keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Ulkoilua

Ulkoilu, tiedättehän, se on sitä, kun laitetaan vaatteet päälle ja mennään ulos. Helppoa, eikös! Niinhän sitä luulisi....

Lasten tulisi ulkoilla vähintään kaksi tuntia päivässä. Näin olen kuullut sanottavan. Ja koska lapset ovat kotona eikä päiväkoti hoida tuota ulkoilutusta, on se Hyvän äidin tehtävä.

Ulkoilu + Suomen talvi + pienet lapset = verta, hikeä ja kyyneleitä.

Tänä talvena olen iloinnut siitä, että meidänkin perheen talviulkoilussa alkaa olla jo vähän mieltä! Nyt molemmat lapset osaavat pukea ainakin osan vaatteista jo ihan itse ja pääsevät jo liikkumaankin paksuissa talvitamineissa. Aikaisempina talvina jompi kumpi on aina ollut niin pieni, että talvi- ja kuravaatteissa liikkuminen on ollut hankalaa ja äiti on saanut olla koko ajan nostelemassa ylös pyllähtänyttä lasta. Tänä talvena lapaset ja pipot on saaneet pysyä päällä ja paksut talvikengät eivät ole aiheuttaneet raivokohtausta. Silti pienten lasten kanssa ulkoiluun liittyy monta mutkaa... Meidän perheen talvinen ulkoiluhetki menee suunnilleen näin:

Lapset tykkäävät ulkoilusta, mutta aina kun ollaan lähdössä ulos, on jotain tosi tärkeää juuri kesken ja se pitää saada tehdä ensin loppuun. Sitten kun vihdoin saan lapset vessaan ja pissalle, on joku sukka hukassa ja sitä hakiessa jompikumpi unohtuu taas leikkimään. Housut on tietysti väärät ja sukatkin pitää vaihtaa pari kertaa ennen kuin päästään pukemaan ulkovaatteita.

Talvivaatteet aiheuttavat joka kerta huutoa. Usein toinen lapsista pukee nopeasti ja reippaasti itse, kun taas toisen jokin vaatekappale ei tottele ja sille pitää sitten riehua. Seuraavana päivänä osat vaihtuvat. Toisinaan molemmat kitisevät vuorotelleen jollekin pikkuasialle, mutta onneksi useimmiten toisen vaatteet osaavat käyttäytyä fiksusti ja edes toinen saa puettua ilman suurta raivokohtausta. Koska uloslähtö kestää ja aiheuttaa suuria tunteita, koiratkin ehtivät päästä ylikierroksille seuratessaan touhua ja odottaessaan ulospääsyä....

Noin puolen tunnin ähellyksen, sähellyksen ja kiukuttelun jälkeen päästään ulos! Ulkona on kivointa syödä lunta ja jäätä sekä läträtä vedessä. Vaikka lapsilla on uudet kurahanskat lapasten päällä, molempien molemmat kädet on ihan märät. (Mistä saisi sellaisia, jotka ei heti falskaa?) Piha on märkä ja liukas, mutta onneksi se ei (enää) haittaa  lapsia. Märkyydestä johtuen voimme ulkoilla enintään tunnin, jonka jälkeen kaikki (paitsi koira) on yleensä valmiita palaamaan sisälle. Aikaisempina talvina ulkoiluaika on jäänyt vieläkin lyhyemmäksi, koska pieni ja kankea michelin-lapsi kyllästyi ennen aikojaan ja olisi lopulta ulkoillut vain äidin sylissä. Silloin tyydyin toisinaan  ulkoilemaan koiran kanssa kaksin. 


Tämä tyyppi on ainoa, joka viihtyisi ulkona säällä kuin säällä...


Voi, miten odotankaan kesää!