksi. Etsin osittain tiedostamatta edelleen sitä sydänystävää, joka minulta aina oli puuttunut. Lisäksi kävin läpi myöhäismurrosikää ja itsenäistymisen kriisiä. Tämä aiheutti sen, että tarrauduin erääseen ystävään liikaa. Olemme edelleen ystäviä, mutten voi olla miettimättä, olisiko suhteemme nyt parempi jos silloin en olisi yrittänyt liikaa.

Opiskelun jälkeen palasin kotiseudulleni töihin. Taas oli muutoksen paikka. Kaikki opiskelukaverit ja jäivät kauas ja kotiseudulla oli jäljellä vain muutama ikäiseni tuttu. Enää en ollut kriisissä enkä yksinäinen mutta muistan heittäneeni ilmaan rukouksen, että jollen saa aviopuolisoa, saisin edes yhden läheisen ystävän, jonka kanssa jakaa asioita. Rukoukseeni vastattiin, sain aviomiehen.

Nyt kun olen naimisissa ja meillä on lapsi, on ollut mielenkiintoista miettiä ystävyyttä. Pidän harvakseltaan yhteyttä muutaman yläaste- ja lukioaikaisen ystävän kanssa. Samoin näen silloin tällöin opiskelukavereita. Heitä kaikkia kaipaan, mutta välimatkat ja erilaiset elämäntilanteet aiheuttavat omat haasteensa. Lapsen myötä olen kuitenkin tutustunut paikkakunnan muihin äiteihin. Tämä avasi ihan uuden mahdollisuuden ystävyydelle. Äitineinä meillä on heti jotakin yhteistä. Vaikkemme vielä olekaan niin läheisiä, että uskaltaisin kutsua näitä ihmsiä hyviksi ystäviksi, en epäile, etteikö joidenkin kanssa tämä voisi olla pidemmänkin ystävyyden alku.


Kaikkein mielenkiintoisinta on ollut huomata, miten ystävyys ei kysy ikää. Nuorena sitä ystävystyi lähinnä oman ikäluokan kanssa, mutta nyt olen saanut ystäviä yli sukupolvien. Esimerkiksi työpaikalla ja lauluryhmässä olen saanut ystävystyä ihanien ihmisten kanssa ja ehkä juuri erilaisten elämäntilanteiden takia ystävyys on rikasta ja antoisaa.

Eräänä päivänä olin kävelyllä ja mietin ihmissuhteitani. Surin sitä, etten ollut löytänyt elinikäistä sydänystävää, kunnes ymmärsin, että juurikin mieheni on luvannut olla ystäväni kunnes kuolema meidät erottaa. Minulla on paljon ihmisiä ympärilläni ja saan olla kiitollinen erilaisista ystävistäni mutta ennen kaikkea rakkaasta miehestäni, johon voin luottaa ja jolle voin puhua kaikesta siitä, mikä lapsuudessa jäi supattamatta bestiksen korvaan.


maanantai 29. syyskuuta 2014

Syksyn satoa

Yksi kivoin juttu syksyssä on kaikki ne herkut joita luonnosta löytyy. Tänä syksynä olen säilönyt mansikkaa, viinimarjoja, mustikkaa ja omenaa. Vain mansikasta jouduin maksamaan.


Myimme vanhan talomme pois ja samalla jouduin jättämään hyvästit viinimarjapensaille ja omenapuulle. Onneksi saimme omenaa useammaltakin tutulta.


Olen aina tykännyt omenasta kaikissa muodoissa. Nyt yritin keksiä eri tapoja laittaa omenaa, kun pelkän hillon syöminen alkaa luultavasti jossain vaiheessa tökkiä.


Yksi lempparini on kuivatut omenat. Omenasta poistetaan siemenkota, se leikataan mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja ripustetaan narulle kuivumaan muutamaksi päiväksi. Omenat eivät saa olla kuivatusvaiheessa toisissaan kiinni vaan mahdollisimman väljästi. Kuivuttuaan nämä voi sitten laittaa purkkiin tai paperipussiin. Säilyvät huoneenlämmössä useita kuukausia.

Kokeilin myös omenamehua mehumaijalla, omena-puolukka-mehua sekä omena-puolukka-hilloa. Tuo omena-puolukka-hillo oli erityisen onnistunut kokeilu! Sitä tulee luultavasti syötyä niin puuron päällä kuin pinaattilettujen kaverinakin.


Piti sitä leipoa perinteinen omenapiirakkakin.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Metsäretkellä

Eräänä nättinä syysaamuna lähdettiin Hipun kanssa puolukkaan. Olenko vielä maininnut, että syksy ei ole varmaan minään vuonna tuntunut yhtä kivalta? Nyt olen nauttinut kyllä syksystä täysin rinnoin!


Matkalla puolukkapaikalle löytyi hienoja taideteoksia!



Puolukkaakin löytyi paljon!


Hippu söi omiin suihin, minä keräsin säilöttäväksi.





Hilloksi meni!

tiistai 16. syyskuuta 2014

Kun bloggarin kamera hajosi...

Kamerani, veljeltä käytettynä ostettu Canon ixus 900 Ti, on jo vähän aikaa oikutellut. En tiedä mitään kameroista, mutta ilmeisesti vika on tarkennuksessa tai sen moottorissa. Lumihiutaleita kuvatessa kamera tuntui lopullisesti väsyvän.


Se ei jaksanut enää tarkentaa mihinkään. Myöskin sulkeutuminen tuotti sille ongelmia.


Vähän aikaa levättyään se toimi taas hetken, mutta väsyi sitten taas.


Syksyinen metsä ikuistettuna väsyneellä kameralla on oikeastaan aika kaunis.


Vähän niin kuin vesivärimaalaus


Mieheni lupasi minulle uuden kameran.

Lunta?

Jo kesällä ystäväni ehdotti eräälle porukalle, että voisimme tehdä joulukortteja vähävaraisille jaettaviin joulupaketteihin. Ajatuksena oli virkata lumihiutaleita, jotka olisivat ensin korteissa, mutta ne voisi irrottaa sitten joulukoristeiksi. Kesähelteillä ajatus lumihiutaleista ei vielä ottanut tuulta alleen, mutta syksyn tullen käsityöintoni heräsi ja ryhdyin tuumasta toimeen.



Katsoin muutamaa ohjetta ja aloin virkata. Tein fiilispohjalta ja hiutaleista tuli – kuten aidoistakin – kaikista erilaisia. Hiutaleet on yllättävän nopeita tehdä.


Yhdestä tuli sen verran söpö, että päätin painaa sen ohjeen mieleen. Hiutale on mielestäni siro, mutta kuitenkin tarpeeksi tukeva koristeeksi. Tässä ohje, jos kiinnostuit. Pahoittelen, olen vasuri ja siksi ohje on peilikuva oikeakätiselle. Jos tuntuu ylivoimaiselta, ota peili avuksi. Itse pystyn kyllä virkkaamaan suoraan oikeakätisen ohjeen mukaan :)


1. kerros: Virkkaa 9 ketjusilmukkaa ja sulje ne lenkiksi piilosilmukalla


2. kerros: Tee kolme ketjusilmukkaa (=yksi pylväs) ja sen viereen kaksi pylvästä. Näiden jälkeen neljä ketjusilmukkaa.


Tee jälleen kolme pylvästä ja neljä ketjusilmukkaa, näitä yhteensä 7 kappaletta ensimmäinen mukaan lukien. Kiinnitä viimeinen ketjusilmukkaketju ensimmäiseen ketjusilmukkapylvääseen piilosilmukalla.


3. kerros: Tee vielä toinen piilosilmukka pylväisiin. Virkkaa kolme kiinteää silmukkaa ketjusilmukkalenkkiin. Virkkaa sen jälkeen 5 ketjusilmukkaa ja kiinnitä viimeinen niistä piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan.


Tee toiset viisi ja kiinnitä samaan silmukkaan. Tee vielä kolmas jono ja kiinnitä edelleen samaan ensimmäiseen silmukkaan. Tämän jälkeen tee vielä kolme kiinteää silmukkaa 2. kerroksen ketjusilmukkalenkkiin. Virkkaa kaksi piilosilmukkaa pylväisiin ja jatka koko kierros, kuten edellä.


Valmista tuli!


Ensimmäisen tein novita wool -langasta koukulla numero 3. Tykkään tästä villaisesta enemmän, on jotenkin herkempi (varsinkin livenä) ja "lumisempi". Toinen on tehty novita cotton luxus -langasta samaisella koukulla.


Kamera kyllästyi jo lumisateeseen...