Juhlaompeluuksia

Palataanpa ajassa vähän taaksepäin. Kesällä mainitsin unikkokankaasta ja nyt lienee paikallaan kertoa siitä vähän enemmän.

Elokuussa osallistuin kansainväliseen konferenssiin, jossa meidän ryhmän pukukoodina oli Marimekon musta unikko yhdistettynä mustaan. Valmiina vaatteina unikkoa oli vaikea löytää ja kirpputorien kiertelylle ei yksinkertaisesti ollut aikaa, vaikka siitä tykkäänkin. Luonnollisesti suuntasin siis kangaskaupoille.

Pitkään mietin, mitä tekisin ja pitkään oli housut vahva vaihtoehto sillä tiesin monen pukeutuvan hameeseen. Lopulta päädyin kuitenkin hameeseen, sillä se olisi jatkossa ehkä monikäyttöisempi ja minulla oli valmiina hyväksi havaittu hameen kaava. Housuista olisi pitänyt tehdä kokeiluversio ennen kuin uskaltaisin leikellä unikkoa.

Lopputulos oli kellohelmainen kesähame. Kaveriksi sille tein pienen laukun.

Ja tässä hame tositoimissa! Pääsin isolle lavalle vastaanottamaan palkintoa. 

Unikolle kaveriksi iltatilaisuuteen tein satiinista pitkän iltapuvun. Kävi kuitenkin niin, että siitä tuli puku, joka ei välttämättä koskaan pääse juhliin :(

Satiini nimittäin lähti repeilemään ja en uskaltanut ottaa riskiä, että kesken tilaisuuden jossain olisi kaunis reikä...

En tiedä, oliko vika tekijässä vai kankaassa, mutta syytän kangasta. Ensin se repesi kyljen saumasta, tiukka kun oli, että pysyy päällä. Paikkasin repeämän liimaamalla sauman alle vahvikkeen. Seuraavaksi puku alkoi revetä sauman vierestä, täysin ehjän kankaan kohdalta. Siinä vaiheessa päätin syyttää huonoa materiaalia. No, pitänee laittaa kangasta myyneelle firmalle palautetta ja kyselyä, että kuuluuko tämän olla näin heikko. Satiinia olen kyllä ommellut ennenkin, mutta näin ei koskaan ole käynyt.

Loppujen lopuksi juhliin pääsi kanssani tuttu ja turvallinen ylioppilasmekko. Ei ehkä yhtä kaunis, mutta ainakaan se ei hajoaisi kesken kaiken! Itsetehty sekin. Tietenkin. ;)

Kuka keksi syksyn?

Kuka keksi syksyn, kysyn vaan!

Kevät on ihan parasta aikaa, kun tulee valoisaa ja ilmat lämpenee.
Kesä vaan on kesä <3 Lämmin tai ei, mutta yleensä kuitenkin lämpimämpi kuin muut vuodenajat. Ja silloin grillataan ulkona ja uidaan ja lapsia ei tarvii topata michelin-ukoiksi.
Talvikin on ok, kun sillon on joulu. Ja lumi on mukava, kun voi pulkkailla ja lasketella ja hiihtää ja luistella.

Mutta syksy.
Mitä hyvää on syksyssä?

Alkusyksy vielä menee ja tänä vuonna vasta menikin, kun oli vielä lämmintä ja kaunista. Mutta ei se ollutkaan oikeaa syksyä vaan loppukesää! Mutta lokakuu ja marraskuu. Mitä hyvää niissä on? Tulee pimeää. Kelloja siirretään väärään suuntaan ja tulee vielä pimeämpää. Tulee kylmää. Ulkona ei ole enää kiva leikkiä, kun pitää pukea niin paljon. Tulee märkää.

Kesällä lasten kanssa voi mennä ulos. Syksyllä puetaan ensin yksi lapsi. Sitten toinen. Sitten puetaan ensimmäinen uudestaan. Sitten omat vaatteet. Sitten vielä uudestaan hanskat ja pipot molemmille lapsille. Sitten mennään ulos. Pienempi on kiukkuinen kun vaatetta on niin paljon enemmän kuin kesällä ja liikkuminen kankeaa. Isompi menee leikkimökkiin leikkimään ja riisuu kaikki päällysvaatteet, kun sisällähän on lämmin. Jostain löytyy vettä vaikka ei ole satanut koko viikkoon. Lapaset on märkiä. Vaihdetaan lapaset. Kumpikaan ei halua pukea hankalia hanskoja, joiden kanssa ei voi leikkiä. Toinen löytää jäätä ja syö sitä. Toinen riisuu hanskat. Toinen ei halua tehdä muuta kuin keinua, koska hanskoilla ja syyshaalarilla ei pysty leikkimään. Lapset kitisevät, mutta eivät halua sisälle. Äitiä paleltaa. Kohta on niin pimeäkin, ettei enää näe leikkiä.

Tahtoisin vetäytyä kahdeksi kuukaudeksi syyshorrokseen. Juoda teetä, syödä suklaata, tehdä käsitöitä ja lukea lehtiä. Joku muu voisi sillävälin ulkoiluttaa lapsia. Vaikka joku sellainen, joka valittaa, että kesä on liian kuuma (HAH, mikä vitsi! Koska Suomen kesä olisi ollut LIIAN kuuma???) ja jonka mielestä syksy on vain pukeutumiskysymys.

Tänään lähdimme lasten kanssa selättämään syksyä ja kävimme ostamassa kunnon hanskat kummallekin lapselle. Näiden pitäisi kestää kosteutta ja hyvässä lykyssä myös pysyä käsissä. Vielä kun löytäisin sopivat saappaat nuoremmalle! Ja vaatteet, jotka eivät ole liian kankeat...

Taidan tehdä kansalaisaloitteen, että loka- ja marraskuu poistettaisiin kokonaan ja sen sijaan heinä- ja elokuille tulisi pituutta tuplasti lisää. Sitten jaksaisi pienen talvenkin yli.

Yksin kotona

Mies lähti työmatkalle. Kolmeksi yöksi! Minä jäin yksin. Ihan yksin. Lasten kanssa...

Illaksi keksittiin kivaa tekemistä, että kaikilla olisi kiva mieli ja äiti jaksaisi olla kiltisti. Sitten lapset pisulle, pesulle ja nukkumaan.

Omaa aikaa! Jes!

Telkkari ja käsityöt, niistä on rauhallinen ilta tehty. Ompeluinnostus iski ja nyt on hetki aikaa leikellä kankaita, kun kukaan ei ole pomppimassa kaavojen päällä tai syömässä nuppineuloja. Vielä ei malttaisi mennä nukkumaan. Hetki vielä... Ja toinen.

Kello lähenee puolta yötä ja on pakko kohdata totuus, että väsy tulee ja nukkumaan on mentävä. Mieleen hiipii kummallisia ajatuksia mielipuolisista sarjamurhaajista ja käsittämättömistä tulipaloista. Ongelma ei ole olla yksin, mutta ajatus siitä, että olen yksin lasten kanssa on pelottava. Jos tulee tulipalo ja pitää paeta ikkunasta (alitajunta on sitä mieltä, että kaikki kolme oveamme on tulipalon sattuessa käyttökelvottomia), kumman lapsen pelastan ensin ja miten pääsemme korkealla olevista ikkunoista ehjinä alas? Tai jos tulee se hullu murhaaja, miten pääsen pakoon huutava lapsi kummassakin kainalossa? Yksin vielä pärjäisin...


Onneksi on sentään vahtikoira. Tuo suuri, pelottava ja kovaääninen. No, ainakin kovaääninen. Jos se nyt edes sattuu heräämään, jos jotain tapahtuisi.

Teen poikkeuksen. Kännykkä saa tulla yöpöydälle nukkumaan. Ja nalle kainaloon. Ainakaan tänä yönä ei tarvitse herätä kovaääniseen kuorsaukseen tai siihen, että joku on vienyt peiton. Sen sijaan lapsi herättää yöllä. Sitten kissa, jonka olin unohtanut laittaa ulos illalla.

Aamulla väsyttää, mutta selvisin! Möröt on poissa. Ja luultavasti seuraavana iltana olen niin väsynyt, että möröt eivät edes ehdi tulla... Silti odotan kovasti miestä kotiin! Tiedän, että hänkin odottaa. Ja se on parasta!

Lasten kanssa reissussa

Kesä oli ja meni ja niin kiirekin oli, etten ole piiitkään aikaan ehtinyt kirjoitella tänne mitään. Mutta korjataan nyt vähän tilannetta :)

Elokuu oli meidän perheen lomakuu. Tänä vuonna päätimme lähteä lomailemaan Viroon.

Itse olen nuorempana kierrellyt maailmaa (no, ainakin Eurooppaa) siellä sun täällä ja lasten myötä olen tullut mukavuudenhaluiseksi. Tykkään matkustaa ja päästä vähän irti arjesta, mutta pahin seikkailuinnostus on laantunut, en kaipaa kaukaisia ja eksoottisia kohteita. Sen sijaan arvostan matkustamisen helppoutta. Sitä paitsi miksi mennä merta edemmäs kalaan, kiinnostavia paikkoja löytyy läheltäkin! Siispä lomakohteeksi valikoitui Viro ja Saarenmaa.

Lähdimme matkaa omalla autolla. Tämä oli minulle sitä helppoutta pienten lasten kanssa. Mukaan pystyi ottamaan yhtä sun toista ja aina oli oma tukikohta mukana. Jotta matka ei olisi ollut liian rattoisa, esikoiselle iski ripuli heti ensimmäisenä päivänä ja vatsa oli sekaisin koko matkan ajan. Ihme kyllä, siitäkin selvittiin suhteellisen hyvin, vaikka muutaman julkisen vessan lattian sain kyllä luututa...

Saarenmaa oli rauhallinen ja viihtyisä. Kuressaari oli mukava pikkukaupunki ja kiertelimme myös muualla katselemassa maisemia. Nähtävyyksistä tutustuimme Kaalin kraateriin, erääseen majakkaan (jonka nimeä en nyt enää muista :D ) sekä piispanlinnaan. Kaikkein paras nähtävyys Saarenmaalla oli ehdottomasti Strutsifarmi! Suosittelen kaiken ikäisille! Sisäänpääsymaksu oli muutaman euron koko perheeltä ja paikalla oli strutsien lisäksi emuja, kenguruita, kesyjä seeproja, alpakoita ja poneja! Ihastuttava paikka kerrassaan!

Viivyimme kolme yötä Saarenmaalla, jonka jälkeen suuntasimme vielä kahdeksi yöksi Pärnuuseen. Matkalla huomasimme, miten pieni maa Viro oikeastaan on. Vastaan tuli vain hyvin pieniä kyläpahasia, joissa suomalainen auto sai osakseen kummastuneita katseita.

Pärnu oli kaunis kaupunki. Hiekkarannat olivat ihanan isoja, mutta harmiksemme ilmat olivat liian viileät rantaelämään. Koska Pärnuuseen asti oli kuitenkin tultu, kävimme lasten kanssa vähän rantavedessäkin leikkimässä, tosin vilukissaisäntä jätti vesileikit väliin. Pärnusta parhaiten mieleen jäi pikkuinen sushi-ravintola, jossa ruoka oli ihanaa ja palvelu hyvää. Tuosta paikasta innostuimme sen verran, että kävimme siellä kahdesti!

Viimeisen päivän päätimme viettää Tallinnassa ja kohteeksi valikoitui eläintarha, joka oli lasten mieleen. Lelumuseo olisi myös kiinnostanut, mutta se oli juuri sinä päivänä kiinni.

Summa summarum. Lasten kanssa matkustaminen on mukavaa mutta raskasta. Leikkipaikkoja olisi voinut kuulua ohjelmaamme enemmän. Pienet lapset eivät jaksa pelkkää kuljeskelua, katselemista, shoppailua ja kahviloissa istumista kovin pitkään. Myös jossain vaiheessa takapenkiltä alkoi tulla palautetta liiallisesta autossa istumisesta. Vajaa viikko oli oikein sopiva aika lomailulle. Siinä ajassa pääsi vähän irrottautumaan arjesta, mutta sen jälkeen olimme jo valmiit palaamaan kotiin. Säät olivat enimmäkseen hyvät, vaikka lämpimämpää olisi voinut olla. Joka tapauksessa voin suositella Viroa kesäisenä lomakohteena! Kun lähtee Tallinnaa edemmäs, vastaan tulee kaunis maa ja monta paikkaa jäi meillekin vielä seuraavaa matkaa odottamaan.