Back to busines

Kuten joku saattaa arvata, käsityöt on intohimoni (yksi niistä). Pidin pienen "äitiysloman" käsitöistä, mutta viime viikolla kaivoin taas ompelukoneen esille.

Ennen Nupun syntymää askartelin molemmille lapsille vaippoja ja imuja vanhoista pyyhkeistä. Ja hyvin toimii! Mallina käytin olemassaolevia vaippoja.

Hippu sai aikoinaan tädiltään villaisen peiton, joka on ahkerassa käytössä. Löysin kivan mallin ja päätin tehdä Nupulle oman peiton. Peitosta piti tulla vähän isompi, mutta en ehtinyt tehdä sitä enempää. Tällä hetkellä se on kuitenkin riittävän iso ja ehkä jatkan sitä vielä jossain vaiheessa.

Hippu oli sitä mieltä, että pikkusiskon pitää mennä kokonaan peiton alle...

Viime kesänä tein Hipulle tunikan ja itselleni mekon Linnelin päärynäkankaasta. Nyt ompelin samanlaisen mekon Linnelin Sessu-kankaasta työkaverini tytölle, joka on vain kolme viikkoa Nuppua vanhempi.

Kaava on ihan itse kehitelty parin olemassaolevan vaatteen pohjalta. Täytyy myöntää, että olen ylpeä aikaansaannoksestani, en ole koskaan ennen tehnyt kaavoja itse.

Ottobre-lehdestä löysin kivan potkuhousujen kaavan ja näitä ompelin Nupulle parit, kun tuntuu että bodyja on kaapit pullollaan mutta housut loppuvat kesken.

Äitiyden ristiriitaisuus

Miten ristiriitaista onkaan olla äiti!

Äitinä oleminen on jotain, mitä ei voi tietää, jos ei ole äiti. Eikä sitä välttämättä sittenkään voi tietää, millaista on olla jonkun muun kuin omien lastensa äiti. Minä en ainakaan etukäteen osannut aavistaa, mitä kaikkea äitiys tuo tullessaan, niin hyvässä kuin pahassa.

Äitiys on jotain niin ihanaa, ettei sille löydy vertailukohtaa. Rakkaus omaa lastaan kohtaan on jotain ihan ainutlaatuista. Ketään muuta ei voi rakastaa niin kuin omaa lastaan, tai ainakaan minä en voi. En kyllästy ihailemaan lapseni suloisuutta enkä sitä, kun hän oppii jotain uutta. Oma lapsi (minun tapauksessani molemmat lapseni) onkin yht'äkkiä elämän keskipiste. Lapsi heittää elämän tärkeysjärjestyksen (ja ylipäätään kaiken järjestyksen) ihan uuteen uskoon.

Äitiys on myös jotain niin raskasta, että joskus sitä ihmettelee, miten joku, jolla näyttäisi olevan vielä raskaampaa, oikein pärjää. Pieni ihminen ripustautuu minuun ja minun on oltava koko ajan häntä varten. Ja silloinkin kun tuo pien ihme on jonkun muun hoidossa, en saa häntä mielestäni. Miten yllättävän raskasta onkaan viettää koko päivä lattialla leikkien (varsinkin jos ilma on sellainen, ettei ole järkeä lähteä ulkoilemaan) puhumattakaan siitä, kun kaksi lasta parkuu yhtäaikaisesti ja koira vielä pitää omaa showtaan kaiken päälle...

Ja imetys, ah, imetys! Se on mielestäni äitiyden ristiriitaisuuden tiivistelmä. Vaikka sitä paljon hehkutetaan, kuinka ihanaa se on ja luonnollista ja terveellistä, en silti malta odottaa, että saan lopettaa imettämisen. Pikkukakkosen imetys on ollut helpompaa kuin esikoisen ja maitoa on riittänyt, mutta silti on niin vapauttavaa, kun joku muukin voi saada lapsen tyytyväiseksi ja minä voin taas pukeutua lempimekkoihin. Joku voi pitää minua itsekkäänä ja huonona äitinä, mutta tarkennettakoon nyt vielä, että ajatuksissa on kyllä täysimettää siihen asti, että aloitetaan kiinteät ja senkin jälkeen jatkan ainakin vuoden ikään asti, jos lapsi sitä haluaa. Kaikessa ristiriitaisuudessaan haluan imettää ja en halua. Mutta onneksi sitä kestää vain aikansa, siksi "haluan imettää" vie voiton.

Ja sen vielä haluan sanoa, että ainakin minä olen parempi äiti lapsilleni, kun saan välillä omaa aikaa, saan joskus olla itsekäs. Sitten on taas paukkuja panostaa täysillä maailman ihanimpiin lapsiini. Äitiys on maailman hienoin juttu mutta myös maailman haastavin. Ja luulen, että haasteet on vasta alussa...

Vauvan tuoksussa

Nyt on pari viikkoa takana elämää nelihenkisenä perheenä. Ihana pieni Nuppumme tuli maailmaan puolitoista viikkoa etuajassa. Tämä oli äidille lähinnä helpotus jo senkin takia, että lääkäri ultrassa epäili pienen olevan neljä ja puolikiloinen. Synnytys käynnistyi itsestään ultraa seuraavana yönä, mikä oli hyvä, sillä muuten peloteltu äiti olisi varmaan halunnut sektion. Loppujen lopuksi synnytys sujui nopeasti ja ulos selviytyi vähän alle nelikiloinen pieni ihme.

Elämä kahden lapsen kanssa on sujunut seesteisesti. Ainoa ongelma oikeastaan on univelat, mutta jotenkin niihinkin on jo tottunut. Kummasti ihmiskeho taipuu ja joustaa moneen suuntaan. Elämää toki helpottaa suuresti se, että isä on vielä isyyslomalla. Sitten en tiedäkään, miten pulassa olen, kun jään kotiin yksin kahden pienen kanssa... 

Nuppu on toistaiseksi ollut tyytyväinen vauva ja Hippu on ottanut uuden sisaruksen hyvin vastaan. Imetys, jota etukäteen jännitin, on sekin lähtenyt hyvin käyntiin. Ainoa vaan, että Hipun tavoin Nuppukin viihtyy tissillä pitkiä aikoja kerrallaan. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia silloin kun isi on töissä.

Nyt kuitenkin yritän olla miettimättä sitä, ja keskityn sen sijaan nauttimaan siitä, että mieheni on kotona. Hän on isyysloman kunniaksi innostunut mm leipomaan leipää, nam!