Metsäelämää

Äidin harrastus vei koko perheen viime viikolla viideksi päiväksi metsän keskelle. Olimme nimittäin isolla partioleirillä.

Lämpöä piisasi, mutta siihen jo melkein tottui, kun ei ollut sisätiloja, joihin mennä vilvoittelemaan. Vietimme suurimman osan päivää varjossa ja hyttysmyrkky ja aurinkorasva olivat kovassa käytössä. Onneksi vieressä oli uimaranta!

Hippu oli reipas koko ajan ja tuntui viihtyvän leirillä. Elämänsä ensimmäistä kertaa hän sai laimeaa mehua ja se vasta olikin hyvää! Laiskuuttani en viittä vaille vuodenikäiselle viitsinyt koko ajan laittaa omia ruokia, mutta leirin yhteinen ruoka maistui hyvin. Vaaleasta leivästä tuli kova juttu. Sitä oli saatava jokaisella ruokailulla.


Teltassa nukkuminen - toimi! Ensimmäisenä iltana Hippu oli kai niin väsynyt, että nukahti saman tien kun laitoin telttaan. Muina iltoina kähjäsi vähän, mutta jäi tyytyväisenä nukahtamaan itsekseen. Ekana yönä Hippu heräsi puolen yön aikaan ja oli ihmeissään, kun vanhemmat olikin vieressä. Siinä meni sitten tunti ennen kuin lapsi ymmärsi, että on yö ja pitää nukkua eikä leikkiä. Sama toistui viimeisenä yönä klo 5, mutta silloin syynä oli kai valoisuus. Muuten uni maittoi hyvin.

Kestovaipppailu metsässä - ei toimi. Käsin pyykkääminen on hankalaa. Vesi pitäisi lämmittää erikseen, jotta vaipoista tulisi varmasti puhtaita ja huuhteluita pitäisi olla miljoona, että saa kaikki pesuaineet pois. Kaiken lisäksi leiri oli pohjavesialueella, jossa mitään pesuvesiä ei saanut kaataa maahan vaan ne piti kiikuttaa vessaan. Kuivuminen kesti ikuisuuden, (pesukoneen linkous on aika hyvä keksintö!) varsinkin kun välillä ukkoskuuro kasteli melkein kuivan pyykin taas litimäräksi. Onneksi olin realisti ja varasin mukaan myös kertakäyttövaippoja. Loppujen lopuksi käytimme kertiksiä loppuleirin ja pesin käsinpestyn pyykin uudelleen kotona koneessa.

Vaikka isälle taisikin jäädä ikuiset traumat partiosta, päälimmäisenä mieleen jäi kuitenkin se, että pienen lapsen kanssa pärjää monenlaisissa olosuhteissa ihan hyvin. Lapsi viihtyy, jos vanhemmatkin viihtyvät ja viihtyy sittenkin, kun sataa kaatamalla ja vanhempia houkuttaisi päästä jo omaan sänkyyn... Seuraavaksi suunnitteilla onkin mahdollinen asuntovaunureissu alkusyksystä.

Muuttuiko kaikki?

Kun vauva tulee taloon, kaikki muuttuu.

Loppukesästä 2013 Hippu tuli ja todella muutti elämämme. Meitä olikin kolme ja se kaikkein pienin oli kaikkein vaativin. Varsinkin minun elämänrytmini meni ihan uusiksi ja kaikki määräytyi Hipun mukaan. Hetkeen ei voinut suunnitella juuri mitään, siltä tuntui. Aina oli varauduttava siihen, että kohta pitää taas imettää. Helpointa oli olla enimmäkseen kotona. Tätäkö tämä nyt sitten on, kysyin itseltäni.

Tuli talvi, tuli kevät ja kesä. Yht'äkkiä huomasin, että moni asia alkoi palailla ennalleen. Yöunista tuli taas yhtenäisiä. Kauppareissut alkoivat onnistua ilman pelkoa nälän yllättämisestä. Oli aikaa itsellekin ja puolisolle.

Viime kesänä muutimme uuteen taloon. Mieheni yhdessä veljeni ja isiemme kanssa tekivät remonttia. Minä mahani kanssa laitoin remonttimiehille ruokaa, huolehdin kodista ja purin muuttolaatikoita. Välillä kävimme saunassa ja uimassa tai grillasimme mökillä.

Tänä kesänä mieheni yhdessä veljeni ja isiemme kanssa tekevät jälleen remonttia. Minä Hipun kanssa laitan työmiehille ruokaa, huolehdin kodista ja välillä leikitään. Käymme myös saunassa ja uimassa ja joskus grillataan.

Hipusta on tullut osa perhettämme ja vaikka aluksi näytti siltä, että meidän on sopeuduttava vauvaan, nyt hän on kyllä hienosti sopeutunut meidän rytmiimme. Viihdyn kotona ja Hipulla on monta tuttua hoitajaa, joten jos tarvitsen omaa aikaa, sekin järjestyy. Itseasiassa nyt tuntuu, että vapautta on enemmän kuin ennen lasta, sillä minun ei tarvitse yrittää sovittaa yhteen epäsäännöllistä työtäni ja vapaa-aikaa.

Kun vauva tulee taloon, kaikki muuttuu – ja toisaalta ei monikaan asia.

Oikeus elämään?

Nyt on liikkeellä kansalaisaloite hoitohenkilökunnalle myönnettävästä omantunnonvapaudesta. Tämä koskee sitä, että hoitohenkilökunnalla olisi mahdollisuus kieltäytyä järjestelmällisestä murhaamisesta työssään.

Suomen rikoslain 21. luvussa määritellään murha seuraavasti:

Jos tappo tehdään 

1. vakaasti harkiten 2. erityisen raa'alla tai julmalla tavalla, 3. vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai 4. tappamalla virkamies hänen ollessaan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi

Minusta on käsittämätöntä, että Lääkärinvala alkaa seuraavilla sanoilla: Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen. Päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen. Ja silti vakaasti harkiten tehtyjä abortteja tehdään "hyvinvointimaassamme" yli 10 000 vuosittain. Ja käsittämättömintä on se, että jos joku haluaa kieltäytyä tästä toiminnasta omatuntoonsa vedoten, on se sitten väärin.

Hippu raskausviikolla 12. Pieni elämän ihme!

Reippaasti yli 90% aborteista tehdään sosiaalisista syistä. Alle 0,1% tehdään raiskauksen, insestin ym. syiden takia. Tämä jälkimmäinen ja äidin kuolemanvaara ovat ainoat syyt, jotka jollain tasolla kykenen ymmärtämään. Miksi, oi miksi äidit haluavat tappaa lapsensa?

Olen vahvasti sitä mieltä, että jokainen lapsi on suuri ihme. Biologia ei ole pystynyt määrittelemään mitään tiettyä hetkeä, jolloin ihmisen elämä alkaa tai jolloin ihmisestä tulee ihminen – paitsi hedelmöittyminen. Erityisen surullinen olen aborteista, jotka tehdään silloin, kun lapsen epäillään olevan vammainen. Eikö vammaisella ole oikeutta elämään? Ovatko vammaiset jotenkin vähemmän ihmisiä kuin me "normaalit"?

Liian paljon puhutaan abortista "kätevänä ratkaisuna" ei-toivotulle raskaudelle ja liian vähän mietitään muita vaihtoehtoja, kuten vastuun ottamista vanhempana tai vaikkapa adoptiota. Kotimaisia lapsia adoptoidaan vuosittain muutamia kymmeniä. Ulkomailta suomeen adoptoidaan n. 200 lasta vuosittain. Monet lapsettomat parit käyvät läpi vaikeita hedelmöityshoitoja ja sen jälkeen joutuvat odottamaan adoptiolastaan useita vuosia samalla kun toiset vanhemmat päättävät tappaa "vahinko"lapsensa jo ennen syntymää...

Vähintä, mitä tässä tilanteessa voisimme suomalaisina tehdä, olisi se, että antaisimme omantunnonvapauden niille lääkäreille ja hoitajille, jotka kokevat tämän nykyisen käytännön vääräksi. Se tuskin vähentäisi naisten mahdollisuuksia tehdä abortteja tai muutenkaan mitenkään huonontaisi aborttia haluavan hoitoa.

rv 21

Mikäli kiinnostuit aiheesta, syntymättömien lasten oikeuksia ajaa mm. järjestö Pro Life Suomi

Yökylässä

Hippu (lähes 11kk) oli ensimmäistä kertaa yksin yökylässä. Tämä oli jännä paikka koko perheelle. Tai ainakin äidille.

Isillä alkoi loma ja täti oli paikkakunnalla, joten täti ehdotti, josko Hippu tulisi mummilaan yökylään niin, että äiti ja isi saavat kerrankin nukkua pitkään. No näin tehtiin.

Olimme illalla koko perhe mummilassa ja äiti sai peitellä Hipun nukkumaan tuttuun matkasänkyyn. Ihan hyvin Hippu nukahti, vaikka tämä oli itseasiassa ensimmäinen yö tässä mummilassa, sillä kotiin on matkaa vain kolme kilometriä. Toiset isovanhemmat asuvat kauempana ja heillä ollaan yleensä aina yötä koko perhe.

Yöllä Hippu heräsi kuulemma kerran. Tutti oli hukassa. Ei sen vakavampaa.

Aamulla pikkuinen oli varmaan ihmetellyt herätessään tätinsä vierestä. Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä pienen päässä on liikkunut. Reipas hän oli joka tapauksessa kuulemma ollut.

Aamulla äiti heräsi normaaliin aikaan, vaikka olisi saanut nukkua pitkään. No onneksi nukahdin vielä hetkeksi. Kun soitin mummilaan, Hippu oli jo ensimmäisillä päiväunilla. Niinpä käytin aikaani kotitöihin. Ehdin vaihtaa lakanat, pestä pyykkiä, taitella kuivat kaappiin, tyhjentää tiskikoneen...

Puolen päivän aikaan äiti odotti kädet täristen ja sydän pampattaen pikkuistaan kotiin. Hippu oli kuin mitään ihmeellistä ei olisi ollutkaan! Toki äidin seura kelpasi sitten koko päivän, mutta ei itkuja, ei valtavaa innostusta kotiintulosta. Reipas lapsi!

Niin se vaan on, että ei sitä voi hetkeksikään unohtaa olevansa äiti. Eikä onneksi tarvitsekaan. Arki on mukavaa, mutta ehkä jonain päivänä opin nauttimaan myös siitä, että Hippu on mummilassa yökylässä.