Somen voima...

Tajusin kerran sellaisen tosiasian, että sosiaalinen media tekee meistä kaikista julkkiksia!
Tarkoitan tätä: jokaisella on mahdollisuus jakaa asioita omasta elämästään ihan niin suurelle yleisölle kuin huvittaa ja kun vain kirjoittaa tarpeeksi huomiota herättävästi sopivasta aiheesta, saa varmasti keskustelua aikaan ja saattaa myös päästä lehtiotsikoihin. Raja "julkkisten" ja "tavisten" välillä on muutenkin kaventunut, mutta en ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että lopujen lopuksi somen avulla olemme kaikki enemmän tai vähemmän julkkiksia.

Se, millaisia julkkiksia itse kukin olemme, on myös kiinnostavaa. Viime aikoina on muistuteltu ihmisiä siitä, että sosiaalinen media ei ole koko totuus ja kenenkään elämä tuskin on täydellistä vaikka Facebook tai Twitter niin antaa ymmärtää. Tuntuu, että ihmiset jakaantuvat karkeasti kahteen ryhmään: Toiset keskittyvät jakamaan iloisia asioita ja toiset valittamaan ja kadehtimaan. Miten ihmiset ovatkaan niin hassuja!

Erään värikkään päivän jälkeen mietin huvikseni, miten voisin kerätä sääliä tai tykkäyksiä Facebookissa. Mielessäni oli kaksi päivitysvaihtoehtoa:

- Aurinko paistaa, pyöräilykausi avattu ja lapsetkin pääsivät nauttimaan uudesta pyöräkärrystä :) Mukava ilta Tuppereitten merkeissä ja onnistunut ensimmäinen yö ilman vaippaa!

- Raskas viikko takana ja uusi raskas näköjään edessä: Tilillä 2€ ja ruokakauppaan pitäisi lähteä... Kaiken kukkuraksi pumppu hajosi (taas) ja meille ei siis tule ollenkaan vettä!

Miten helposti (tiedostaen tai tietämättään) sitä voi antaa hyvinkin erilaisen kuvan itsestään ja elämästään aika isollekin yleisölle. Kummatkin ylläolevat olivat totta samana päivänä. Toisaalta molemmissa yhteensäkään ei ollut silti koko totuus. Elämään kun mahtuu niin paljon muutakin. Kumpaakaan päivitystä en julkaissut.

Olen tarpeeksi vanha muistaakseni ajan ennen Facebookia tai internettiä ylipäätään. Olen silti kai tarpeesi nuori, että olen jo kasvanut someen kiinni. On vaikea kuvitella elämää täysin ilman sitä, vaikka tiedän kyllä, että se olisi ihan mahdollista ja jopa mielekästä. Toisaalta olisi hauska pitää kunnon somepaasto, nähdä ihmisiä enemmän livenä ja katsoa mitä kaikkea se tuokaan tullessaan...

Laadukasta kasvatusta

Viimeaikoina minua on paljon mietityttänyt lasten varhaiskasvatus. Miten sitä kuuluu toteuttaa?
Tuntuu, että media toitottaa kovasti sitä, että äitien pitäisi palata nopeammin työelämään ja lapset ansaitsevat laadukasta varhaiskasvatusta. Moni äiti laittaakin lapsensa hoitoon vaikka olisi vielä itse kotona. Perusteluja on monia, mutta en voi olla miettimättä sitä, saavatko kotona kanssani olevat lapseni tarpeeksi virikkeitä, laadukasta kasvatusta ja sosiaalisia suhteita.

Minä olen tehnyt asiat toisin päin kuin moni muu äiti. Olen edelleen kotona, vaikka nuorimmaiseni on "jo" kaksi vuotta. Teen osa-aikaisesti töitä, mutta en halua laittaa lapsiani hoitoon, kun samalla moni äiti laittaa lapsensa osa-aikaisesti hoitoon, vaikkei tee töitä. En edes harkinnut laittavani esikoista pariksi tunniksi parina päivänä viikossa hoitoon, kun nuorimmainen syntyi, vaikka kahden pienen kanssa olikin ajoittain raskasta. Teenkö väärin?

Mietin, jäävätkö lapseni paitsi jostain. He eivät pääse mukaan hoitopaikan yhteisiin askartelu- tai musiikkituokioihin. En minä järjestä heille joka päivä jotain opetuksellista aktiviteettia. Kotityötkin kun pitää hoitaa... He eivät myöskään pääse luomaan varhaisia ystävyyssuhteita leikkimällä päivittäin muiden lasten kanssa. Toki käymme viikoittain perhekerhossa, jossa on ohjattua toimintaa ja muita lapsia. Ja syksyllä esikoiseni pääsee seurakunnan päiväkerhoon ihan yksin. Lisäksi lapsemme tapaavat silloin tällöin tuttujen lapsia. Mutta riittääkö se?

Missä vaiheessa lastenkasvatuksesta tuli näin vaikeaa? Ennenvanhaan tehtiin töitä maatilalla ja lapset hoidettiin siinä sivussa. Puhuttiinko silloin varhaiskasvatuksesta? Ja ihan aikuisia heistäkin tuli! Itseasiassa tuntuu, että nykyään lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän ongelmia elämässään... Samaan aikaan, kun puhutaan, että äitien pitäisi palata työelämään, kuuluu valitusta, että lapsiryhmät ovat ihan liian isoja ja pienille lapsille ei ole tarpeeksi hoitajia. Onko se sitten laadukasta varhaiskasvatusta? Vaikka päiväkodin henkilökunta olisi kuinka osaavaa, eivät he millään ehdi huomioida minun lapseni tarpeita, jos lapsia on paljon.

Ovatko ne äidit, jotka laittavat lapsensa varhain hoitoon, todella sitä mieltä, että lapsi tarvitsee ammattilaisen järjestämää varhaiskasvatusta? Vai eivätkö äidit halua julkisesti (somessa) myöntää, että takana onkin muita syitä? Syitä on varmasti yhtä monta kuin on äitiäkin, enkä halua kenenkään valintoja syyllistää, mutta rohkenen kuitenkin epäillä, että lapsella olisi parempi muualla kuin omassa kotona.

Minun näkökulmastani ideaali tilanne olisi, että lapsi olisi kotona vanhempiensa kanssa kouluikään asti ja vanhemmat pitäisivät huolen siitä, että lapsi saisi ikätasolleen sopivaa toimintaa sekä leikkikavereita, joiden kanssa harjoitella sosiaalisia suhteita, esimerkiksi perhekerhoissa ja -kahviloissa. Läheskään aina tämä ei tietenkään ole taloudellisesti tai muista syistä mahdollista, mutta ehkäpä me vielä kotona olevat äidit voimme olla syyllistymättä siitä, että lapsemme eivät saa sitä kuuluisaa varhaiskasvatusta – he kyllä ehtivät istua koulun penkillä muutamankin vuoden!

On a day like this...

Tällaisena "kauniina kevätpäivänä" olisi niin ihana jäädä vain sisälle möllöttämään! Tai toivoa, että olisi töissä paikassa, jossa kauniita ilmoja voi ihastella ruudun takaa. Mutta ei. Jos perheeseen kuuluu kaksi lasta ja kaksi koiraa, ulos on mentävä...

Niinpä säätä uhmaten päätin lähteä puutarhahommiin! Asiaankuuluvan kaksivuotisuhmakiukun saattelemana sain vihdoin koko katraan ulos. Kohmeiset narsissit tervehtivät meitä ovella! Ne sentään antoivat toivoa siitä, etten ole vain nähnyt unta keväästä ja nyt onkin oikeasti lokakuu...

Ja eikun hommiin! Kasvihuone jäi viime syksynä aika sotkuiseen kuntoon ja sitä ryhdyimme porukalla raivaamaan. 

En todellakaan muista, mitä tässä on ollut!

Vanhat mullat pois!

Oli sentään yksi, joka nautti lumesta täysin siemauksin! :D 

Korjaan, kolme! Lapsetkin nauttivat, lähinnä sulaneesta lumesta tosin. Ja siihen asti, kun hanskat alkoivat kastua läpi.

Kun palasimme sisälle syömään, oli näkymä ulkona taas muuttunut! 

(eikä välttämättä toivottuun suuntaan...)

Voihan elämänkevät!

Ompelukerho

Maaliskuussa osallistuin kolmatta kertaan Verson Puodin järjestämään virtuaaliompelukerhoon.
Tämä on kerrassaan ihana ompelukerho! Yllätyspaketti tilataan noin viikkoa ennen ja sovittuna ajankohtana sitten jokainen saa omaan tahtiin ommella tehtävänannon mukaisesti. Tällä kertaa teemana oli "Arkiko harmaata? Not!" ja ohjeistuksena liittää ompelukseen jotain keltaista. Yllätyspaketin lisäksi työssä sai käyttää vapaasti muita materiaaleja.

Kuva hiukan vääristää värejä.
Sävyt on luonnossa ruskeampia.

En ehtinyt ompelukerhoon mukaan, sillä se myytiin nopeasti loppuun. Puoti lisäsi kuitenkin seuraavana päivänä vielä lisäerän myyntiin eri kuosilla, joten minäkin mattimyöhäinen ehdin mukaan.

Pakettia odotin tietysti jännityksellä. Kun se tuli, vastassa oli melkoinen haaste! Kuosi oli Mummolan tuntu ja väritys maanläheinen, sellainen, mikä ei ole ollenkaan minun värini. Tämä on juuri kutkuttavaa ompelukerhossa, koskaan ei tiedä, mitä tulee! Tämä oli minulle kyllä todellinen haaste, sillä en olisi tätä väriä ikinä itse valinnut.

Mietin ja pähkäilin. En nähnyt tätä lasteni päällä. Enkä miehen. En halunnut tehdä vain jotain pipoa, jonka olisi voinut antaa sitten jollekin joka tästä tykkää. Mallailin ja peilailin. Aiemmissa ompelukerhoissa kuosi on heti miellyttänyt ja tiesin nopeasti, mitä tekisin. Nyt löi tyhjää pitkään.

Tehtävänantona oli yhdistää keltaista ja sopiva keltaisen sävy sentään löytyi hyllystä. Kangas on Majapuun Pop poro, joka tuli joskus jossain sikasäkissä, eli sitäkään tuskin olisin itse valinnut :)

Mitä sitten tekisin... Odotin, että kerhoajankohta koitti ja hauduttelin ideoita. Tuijotin kangasta pöydällä ja peilin edessä. Odotin, että valmiita kuvia alkoi tulla saadakseni uutta potkua. Kuvia tulikin, toiset eivät säväyttäneet, mutta pari löytyi, jotka jopa ihastuttivat. Muitten kuvia pääsee katselemaan täältä. Vähitellen idea muotoutui ja päädyin uhkarohkeasti tekemään itselleni tunikan.

Kaula-aukkoon kokeilin (minulle) uutta tapaa kantata se.

Valmista tuli! Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen!

Mietin kyllä, tuleeko tätä käytettyä kodin ulkopuolella, mutta kun mieheni ensimmäinen (vilpitön!) kommentti oli, että näyttääpä hyvältä ja lapsi halusi samanlaisen, uskallan ehkä pitää tätä jatkossakin :D

Kevätompeluita

Silloin kun iskee ompeluinnostus, se iskee sitten kunnolla :D
Yhtä ja toista pientä on tullut kevättalvella väsäiltyä, lähinnä lapsille, mutta vähän miehelle ja itsellekin.

Löysin kivan peruskaavan, (tai oikeammin muokkasin valmista kaavaa mieleiseksi) ja sillä olen tehnyt jo useamman tunikan lapsille. Perhekerhossamme oli valokuvaus ja muuta "virallista" kuvaa emme tänä vuonna ajatelleet ottaa, joten halusin panostaa tähän. Päivää ennen kuvausta muutin pukeutumissuunnitelmia ja päätin surauttaa lapsille samistelutunikat kuvaan. "Sen kerran kun (kallis) kuva otetaan!" Kankaaksi valikoitui ihastuttava Verson Puodin Maijan unelma -trikoo, joka on jo hetken odotellut sitä oikeaa hetkeä. Ihan kivat niistä tulikin, joskin tekemisen olisi voinut aloittaa vähän aikaisemmin, niin lopputulos olisi voinut olla huolitellumpi... :D

Kaksi kangasta on jo jonkin aikaa huutanut nimeäni hyllyssä, mutta en ole millään osannut päättää, mitä niistä tekisin. Toinen on niin ikään Verson Puodin Pupujemma-trikoo ja toinen hopea-musta Sielulintu-joustocollege samaisesta firmasta.

Pupujemmasta päädyin tekemään kynähameen ihan omalla kaavalla. (Kuvassa se ei pääse ihan oikeuksiinsa.) Tämä hame on jo päässyt muutamaan kokoukseenkin kanssani. Tykkään vaan niin tästä kuosista!

Sielulinnusta valmistui Ottobren kaavaa vähän muokaten Hide Away -tunika. Tämän innoittajana toimi eräs ompeluaiheinen facebook-ryhmä, johon ilmestyi kuva jos toinenkin kyseisestä mallista. Kaveriksi surautin vielä legginsit. Tämäkin inspiraatio iski päivää ennen kuin lähdimme lomareissulle pohjoiseen. Piti saada uudet lomavaatteet :D

En nyt millään saanut valaistusta kohdilleen, en sisällä, enkä ulkona :D

Enemmän kuin työ

Vuosi sitten syyskuussa, kolmen kympin kriisissä (tai villityksessä) lähdin kokeilemaan Tupperware-konsulentin työtä. Silloin sain tällaisen rintamerkin:

Siihen mennessä tiesin, että Tupperware on tätä:

Mutta en oli arvannut, että se voi olla myös tätä:

Puhumattakaan tästä!

Yht'äkkiä olinkin keskellä seikkailua...

Tupperware osoittautui myös suloiseksi

Ja uusia tuttavuuksiakin löytyi

Unohtamatta tietenkään perusasioita

Voiko se olla tätäkin? 

Lasten riemuksi myös tätä :D

Ehkä vähän enemmän kuin pelkkä työ :)

Saa nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan!

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi 2016 oli kyllä yllätysten vuosi. Se oli taas erilainen kuin toverinsa ja täynnä haasteita. Oli hienoja hetkiä, uusia ihmisiä, uusia haasteita ja poistumista mukavuusalueelta.

Onneksi en tehnyt lupauksia. En olisi kuitenkaan pitänyt niitä. Terveystavoitteeni liikunnan lisäämisestä ja kevyemmästä ruuasta ei toteutunut. No, ehkä kolme-neljä kiloa sain pudotettua, mutta toinen samanmoinen olisi vielä tavoitteena ja enemmänkin olisi varaa... Vuosi toi mukanaan niin paljon yllätyksiä, että - ikävä kyllä - terveys jäi vähän liiaksi jalkoihin. Sen sijaan haave kokonaisista unista alkoi vähitellen toteutua kevään mittaan. Jes!

Etukäteen en olisi osannut aavistaa, millainen vuodesta tulisi. Vuosi 2015 oli aika vauvantuoksuinen höystettynä pikkuisella taaperolla ja univeloilla. Vuonna 2016 kotiäitiys kyllä jatkui, mutta toinenkin vauva vaihtui taaperoksi ja iltaisin kotoilu vaihtui varkain bisnekseen. Syksyllä huomasin olevani hoitovapaalla, mutta tekeväni kahta työtä samalla! Päivisin minulla oli omien lisäksi myös hoitolapsi ja iltaisin kiersin myymässä Tupperwarea. Minusta tuli myös tiiminjohtaja, joten tekemisestä ei ollut puutetta! Täytyy myöntää, että joulukuussa olin loman tarpeessa!

Tältä vuodelta odotan - jälleen kerran - terveellisempää elämää. Nyt voisin jo melkein tehdä lupauksen, sillä paljon huonommaksi ei voi enää mennä :D Ruuhkavuodet tuntuu iskeneen päälle kunnolla, joten haluan myös oppia olemaan. Multitasking on niin last season (ja by the way myös haitalliseksi todettua) että tänä vuonna haluan keskittyä oleelliseen ja jättää epäolennaiset mahdollisimman vähälle. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, onkin monimutkaisempaa. No ainakin sitä, että yritän keskittyä siihen hetkeen, missä kulloinkin olen. Bisnes jatkukoon, mutta täytyy ottaa myös aikaa itselle ja perheelle. Ja liikunnalle. Kuin lupauksena ja enteenä, aloitin vuoden kunnon metsälenkillä! Ja teki muuten hyvää, niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

"Älkää siis murehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."