Ylös, ulos ja lenkille!

Päätinpä lähteä pitkästä aikaa liinalenkille.

Hippua odottaessa tutustuin huolellisesti kantoliinoihin, luin niiden eduista ja päätin, että mehän liinaillaan mahdollisimman paljon. Eräs äiti blogissaan jopa hehkutti, että vaunut olivat ihan turhat, kun liina oli niin kätevä. Niinpä hamstrasin muutaman erilaisen liinan pikkuisen syntymää odottamaan.

Toisin kuitenkin kävi. Liina oli kiva ja Hippu nukahti usein kävellessä. Sisällä se oli kuitenkin liian kuuma ja pian olimme molemmat hiestä märkiä. Jos yritin siirtää Hipun vaunuihin tai sänkyyn liinasta, hän heräsi. Selälleni se ei ollut myöskään paras mahdollinen, vaikka liina oli ihan oikein ja napakasti. Niinpä vaunuista tuli ykköslenkkikaverit. Liinaa ei kokonaan unohdettu, mutta meillä niiden käyttö jäi vähäiseksi.

Tänään kaivoin pitkästä aikaa kudotun liinan esiin ja päätin lähteä kunnon metsälenkille.

Suunnan otimme suoraan talon takaa alkavaan metsään.

Pihamme nurkalta lähtee entinen sähkölinja, jota pitkin on mukava kävellä.

Liinaa päälle äheltäessä Hipun toinen tossu putosi ja pipokin oli vinossa, enkä saanut sitä enää suoristettua, kun olin viimein saanut koko paketin selkään. Koko matkan pelkäsin, että tossut tai pipo tipahtaa viidakkoon :)

Ihana metsä! Vain hyttyset aiheuttivat pientä päänvaivaa.

Metsätaipaleemme päättyi tielle ja loppumatkan tallustimme teitä pitkin kotiin.

Hieman yli puoliväliin 3,5km matkaa päästyämme Hippu alkoi kitistä. Keinuva kyyti rupesi kai väsyttämään. Onneksi se oli ohimenevää ja loppumatka taittui hyvillä mielin.

Tien varressa, jonkun pihan laidalla kukki ihanat ruusut!

Tossutkin pysyivät mukana!

Kesäpostaus

Sade naputti ikkunaan, koleus kummitteli oven takana. 

Mietin, miten saisin kesän takaisin. Millä houkuttelisin sen esiin?

Laitoin päälle kesävaatteet,

leivoin keäsäisiä leivoksia.

Ostin uudet kesäverhot,

ja söin aurinkoista hedelmäsalaattia.

Jälkiruuaksi vielä mansikkakakkua.

Jos ei kesä näillä tule, niin ei sitten millään!

Olkoon ulkona mitä vaan, meillä sisällä on kesä!

Saako pojat olla poikia?

Ennenvanhaan kuului sanonta: Pojat on poikia! Pojilta sallittiin erilaista käyttäytymistä kuin tytöiltä, koska he nyt vaan olivat poikia. Yleensä se kai tarkoitti sitä, että tyttöjen piti olla kilttejä, mutta koska pojat on poikia, heidän käyttäytymistään katsottiin läpi sormien.

Kuva: all-free-download.com

Nykyään on lastenkasvatuksessa trendinä sukupuolisensitiivisyys. Luin taannoin eräästä hyvänä pitämästäni lehdestä jutun, joka käsitteli sukupuolisensitiivisyyttä päiväkodissa. Paitsi että kyseisen lehden arvostus laski silmissäni, minulle tuli myös olo, että en halua antaa lastani tuollaisten kasvattajien hoitoon.

Minusta on ihan oikein, että sekä tyttöjen että poikien pitää yhtälailla osallistua yhdessä levitettyjen lelujen siivoamiseen. Se ei ole pelkästään tyttöjen tehtävä. Oikein on myös se, että tyttö saa rakentaa palikoilla ja poika voi leikkiä kotileikkiä. Itsekin olen pienenä rakentanut majoja veljeni kanssa, leikkinyt muskettisoturia ja lähtenyt mielummin miesten kanssa kalaan kuin jäänyt laittamaan ruokaa naisten seuraan. Säännöt pitää olla samat ja ei ole olemassa tyttöjen ja poikien leikkejä.

Sen sijaan minusta on myös oikein, että tyttö saa kuulla olevansa tyttö ja kasvavansa isona naiseksi. Samoin pojalla on oikeus tietää olevansa poika. Esimerkiksi on olemassa vaatteita, jotka sopivat kenelle vaan, mutta on myös olemassa tyttöjen vaatteita ja poikien vaatteita. Poika saa kyllä pitää hametta - leikissä. Mutta ei oikeasti vaikkapa juhlissa. Lisäksi samaa sukupuolta olevien kavereiden seura on tärkeää tietyssä ikävaiheessa. Se on osa aikuiseksi kasvamista.

Muistan, kuinka tietyssä iässä juostiin poikia kikattaen karkuun poikabakteereja peläten. Mikä onkaan ihanampaa, kuin pienten tyttöjen prinsessaleikit ja vähän isompien pyjamabileet? Ja pojat, jotka juoksevat metsässä leikkien rosvoa ja poliisia ja tulevat kotiin hikisinä, vaatteet kuraisina ja hajalla ja tunnin myöhässä.

Minun mielestäni on itsestään selvää, että sukupuoli ei ole ihmisen itsensä valittavissa oleva asia. Jos näin olisi, ihminen syntyisi ilman sukupuolielimiä ja ilman kromosomeja, jotka ohjailevat hormonitoimintaa ja voisi itse esimerkiksi murrosiässä aktivoida joko naiseksi tai mieheksi kehittymisen. Näin ei kuitenkaan ole vaan ihminen syntyy joko tytöksi tai pojaksi.

Kuva: all-free-download.com

Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä ovat sukupuolisensitiivisen kasvatuksen vaikutukset. Onko vahvasti miehen ja naisen rooleihin kasvatetuilla ihmisillä vahvempi sukupuoli-identiteetti kuin sukupuolisensitiivisesti kasvatetuilla? Vai päinvastoin? Itse pelkään sitä, että sukupuolisensitiivisesti kasvatettu lapsi on myöhemmin hukassa sukupuoli-identiteettinsä kanssa. Murrosikä on muutenkin tarpeeksi hämmentävää aikaa. Muistan hyvin, kuinka tunteet ja tuntemukset heittivät vuoristorataa. Sitä ei mielestäni tarvitse hämmentää yhtään lisää sillä, että nuoren pitää vielä miettiä, olenko mies vai nainen.

Vielä haluaisin esittää sukupuolisensitiivisyyttä kannattaville yhden kysymyksen: mitä haittaa siitä on, että tytöt saavat olla tyttöjä ja pojat poikia? Pitäähän lapsille joka tapauksessa opettaa lukuisia asioita, miksei sitten sitä, että on olemassa kaksi erilaista sukupuolta.

Kuva: all-free-download.com

Oli miten oli, mutta sen ainakin tiedän, etten vielä ole tavannut yhtään miestä, joka kykenisi synnyttämään, vaikka kuinka olisi tehnyt sukupuolenvaihdosleikkauksen. Enkä yhtään naista, joka pystyisi tuottamaan spermaa, jotta munasolu hedelmöittyisi. Maailmassa tarvitaan miehiä ja naisia!

Äitikin kestoilee

Kestovaippojen myötä taisin hurahtaa täysin kestoiluun. Tilatessani Hipulle vaippoja netistä törmäsin käsitteeseen kestokuukautissuojat. Hieman epäileväisenä, mutta kuitenkin mielenkiinnolla päätin tilata itselleni muutaman ihan kokeeksi. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Kokeilin ja totesin, että ei tämä ole ollenkaan sen huonompi vaihtoehto kuin kertakäyttöiset siteet. Itseasiassa vähemmän hiostava. Yllättävän hyvin istuva. Tämä yksilö on ostettu kestovaippakaupasta.

Mietin, miksen ollut kuullut näistä aikaisemmin, mutta toisaalta harvemmin sitä tulee kahvipöydässä keskusteltua kuukautisista... 

Koska idea oli toimiva ja simppeli, päätin kokeilla, osaisinko tehdä näitä itse. Tarvittavia kankaita oli jo valmiiksi: alimmaksi pul-kangasta kosteussuluksi, väliin collegea tai muuta paksumpaa ja päälle esim. trikoota, joustofroteeta tai coolmaxia. Neppareita piti ostaa, jotta siteet pysyvät paikoillaan.

Ja ei kun ompelemaan! Ihan kohtalaista jälkeä tuli vanhalla kunnon ompelukoneella.

Reunat tein siksakilla, ei mitään taitoksia. Lopuksi siistin saksilla repsottavat kohdat.

Ihan käyttökelpoisia!

Ajatus omasta saumurista oli jo pitkään muhinut mielessä ja kun löysin hyvältä vaikuttavan saumurin vain vähän käytettynä ja sopivaan hintaan, päätin ostaa sen. Sille olisi paljon muutakin käyttöä, mutta erityisesti kestositeitten tekemiseen se olisi varmasti hyvä!

Ensimmäinen pettymys tuli, kun tajusin, että saumurissani ei olekaan peitetikkiominaisuutta. Siis sitä, että saisi ommeltua sellaista jälkeä, mikä tulee t-paidan hihaan tai helmaan.

Toinen pettymys oli se, ettei se ollutkaan niin helppoa, kuin luulin. Olin kokeillut saumuria joskus koulussa ja siitä on jo vuosia...

Hups! Ei tullut reunasta niin siisti, kuin piti...

Toinen hups...

No, onneksi siteitä ei tarvitse näytellä vastaantulijoille...

Neljännen kohdalla alkoi jo sujua. Ehkä en sittenkään heitä saumurilla vesilintua.

Vähän ryppyjä vielä...

Langanvaihtokin onnistui ja jälki alkaa olla kohtalaista.

Jee, siistiä reunaa!

Tällaisia niistä sitten tuli. Ei mitään kaunottaria, mutta ajaa asiansa. Ja tulipahan harjoiteltua saumurin käyttöä oikein olan takaa! 

Mitähän seuraavaksi ompelisin?

Nukkumattia odotellessa

Mikä olisikaan parempaa, kuin kunnon yöunet!
Pienen vauvan kanssa tämä ei kuitenkaan aina ole mahdollista...

Olen sellainen ihminen, joka tarvitsee paljon unta. Menen mielelläni kohtuu aikaisin nukkumaan ja nukun pitkään. Onneksi työni puolesta minun ei ole tarvinnut herätä aikaisin. Tuntuu, että voisin nukkua lähes kellon ympäri joka yö. Olen myös erittäin kiukkuinen, jos minut herätetään turhan takia. Yöuneni on koskematon ja jos joku sitä uskaltaa häiritä, on oksat pois... Lähes kolmevuotisen avioliittomme aikana mieheni on vähitellen alkanut ymmärtää, etten voi sille mitään, että ensimmäinen reaktioni on kiukku, jos untani pikkuasialla häiritään.

Sitten tuli hippu. Sairaalassa vauvaa heräteltiin kolmen tunnin välein syömään ja tätä käskettiin jatkaa kotona. Näin jälkeenpäin ajateltuna: Mitä kettua! Ensimmäisinä öinä kotona lapsi olisi nukkunut pitempiä pätkiä, mutta piti herätellä! Tututkin neuvoivat, että anna nukkua vaan. En uskaltanut. Seuraavan kohdalla (jos sellainen tulee) ehkä uskallan. Lapsi oli kuitenkin täysaikainen, normaalin kokoinen ja muutenkin terve.

Onneksi Hippu nukkui alusta asti öisin kohtalaisen hyvin. Taisi herätä keskimäärin 2-3 kertaa syömään. Iltanukahtaminen saattoi venähtää puolilleöin mutta aamulla vastaavasti nukuttiin jopa kymmeneen. Huonompiakin öitä tietysti oli ja niiden jälkeen olin ihan zombi. Taisi Luoja tietää äidin rajat, kun antoi hyvinnukkuvan lapsen.

Jossain vaiheessa luin loistavan kirjan Kuinka kasvattaa bébé, jossa kerrottiin muun muassa, miten pariisilaisvauvat nukkuvat miltei alusta asti yönsä heräämättä kertaakaan. Kadehdittavaa! Ranskalaisten nukutusmenetelmässä on ensimmäiset neljä kuukautta kriittistä aikaa, enkä ehtinyt Hipun kanssa testata toimiiko se oikeasti. Mutta mahdollisen kakkosen kanssa otetaan kyllä ranskalaiset konstit käyttöön, jos mahdollista!

Ensimmäiset kuukautensa Hippu nukahti yöunille poikkeuksetta vain imettämällä. Ja jos hän heräsi sänkyyn siirrettäessä, oli imetys aloitettava taas. Käärin lapsen peittoon tiukalle rullalle, jotta hän ei heräisi siirtelyyn. Imetin illalla viimeiseksi sängyssä ja laitoin Hipun sängyn omaani kiinni, jotta siirtomatka olisi mahdollisimman lyhyt. Joskus nukahdimme molemmat myöhäiseen imetykseen. Joskus itkettiin iltaisin kumpikin, kun yritin kokeilla josko Hippu suostuisi nukahtamaan jollain muulla konstilla.

Puolen vuoden tienoilla Hippu alkoi syödä enemmän kiinteitä ja myös iltapuuro lisättiin ruokavalioon. Pian sen jälkeen Hippu lakkasi herämäästä öisin syömään. Kyllä hän edelleen heräili, mutta silloin kelpasi tutti. Eikä mennyt kauaa, kun Hippu suostui nukahtamaan tutin kanssa omaan sänkyyn isin nukuttaessa. Kun se kerran onnistui, jatkoimme sitä ja pitkään olikin niin, että isi pääasiassa nukutti lapsen. Äiti sai iltaisin vähän omaa aikaa.

Nykyään kymmenkuinen Hippu nukahtaa parhaiten, kun hänet vain vie omaan sänkyyn ja antaa tutin. Silläkään ei tunnu olevan merkitystä, onko nukkumaanviejä isä, äiti vai täti. Hippu ei enää heräile öisin, kuin ihan satunnaisesti ja silloinkin nukahtaa itsekseen. Yöunet kestävät tavallisesti ilta yhdeksästä aamu kahdeksaan. Helppo lapsi, sanoisin.

Välillä koen huonoa omatuntoa kun kerron muille vauvojen äideille, miten hyvin meidän lapsi nukkuu. Toisaalta en voi ottaa siitä minkäänlaista kunniaa itselleni, sillä en minä eikä mieheni tehnyt mitään ihmeellistä sen eteen, että lapsi nukkuisi. Hippu ihan itse rupesi nukkumaan kunnon öitä kun oli siihen valmis. Siksi haluan rohkaista sinua, joka kuljet silmät ristissä valvovan lapsen takia; kyllä hän jossain vaiheessa oppii nukkumaan! Ihan varmasti. Ja lapsuusaika on loppujen lopuksi aika lyhyt vaikka valvottu yö tuntuukin loputtoman pitkältä.

Normipäivä

Tiesitkö, että raakaa kananmunaa ei kannata tiputtaa lattialle?
Jos näin kuintenkin olet jo tehnyt, kannattaa siivoamiseen pyytää apua. Kissa oli nirsoa koiraa tehokkaampi tällä kertaa ja vältyin ongelmalta, miten limaisen kananmunan saa pois lattialta löllymästä. Minulle jäi vain loppusilaus. Sen sijaan ryömivää lasta ei kannata päästää siivousavuksi, vaikka se kovin haluaisikin.

Tiesitkö, että perunatkin voi keittää pohjaan? 

Nyt tiedät senkin. Tämä onnistuu parhaiten, jos on jotain muuta ajateltavaa, esimerkiksi kananmunansiivous.

Tiesitkö, että porkkanaraastetta on inhottava siivota lattialta?
Se ei kelvannut edes kissalle. Kurkkuraaste sentään kelpasi koiralle. Pitää varmaan hankkia kani.