Kauneutta

Usein tulee otettua kuvia kaikesta kauniista: kauniista kesäpäivästä, ihanasta lumesta, kukkasista, perhosista, linnuista... Tänään katselin ulos ja maisema oli karu. Lumi suli (taas) ja maisema oli jotenkin talven hiljainen, muttei kuitenkaan talvinen. Maa oli musta, tuuli oli tyyntynyt, jossain lauloi lintu. Likaisia lumen rippeitä siellä täällä. Kaikessa rujoudestaan maisema oli silti kaunis, jopa harmoninen.

Linnunlaulun mukana mieleen tulvahti lupaus keväästä. Vielä se maa alkaa vihertää ja valo voittaa! Ilmassa oli kevään tuoksua!

Vanhuuden arvo

Viime aikoina olen miettinyt ihmisarvoa ja sitä, miten se muuttuu elämän aikana. Aiemmin kirjoitin syntymättömän elämän arvosta, mutta nyt olen pohdiskellut elämän arvoa sen loppumetreillä. Lehdissäkin on ollut kirjoituksia vanhusten hoidosta ja sen laadusta (tai laaduttomuudesta) mutta itse olen seurannut läheltä oman 95-vuotiaan mummoni elämää ensin autettuna kotona, sitten vuodeosastolla ja nyt vanhainkodissa.

Nykyään lapset ovat tärkeitä ja se on hyvä. Yhteiskunta panostaa laadukkaaseen päivähoitoon, varhaiskasvatukseen ja koulujärjestelmään. Kun koulut on käyty, lapsesta tulee toimivan yhteiskunnan toimiva jäsen, veronmaksaja, osa koneistoa. Aikuinen on tärkeä, koska hänestä on hyötyä ja lapsi on tärkeä, koska hän on tuleva aikuinen. Näin kärjistettynä.

Mutta entä sitten, kun työt on tehty? Tuleeko ihmisestä taakka, kun hän ei enää kykene pärjäämään omillaan? Onko elämä arvokasta kun se ei ole enää tuotteliasta ja tulevaisuuteen suuntaavaa vaan enemminkin elämistä, jopa selviytymistä, nyt ja tässä. Arjen pienet asiat muuttuvat suuriksi ja haaveena ei ole enää ulkomaanmatka tai uusi auto vaan riittävä terveys selvitä seuraavaan päivään ja viikkoon.

Mietin, mitä tapahtuisi, jos vanhuksia hoidettaisiin kuin lapsia: heille tarjottaisiin mahdollisuus ulkoilla päivittäin, heille järjestettäisiin runsaasti virikkeitä, joiden avulla niin aivojen kuin kehon toimintakykyä pidettäisiin yllä mahdollisuuksien mukaan. Heitä vietäisiin retkille ja syntymäpäivänä järjestettäisiin koko vanhainkodille kunnon kekkerit. Mielestäni tämä voisi olla arvokasta, mielekästä vanhuutta. Nyt tuntuu, että ainakin yhden tietyn vanhainkodin vanhuksille järjestetään jotain toimintaa harvakseltaan, jos joku viitsii, ja enimmän ajan asukkaat joko makaavat sängyissä tai istuvat passiivisina pyörätuoleissa katsomassa ostosteeveetä. Tämä kertoo jotain siitä, miten arvostamme heitä ja heidän jo tehtyä työpanostaan yhteiskunnassa.

Vanhuksiin panostaminen tarkoittaisi tietysti työntekijäresurssien lisäämistä. Sehän olisi puolestaan vain positiivinen asia, sillä koko ajan puhutaan irtisanomisista ja yt-neuvotteluista. Vanhusten elämänlaadun parantamiseen panostamalla saataisiin työllistettyä monta työtöntä ja turvapaikanhakijaa. Tässä kohtaa joku kysyy, entäs raha. No kyllä yhteiskunta työttömillekin maksaa korvauksia ja tukia, eivätkö he samalla rahalla voisi tehdäkin jotain elantonsa eteen? Ja sitäpaitsi uskon, että siihen, mitä todella pidämme tärkeänä, löytyy kyllä rahaa.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Jopas on vuosi vierähtänyt käyntiin! Joulukuu oli aika tohinaa ja meno jatkui uuden vuoden puolelle huipentuen kokoperheen flunssaan niin että blogi jäi jalkoihin ja sai odottaa vuoden ensimmäistä päivitystä.

En ole koskaan harrastanut uudenvuodenlupauksia, sillä mielestäni lupaukset täytyy pitää ja koko vuoden kestävää lupausta on vaikea täyttää. Sen sijaan tykkään tavoitteista. Tälle vuodelle minulla on ainakin yksi tavoite: päästä takaisin raskautta edeltäviin mittoihin. Siihen päästäkseni pitäisi syödä kevyemmin ja terveellisemmin ja liikkua enemmän. Aika klassista: joulumässäilyn jälkeen uuden vuoden kynnyksellä alkaa terveellisemmät elämäntavat. Entiset mitat ei ole kuitenkaan ainoa motivaattori vaan haluaisin olla myös paremmassa kunnossa, yksinkertaisesti voida paremmin. 

Terveellisempi ruokavalio on helppo järjestää, mutta liikunta onkin toinen juttu. Haasteena on ajanpuute; ihan omaa treeniaikaa on vaikea löytää. Toinen  haaste on unenpuute; väsyneenä en jaksa liikkua. Vuoden 2016 haaveevani onkin vihdoin kokonaiset yöunet. Lisäksi pitää keksiä liikuntamuotoja, joihin voi ottaa lapset mukaan. Pulkanvetämistä vaikka nyt aluksi.

Kulunut vuosi oli elämässäni monella tapaa merkittävä: Pikku Nuppu liittyi perheeseemme, pyöreitä vuosia tuli täyteen, rupesin juomaan kahvia ja aloitin mielenkiintoisen osa-aikatyön Tupperwarella. Samalla vuosi oli ehkä raskain tähänastisista eikä vähiten valvottujen öiden takia. Tämä vuosi tulee mitä luultavimmin olemaan vähintään yhtä värikäs, joten täydellä tohinalla uusiin haasteisiin!

Hipulla on tapana viimeistellä isin aloittamat ristikot. Lapset kyllä pitävät huolen siitä, että tiedossa ei ole ainakaan tylsä vuosi!