Juhlaompeluuksia

Palataanpa ajassa vähän taaksepäin. Kesällä mainitsin unikkokankaasta ja nyt lienee paikallaan kertoa siitä vähän enemmän.

Elokuussa osallistuin kansainväliseen konferenssiin, jossa meidän ryhmän pukukoodina oli Marimekon musta unikko yhdistettynä mustaan. Valmiina vaatteina unikkoa oli vaikea löytää ja kirpputorien kiertelylle ei yksinkertaisesti ollut aikaa, vaikka siitä tykkäänkin. Luonnollisesti suuntasin siis kangaskaupoille.

Pitkään mietin, mitä tekisin ja pitkään oli housut vahva vaihtoehto sillä tiesin monen pukeutuvan hameeseen. Lopulta päädyin kuitenkin hameeseen, sillä se olisi jatkossa ehkä monikäyttöisempi ja minulla oli valmiina hyväksi havaittu hameen kaava. Housuista olisi pitänyt tehdä kokeiluversio ennen kuin uskaltaisin leikellä unikkoa.

Lopputulos oli kellohelmainen kesähame. Kaveriksi sille tein pienen laukun.

Ja tässä hame tositoimissa! Pääsin isolle lavalle vastaanottamaan palkintoa. 

Unikolle kaveriksi iltatilaisuuteen tein satiinista pitkän iltapuvun. Kävi kuitenkin niin, että siitä tuli puku, joka ei välttämättä koskaan pääse juhliin :(

Satiini nimittäin lähti repeilemään ja en uskaltanut ottaa riskiä, että kesken tilaisuuden jossain olisi kaunis reikä...

En tiedä, oliko vika tekijässä vai kankaassa, mutta syytän kangasta. Ensin se repesi kyljen saumasta, tiukka kun oli, että pysyy päällä. Paikkasin repeämän liimaamalla sauman alle vahvikkeen. Seuraavaksi puku alkoi revetä sauman vierestä, täysin ehjän kankaan kohdalta. Siinä vaiheessa päätin syyttää huonoa materiaalia. No, pitänee laittaa kangasta myyneelle firmalle palautetta ja kyselyä, että kuuluuko tämän olla näin heikko. Satiinia olen kyllä ommellut ennenkin, mutta näin ei koskaan ole käynyt.

Loppujen lopuksi juhliin pääsi kanssani tuttu ja turvallinen ylioppilasmekko. Ei ehkä yhtä kaunis, mutta ainakaan se ei hajoaisi kesken kaiken! Itsetehty sekin. Tietenkin. ;)

Kuka keksi syksyn?

Kuka keksi syksyn, kysyn vaan!

Kevät on ihan parasta aikaa, kun tulee valoisaa ja ilmat lämpenee.
Kesä vaan on kesä <3 Lämmin tai ei, mutta yleensä kuitenkin lämpimämpi kuin muut vuodenajat. Ja silloin grillataan ulkona ja uidaan ja lapsia ei tarvii topata michelin-ukoiksi.
Talvikin on ok, kun sillon on joulu. Ja lumi on mukava, kun voi pulkkailla ja lasketella ja hiihtää ja luistella.

Mutta syksy.
Mitä hyvää on syksyssä?

Alkusyksy vielä menee ja tänä vuonna vasta menikin, kun oli vielä lämmintä ja kaunista. Mutta ei se ollutkaan oikeaa syksyä vaan loppukesää! Mutta lokakuu ja marraskuu. Mitä hyvää niissä on? Tulee pimeää. Kelloja siirretään väärään suuntaan ja tulee vielä pimeämpää. Tulee kylmää. Ulkona ei ole enää kiva leikkiä, kun pitää pukea niin paljon. Tulee märkää.

Kesällä lasten kanssa voi mennä ulos. Syksyllä puetaan ensin yksi lapsi. Sitten toinen. Sitten puetaan ensimmäinen uudestaan. Sitten omat vaatteet. Sitten vielä uudestaan hanskat ja pipot molemmille lapsille. Sitten mennään ulos. Pienempi on kiukkuinen kun vaatetta on niin paljon enemmän kuin kesällä ja liikkuminen kankeaa. Isompi menee leikkimökkiin leikkimään ja riisuu kaikki päällysvaatteet, kun sisällähän on lämmin. Jostain löytyy vettä vaikka ei ole satanut koko viikkoon. Lapaset on märkiä. Vaihdetaan lapaset. Kumpikaan ei halua pukea hankalia hanskoja, joiden kanssa ei voi leikkiä. Toinen löytää jäätä ja syö sitä. Toinen riisuu hanskat. Toinen ei halua tehdä muuta kuin keinua, koska hanskoilla ja syyshaalarilla ei pysty leikkimään. Lapset kitisevät, mutta eivät halua sisälle. Äitiä paleltaa. Kohta on niin pimeäkin, ettei enää näe leikkiä.

Tahtoisin vetäytyä kahdeksi kuukaudeksi syyshorrokseen. Juoda teetä, syödä suklaata, tehdä käsitöitä ja lukea lehtiä. Joku muu voisi sillävälin ulkoiluttaa lapsia. Vaikka joku sellainen, joka valittaa, että kesä on liian kuuma (HAH, mikä vitsi! Koska Suomen kesä olisi ollut LIIAN kuuma???) ja jonka mielestä syksy on vain pukeutumiskysymys.

Tänään lähdimme lasten kanssa selättämään syksyä ja kävimme ostamassa kunnon hanskat kummallekin lapselle. Näiden pitäisi kestää kosteutta ja hyvässä lykyssä myös pysyä käsissä. Vielä kun löytäisin sopivat saappaat nuoremmalle! Ja vaatteet, jotka eivät ole liian kankeat...

Taidan tehdä kansalaisaloitteen, että loka- ja marraskuu poistettaisiin kokonaan ja sen sijaan heinä- ja elokuille tulisi pituutta tuplasti lisää. Sitten jaksaisi pienen talvenkin yli.

Yksin kotona

Mies lähti työmatkalle. Kolmeksi yöksi! Minä jäin yksin. Ihan yksin. Lasten kanssa...

Illaksi keksittiin kivaa tekemistä, että kaikilla olisi kiva mieli ja äiti jaksaisi olla kiltisti. Sitten lapset pisulle, pesulle ja nukkumaan.

Omaa aikaa! Jes!

Telkkari ja käsityöt, niistä on rauhallinen ilta tehty. Ompeluinnostus iski ja nyt on hetki aikaa leikellä kankaita, kun kukaan ei ole pomppimassa kaavojen päällä tai syömässä nuppineuloja. Vielä ei malttaisi mennä nukkumaan. Hetki vielä... Ja toinen.

Kello lähenee puolta yötä ja on pakko kohdata totuus, että väsy tulee ja nukkumaan on mentävä. Mieleen hiipii kummallisia ajatuksia mielipuolisista sarjamurhaajista ja käsittämättömistä tulipaloista. Ongelma ei ole olla yksin, mutta ajatus siitä, että olen yksin lasten kanssa on pelottava. Jos tulee tulipalo ja pitää paeta ikkunasta (alitajunta on sitä mieltä, että kaikki kolme oveamme on tulipalon sattuessa käyttökelvottomia), kumman lapsen pelastan ensin ja miten pääsemme korkealla olevista ikkunoista ehjinä alas? Tai jos tulee se hullu murhaaja, miten pääsen pakoon huutava lapsi kummassakin kainalossa? Yksin vielä pärjäisin...


Onneksi on sentään vahtikoira. Tuo suuri, pelottava ja kovaääninen. No, ainakin kovaääninen. Jos se nyt edes sattuu heräämään, jos jotain tapahtuisi.

Teen poikkeuksen. Kännykkä saa tulla yöpöydälle nukkumaan. Ja nalle kainaloon. Ainakaan tänä yönä ei tarvitse herätä kovaääniseen kuorsaukseen tai siihen, että joku on vienyt peiton. Sen sijaan lapsi herättää yöllä. Sitten kissa, jonka olin unohtanut laittaa ulos illalla.

Aamulla väsyttää, mutta selvisin! Möröt on poissa. Ja luultavasti seuraavana iltana olen niin väsynyt, että möröt eivät edes ehdi tulla... Silti odotan kovasti miestä kotiin! Tiedän, että hänkin odottaa. Ja se on parasta!

Lasten kanssa reissussa

Kesä oli ja meni ja niin kiirekin oli, etten ole piiitkään aikaan ehtinyt kirjoitella tänne mitään. Mutta korjataan nyt vähän tilannetta :)

Elokuu oli meidän perheen lomakuu. Tänä vuonna päätimme lähteä lomailemaan Viroon.

Itse olen nuorempana kierrellyt maailmaa (no, ainakin Eurooppaa) siellä sun täällä ja lasten myötä olen tullut mukavuudenhaluiseksi. Tykkään matkustaa ja päästä vähän irti arjesta, mutta pahin seikkailuinnostus on laantunut, en kaipaa kaukaisia ja eksoottisia kohteita. Sen sijaan arvostan matkustamisen helppoutta. Sitä paitsi miksi mennä merta edemmäs kalaan, kiinnostavia paikkoja löytyy läheltäkin! Siispä lomakohteeksi valikoitui Viro ja Saarenmaa.

Lähdimme matkaa omalla autolla. Tämä oli minulle sitä helppoutta pienten lasten kanssa. Mukaan pystyi ottamaan yhtä sun toista ja aina oli oma tukikohta mukana. Jotta matka ei olisi ollut liian rattoisa, esikoiselle iski ripuli heti ensimmäisenä päivänä ja vatsa oli sekaisin koko matkan ajan. Ihme kyllä, siitäkin selvittiin suhteellisen hyvin, vaikka muutaman julkisen vessan lattian sain kyllä luututa...

Saarenmaa oli rauhallinen ja viihtyisä. Kuressaari oli mukava pikkukaupunki ja kiertelimme myös muualla katselemassa maisemia. Nähtävyyksistä tutustuimme Kaalin kraateriin, erääseen majakkaan (jonka nimeä en nyt enää muista :D ) sekä piispanlinnaan. Kaikkein paras nähtävyys Saarenmaalla oli ehdottomasti Strutsifarmi! Suosittelen kaiken ikäisille! Sisäänpääsymaksu oli muutaman euron koko perheeltä ja paikalla oli strutsien lisäksi emuja, kenguruita, kesyjä seeproja, alpakoita ja poneja! Ihastuttava paikka kerrassaan!

Viivyimme kolme yötä Saarenmaalla, jonka jälkeen suuntasimme vielä kahdeksi yöksi Pärnuuseen. Matkalla huomasimme, miten pieni maa Viro oikeastaan on. Vastaan tuli vain hyvin pieniä kyläpahasia, joissa suomalainen auto sai osakseen kummastuneita katseita.

Pärnu oli kaunis kaupunki. Hiekkarannat olivat ihanan isoja, mutta harmiksemme ilmat olivat liian viileät rantaelämään. Koska Pärnuuseen asti oli kuitenkin tultu, kävimme lasten kanssa vähän rantavedessäkin leikkimässä, tosin vilukissaisäntä jätti vesileikit väliin. Pärnusta parhaiten mieleen jäi pikkuinen sushi-ravintola, jossa ruoka oli ihanaa ja palvelu hyvää. Tuosta paikasta innostuimme sen verran, että kävimme siellä kahdesti!

Viimeisen päivän päätimme viettää Tallinnassa ja kohteeksi valikoitui eläintarha, joka oli lasten mieleen. Lelumuseo olisi myös kiinnostanut, mutta se oli juuri sinä päivänä kiinni.

Summa summarum. Lasten kanssa matkustaminen on mukavaa mutta raskasta. Leikkipaikkoja olisi voinut kuulua ohjelmaamme enemmän. Pienet lapset eivät jaksa pelkkää kuljeskelua, katselemista, shoppailua ja kahviloissa istumista kovin pitkään. Myös jossain vaiheessa takapenkiltä alkoi tulla palautetta liiallisesta autossa istumisesta. Vajaa viikko oli oikein sopiva aika lomailulle. Siinä ajassa pääsi vähän irrottautumaan arjesta, mutta sen jälkeen olimme jo valmiit palaamaan kotiin. Säät olivat enimmäkseen hyvät, vaikka lämpimämpää olisi voinut olla. Joka tapauksessa voin suositella Viroa kesäisenä lomakohteena! Kun lähtee Tallinnaa edemmäs, vastaan tulee kaunis maa ja monta paikkaa jäi meillekin vielä seuraavaa matkaa odottamaan.

Siivoamisen riemua!

Siivouspäivä!
Lapsiperheessä se näyttää tältä:

1. Raivaa lattiaa sen verran tyhjäksi, että on mahdollista aloittaa varsinainen siivous. Lelut lastenhuoneeseen, irtovaatteet pyykkiin ja roskat roskiin. (Miten ihmeessä lelujen ja vaatteiden sekaan onkin soluttautunut niin paljon silkkaa roskaa?!?)
2. Kun olet käynyt kaikki huoneet läpi, aloita alusta, sillä joku on jo levittänyt tavaroita ympäriinsä.
3. Raivaa yksi huone kerrallaan ja siivoa se heti perään.
4. Tartu imuriin. Käy läpi kaikki nurkat ja mieluiten kahdesti. Pölyä ja hiekkaa vaan tulee jostain koko ajan lisää...
5. Pese lattiat. Keittiö, eteinen ja oikeastaan muutkin huoneet kahteen kertaan.
6. Nosta lattianpesuämpäri nuorimman ulottumattomiin
7. Laita välissä lapsille ruokaa
8. Siivoa keittiö uudestaan
9. Viimeistele siivous lasten ollessa päiväunilla
10. Jes! Valmista tuli! Paitsi että vasta lattiat on siistit...
11. Jälkikäsittele pölypussi eli avaa ja etsi kaikki pikkulelut ja korut, jotka se on niellyt. Tai jos et jaksa kaiken siivoamisen päälle tehdä sitä, nosta se edellisen pölypussin viereen odottamaan inspiraatiota...
12. Imuroi sohva vielä pariin kertaan lasten herättyä päiväunilta kun siihen kaatuu kukkamultaa ja vähän jauhoja.
13. Heitä lapset ja lemmikit ulos leikkimään loppupäiväksi.
14. Jes! Ilta tuli ja kämppä on edelleen (suht) siisti. Nyt ei malta mennä nukkumaan kun tätä riemua kestää tasan siihen asti kun lapset taas herää... :D

Hetki siivoamisen jälkeen...

Ompelemisen iloa

Uusimpia kankaita, joista, ihme kyllä, olen jo ehtinyt ommella!

Ompelemisesta on tullut minulle pikkuhiljaa yhä tärkeämpi harrastus. Johtunee osittain siitä, että nykyään ei ole aikaa tarttua puikkoihin ja uppoutua neulomiseen. Sitä harrastin nimittäin aiemmin varsinkin pimeinä ja kylminä talvi-iltoina ja pitkän pitkien luentojen aikana. Nupun syntymän jälkeen neulominen on jäänyt. Ommellen saa nopeasti valmista ja saumurin tultua taloon trikoosta on tullut uusi paras kaverini. Miellyttävä päällä, eikä ole niin justiinsa millinpäälle :D

Ompelussakin tykkäisin uppoutua. On ihanaa ottaa useampi tunti aikaa pelkästään käsitöille ja tehdä rauhassa alusta loppuun valmiiksi. Lasten myötä olen joutunut luopumaan uppoutumisesta yhtään mihinkään... Niinpä minun on pitänyt vaihtaa useamman tunnin ompelusessio korkeintaan tunnin pätkiin, joista korkeintaan puolet käytetään itse ompelemiseen. Toinen puoli menee erotuomarina toimimiseen, lohdutteluun, kukkamullan siivoamiseen sohvalta, ja jos muuten kaikki sujuisikin, niin ompelukoneen kanssa tappeluun.

Sauma kerrallaan...

Mikähän ihme siinä on, että ensin lapset leikkivät kiltisti keskenään ja juuri silloin kun päätän hyödyntää rauhallisen hetken ompelemalla, nuorempi päättää olla viihtymättä ja tahtoo välttämättä syliin (ja räpläämään kaikkea mahdollista ompelupöydältä löytyvää.) Ja jos nuorempi viihtyisikin, keskeyttää vanhempi kahdenkeskeisen hetkeni ompelukoneen kanssa aiheuttamalla nuoremmalle itkukohtauksen viemällä lelun, tönimällä tai muuten kiusaamalla. Ja silloin harvoin, kun molemmat lapset viihtyvät, he joko tekevät jotain vaarallista tai suttaavaa tai sitten varmasti tulee joku vika koneisiin...

Sauma kerrallaan on pakon sanelema mutta kuitenkin olosuhteisiin nähden toimiva periaate. Hiljaa hyvää tulee! Joskus puolikas sauma kerrallaan. Viimeaikoina olen saanut jotain aikaiseksikin näitä uusia periaatteita noudattaen. Aiemmin en jaksanut edes aloittaa, kun tiesin, etten saa rauhaa tehdä valmiiksi asti. Sitten huomasin, että eipä sitä valmista synny, jos ei tee ja näköjään yllättävän paljon saa aikaiseksi hyvin pienissäkin pätkissä.

Muutaman kesäprojektin olen ehtinyt saada valmiiksi, mutta paljon on kesken ja vielä enemmän kokonaan aloittamatta... Seuraavaksi tekeillä on pari asua tiettyihin tilaisuuksiin, jotka on helpompi saada valmiiksi, kun deadline on tiedossa.

Erääseen tilaisuuteen elokuussa on ohjeistus pukeutua mustaan unikkoon.
Ensin ajatukseni oli tehdä housut, mutta nyt olen kallistumassa hameeseen.
Katsotaan, mitä loppujen lopuksi saan aikaiseksi...

Housumaniaa!

Viime aikoina olen tykästynyt kuosillisiin housuihin. Kaikki alkoi viime kesänä, kun Maitotytöltä ilmestyi supermukavat ja ihanan pirtsakat päivänkakkara-JaJat. Ne piristivät synkkiä syksyn ilmoja.

Me&i

JaJat <3

Kesäisin ihmisten vaatetus on yleensä värikkäämpää ja niinpä innostuin värikkäistä housuista tänä kesänä uudestaan. Ostin käytettynä Me&i:n paisley-kuosiset fluid pantsit. Tykkään kuosista sen pirteyden takia, mutta täytyy myöntää, että mieleen tulee ensimmäisenä kalsarit. Myös mieheni kommentti oli jotain yöpuvun suuntaan. No, kotihousuiksi joka tapauksessa ihan kelvot.


Verson puodilta ilmestyi hiljattain aivan ihania kankaita ja tilasin sieltä (taas) aimo pinon, kylläkin tällä kertaa sillä ajatuksella, että nyt myös teen näistä jotain enkä laita vain hyllyn koristeeksi. Pian tilaukseni jälkeen samainen puoti julkisti historiansa ensimmäisen virtuaaliompelukerhon. Liityin välittömästi mukaan ja tilasin tuotepaketin. Ehkä tästä saisi kaivattua potkua ompeluun, kun kerhossa olisi tavoite ja deadline!

Potku toimi! Ompelukerhosta tuli pala mustavalkoista kukallista kangasta ja tehtävänä oli tuunata sitä jotenkin. Ensin mietin jotain lapsille, mutta sitten mieleeni pälkähti ajatus kuviollisista legginseistä. Mekko- ja tunikaihmisenä (ja pienten lasten äitinä) legginsejä ei ole koskaan liikaa! Tuunauksen toteutin applikoimalla mukaan Versolta aiemmin tilattua kangasta.

Melkein samaan syssyyn ompelin ihanasta Ruusuhuivi-kankaasta itselleni vielä trikoiset kesähousut. Tämäkin kuosi herätti aluksi minussa ristiriitaisia tunteita, mutta housuista tuli niin kivat ja hyvin istuvat, että päätin heittää epäilykseni romukoppaan ja nauttia kesästä! Sitäpaitsi ne sopii hyvin balleriinojen kanssa :)

Ommellen

Viime aikoina on pitänyt kiirettä ja mielessä on tuhat ideaa, mitä haluaisin ommella itselle ja lapsille kesäksi. Katsotaan, minkä vuoden kesäksi ne valmistuu...

Jotain pientä olen kevään aikana ehtinyt onneksi tehdäkin.

Keväisen traktorimielenosoituksen jälkimainingeissa tytöille syntyi paikallisesta käsityöliikkeestä löytyneestä ihanasta traktoritrikoosta kivat mekot. Hipulle tästä tuli heti lempimekko! Tästäkös äiti oli onnellinen, nimittäin äidin ja Hipun vaatemieltymykset eivät enää joka aamu välttämättä kohtaa...

Pitihän sitä Ninni-vauvallekin oma mekko saada, kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi ;)

Toinen aika kiva löytö oli tämä työkonetrikoo, joka valikoitui keväisten pipojen kuosiksi. 

Tykkään näistä, kun sopivat hyvin tytöille, vaikka onkin poikamainen aihe. Ja meidän Hippu ainakin tykkää traktoreista, kaivureista ja rekka-autoista!

Sukulaistytöllä oli 7-vuotissynttärit ja hän sai myös pipon. 

Tykkään vaatteista, jotka ovat monikäyttöisiä ja niinpä tei pipoista käännettävät. Hippu sai valita toisen puolen (työkoneet) ja äiti toisen.

Myös kolmanteen pipoon Hippu halusi ehdottomasti kaivureita!

Nyt alkaakin kevät olla jo siinä vaiheessa, että seuraavaksi pitänee siirtyä askartelemaan hellehattuja.

Ninni-vauvan uudet kuteet

Hipulla on yksi lelu ylitse muiden. Jouluna 2014 lahjaksi saatu Ninni-vauva. 

En tiedä, millaisen lelusuunnittelijan idea on ollut tehdä lapselle lelu kertakäyttölakanaa muistuttavasta materiaalista, jota ei voi pestä ja joka tässä tapauksessa on kulunut rikki vaatteissa olevan tarran ansiosta.

 Jonkun muun lelun olisin ehkä antanut kulua loppuun, mutta Ninni-vauva on sen verran tärkeä, että asialle piti pikaisesti tehdä jotain, ennen kuin nukke heittäisi lusikkansa lopullisesti nurkkaan.

Siispä tuumasta toimeen. Ompelin Ninni-vauvalle trikoosta puvun, jonka kiinnitin nuken päälle. Hihan- ja lahkeensuut sekä kaula-aukon kiristin napakasti karhunlangalla.

  

Ninni-vauva näytti heti iloisemmalta!

Saipa Ninni-vauva vielä uuden mekonkin samaan ompeluinnostukseen!

Unikoulua?

Kuten olen aiemminkin todennut, kunnon yöunet ovat minulle elinehto. En ole yöeläjä enkä aamuihminen. Kunnon kahvinjuojaksikaan en ole oppinut, joten edes iso kuppi vahvaa kahvia ei saa päivää käyntiin jos yöunet ovat jääneet olemattomiksi. Päin vastoin, maha siitä menee sekaisin.

Hippu oli hyvä nukkumaan, mutta Nupun kanssa on ollut haastavampaa. Alkuun hän heräili useasti yössä, kuten pienen vauvan kuuluukin. Hippu alkoi nukkua kokonaisia öitä noin seitsemänkuisena ja saman ikäisenä aloin odottaa helpotusta myös Nupun kanssa nukkumiseen. Meni kahdeksas ja yhdeksäs kuukausi ja yöheräilyt ja -syönnit jatkuivat ja äidin silmäpussit kasvoivat. Etsin apua erilaisista unikoulumenetelmistä, mutta mikään ei tuntunut sellaiselta, jota olisin halunnun kokeilla. En halunnut nukuttaa lasta huudattamalla.

Jossain vaiheessa Nuppu oppi nukahtamaan itse illalla. Se oli jo puolivoitto. Tiesin, että hän jonain päivänä voisi tehdä sen myös keskellä yötä. Mutta toistaiseksi hän ei halunnut. Yöllä kelpasi vain maito.  Ei silittelyt, ei tassuttelut, ei vesihörppy nokkamukista eikä varsinkaan keinutuoli tai kanniskelu.

Sitten tuli levottomat yöt. Eräänä yönä olimme kylässä ja Nuppu nukahti normaalisti mutta pari tuntia myöhemmin heräsi ja söi. Heräsi uudestaan ja söi. Ja heräsi. Ja heräsi. Ja Huusi. Mikään ei tuntunut auttavan. Flunssa ja muut kivut oli jo suljettu pois. Lopulta isi kääri Nupun peittoon ja otti kainaloonsa. Aluksi Nuppu huusi kuin syötävä, mutta rauhoittui lopulta ja nukkui  ihan hyvin loppuyön. Siitä alkoi eräänlainen unikoulu, joka lopulta tuotti tulostakin.

Myöhemmin käytimme samaa taktiikkaa, jos Nuppu oli levoton vaikka oli juuri syönyt. Päätin hellävarasisesti näin vähentää "turhia" yösyöttöjä. Tämä ihan jo omankin jaksamisen takia. Aika pian Nuppu alkoi jo automaattisesti rauhoittua, jos isi tuli vierelle. Äidin kanssa kelpasi edelleen vain maito. Sittemmin äitikin sai jo paijata uneen. Vähitellen, ilman mitään tarkkaa aikataulua tai tavoitepäiviä, vähensimme yösyöttöjä. Fiiliksen mukaan. Ja sitten tuli yö, kun Nuppu ei enää syönyt! Heräsi kylläkin, mutta rauhoittui pian nukkumaan. Tämä ajoittui yhdentoista kuukauden tietämille. Ja nyt, vuoden vanhana Nuppu saattaa nukkua yönsä heräämättä kertaakaan. Ja sitten aamulla hän saa rauhassa nautiskella aamumaitonsa.

Summa summarum. En usko kaavamaisiin, aikataulutettuihin unikouluihin. En myöskään usko, että yli vuoden ikäisen pitää herätä yöllä syömään nälkäänsä. Uskon, että jokainen perhe löytää parhaiten oman tapansa opettaa vauva nukkumaan yönsä. Vinkkejä kannattaa hakea ja erilaisia juttuja kokeilla ja kannattaa kokeilla myöhemmin uudestaan. Jossain vaiheessa joku toimii. Lempeys ja johdonmukaisuus mutta myös joustavuus kannattaa muistaa. Ja tasapaino äidin jaksamisen ja vauvan kuuntelemisen välillä. Kyllä se vielä jonain päivänä nukkuu! Todennäköisesti niin hyvin nukkuukin, että äiti saa harmaita hiuksia, kun yrittää kiskoa uneliasta teiniä aamulla sängystä...

Iso pieni 1-vuotias!

Reipas vuosi sitten Nuppu liittyi osaksi perhettämme. Silloin ajattelin, että tästä vuodesta tulee ehkä elämäni raskain. Nyt, vuotta myöhemmin, voin huokaista helpotuksesta, me selvittiin!

Nupun vauva-aika oli monella tapaa helpompaa, kuin esikoisen. Ehkä osasin jo ottaa rennommin ja tiesin, mitä oli odotettavissa. Lisäksi pikkuvauva-aika osui pitkälti kesään, jolloin olimme paljon ulkona, mikä helpotti omaa jaksamista. Olen niin kesäihminen ja tarvitsen valoa. Heti kun illat pimenivät, myös elo muuttui raskaammaksi. Vai oliko lapset siinä vaiheessa vaan hankalammassa iässä?

Toisaalta kokonaisuutena Nupun vauvavuosi oli raskaampi kuin Hipun. Vaikka Nuppu oli jossain määrin jopa helpompi vauva kuin Hippu (tai ehkä minä olin helpompi äiti hänelle kuin Hipulle) nyt huollettavana oli kaksi pientä lasta. Lähteminen oli hankalampaa ja hitaampaa. Edes pienen oman ajan löytäminen oli haaste. Yöt olivat levottomia ja päivät touhukkaita.

Parisuhteelle vauvavuosi oli myös rasite. Juuri kun olisi tarvinnut toimivaa parisuhdetta eniten tueksi arkeen kahden pienen kanssa, siihen ei ollut aikaa. Kolmannen pyörän kaveriksi ilmestyi neljäskin. En yhtään ihmettele, että monet pienten lasten vanhemmat päätyvät eroon. Toisaalta ihmettelen, sillä eivätkö aikuiset tajua, ettei tätä kestä kauaa ja jo vuoden päästä helpottaa. No, kaiken väsymyksen ja uupumuksen keskellä kaikki hämärtyy.

Toisaalta olo on haikea, pienet vauvat on niin ainutlaatuisia ja mulla on jo kaksi isoa vauvaa. Toisaalta olen valtavan helpottunut. Odotan innolla niitä aikoja, kun voin oikeasti tehdä omiakin juttuja vaikka lapset olisivat hereillä. Ja niitä, kun voimme lasten kanssa tehdä juttuja yhdessä! Odotan kyselyikää ja keskusteluja. Odotan yhteisiä peli- ja leffailtoja. Odotan jopa murrosiän metkuja. Vauvat on parhaita mutta on ihanaa kun ne kasvaa ja persoonallisuudet alkaa tulla esiin.

Kauneutta

Usein tulee otettua kuvia kaikesta kauniista: kauniista kesäpäivästä, ihanasta lumesta, kukkasista, perhosista, linnuista... Tänään katselin ulos ja maisema oli karu. Lumi suli (taas) ja maisema oli jotenkin talven hiljainen, muttei kuitenkaan talvinen. Maa oli musta, tuuli oli tyyntynyt, jossain lauloi lintu. Likaisia lumen rippeitä siellä täällä. Kaikessa rujoudestaan maisema oli silti kaunis, jopa harmoninen.

Linnunlaulun mukana mieleen tulvahti lupaus keväästä. Vielä se maa alkaa vihertää ja valo voittaa! Ilmassa oli kevään tuoksua!

Vanhuuden arvo

Viime aikoina olen miettinyt ihmisarvoa ja sitä, miten se muuttuu elämän aikana. Aiemmin kirjoitin syntymättömän elämän arvosta, mutta nyt olen pohdiskellut elämän arvoa sen loppumetreillä. Lehdissäkin on ollut kirjoituksia vanhusten hoidosta ja sen laadusta (tai laaduttomuudesta) mutta itse olen seurannut läheltä oman 95-vuotiaan mummoni elämää ensin autettuna kotona, sitten vuodeosastolla ja nyt vanhainkodissa.

Nykyään lapset ovat tärkeitä ja se on hyvä. Yhteiskunta panostaa laadukkaaseen päivähoitoon, varhaiskasvatukseen ja koulujärjestelmään. Kun koulut on käyty, lapsesta tulee toimivan yhteiskunnan toimiva jäsen, veronmaksaja, osa koneistoa. Aikuinen on tärkeä, koska hänestä on hyötyä ja lapsi on tärkeä, koska hän on tuleva aikuinen. Näin kärjistettynä.

Mutta entä sitten, kun työt on tehty? Tuleeko ihmisestä taakka, kun hän ei enää kykene pärjäämään omillaan? Onko elämä arvokasta kun se ei ole enää tuotteliasta ja tulevaisuuteen suuntaavaa vaan enemminkin elämistä, jopa selviytymistä, nyt ja tässä. Arjen pienet asiat muuttuvat suuriksi ja haaveena ei ole enää ulkomaanmatka tai uusi auto vaan riittävä terveys selvitä seuraavaan päivään ja viikkoon.

Mietin, mitä tapahtuisi, jos vanhuksia hoidettaisiin kuin lapsia: heille tarjottaisiin mahdollisuus ulkoilla päivittäin, heille järjestettäisiin runsaasti virikkeitä, joiden avulla niin aivojen kuin kehon toimintakykyä pidettäisiin yllä mahdollisuuksien mukaan. Heitä vietäisiin retkille ja syntymäpäivänä järjestettäisiin koko vanhainkodille kunnon kekkerit. Mielestäni tämä voisi olla arvokasta, mielekästä vanhuutta. Nyt tuntuu, että ainakin yhden tietyn vanhainkodin vanhuksille järjestetään jotain toimintaa harvakseltaan, jos joku viitsii, ja enimmän ajan asukkaat joko makaavat sängyissä tai istuvat passiivisina pyörätuoleissa katsomassa ostosteeveetä. Tämä kertoo jotain siitä, miten arvostamme heitä ja heidän jo tehtyä työpanostaan yhteiskunnassa.

Vanhuksiin panostaminen tarkoittaisi tietysti työntekijäresurssien lisäämistä. Sehän olisi puolestaan vain positiivinen asia, sillä koko ajan puhutaan irtisanomisista ja yt-neuvotteluista. Vanhusten elämänlaadun parantamiseen panostamalla saataisiin työllistettyä monta työtöntä ja turvapaikanhakijaa. Tässä kohtaa joku kysyy, entäs raha. No kyllä yhteiskunta työttömillekin maksaa korvauksia ja tukia, eivätkö he samalla rahalla voisi tehdäkin jotain elantonsa eteen? Ja sitäpaitsi uskon, että siihen, mitä todella pidämme tärkeänä, löytyy kyllä rahaa.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Jopas on vuosi vierähtänyt käyntiin! Joulukuu oli aika tohinaa ja meno jatkui uuden vuoden puolelle huipentuen kokoperheen flunssaan niin että blogi jäi jalkoihin ja sai odottaa vuoden ensimmäistä päivitystä.

En ole koskaan harrastanut uudenvuodenlupauksia, sillä mielestäni lupaukset täytyy pitää ja koko vuoden kestävää lupausta on vaikea täyttää. Sen sijaan tykkään tavoitteista. Tälle vuodelle minulla on ainakin yksi tavoite: päästä takaisin raskautta edeltäviin mittoihin. Siihen päästäkseni pitäisi syödä kevyemmin ja terveellisemmin ja liikkua enemmän. Aika klassista: joulumässäilyn jälkeen uuden vuoden kynnyksellä alkaa terveellisemmät elämäntavat. Entiset mitat ei ole kuitenkaan ainoa motivaattori vaan haluaisin olla myös paremmassa kunnossa, yksinkertaisesti voida paremmin. 

Terveellisempi ruokavalio on helppo järjestää, mutta liikunta onkin toinen juttu. Haasteena on ajanpuute; ihan omaa treeniaikaa on vaikea löytää. Toinen  haaste on unenpuute; väsyneenä en jaksa liikkua. Vuoden 2016 haaveevani onkin vihdoin kokonaiset yöunet. Lisäksi pitää keksiä liikuntamuotoja, joihin voi ottaa lapset mukaan. Pulkanvetämistä vaikka nyt aluksi.

Kulunut vuosi oli elämässäni monella tapaa merkittävä: Pikku Nuppu liittyi perheeseemme, pyöreitä vuosia tuli täyteen, rupesin juomaan kahvia ja aloitin mielenkiintoisen osa-aikatyön Tupperwarella. Samalla vuosi oli ehkä raskain tähänastisista eikä vähiten valvottujen öiden takia. Tämä vuosi tulee mitä luultavimmin olemaan vähintään yhtä värikäs, joten täydellä tohinalla uusiin haasteisiin!

Hipulla on tapana viimeistellä isin aloittamat ristikot. Lapset kyllä pitävät huolen siitä, että tiedossa ei ole ainakaan tylsä vuosi!