Ihminen ihmiselle?

Viime aikoina ei ole voinut välttyä pakolaisia koskevilta uutisilta. Niin Televisio, lehdet kuin somekin tulvivat kuvia ja juttuja turvapaikanhakijoista. Tuntuu, että koko maailma on äkkiä ihan myllerryksessä.

Sosiaalisessa mediassa ihmiset tuntuvat jakautuneen kahtia. Toinen puoli näyttää turvapaikanhakijoille kiihkeästi ovea: menkää sinne mistä olette tulleetkin! Tai menkää ainakin jonnekin muualle kuin tänne! Toinen puoli haluaa auttaa ja on valmis vastaanottamaan kaikki apua pyytävät. Toiset sanovat, ettei meillä ole varaa ja toisten mielestä on.

En tiedä, mikä olisi oikea ratkaisu tähän kaikkeen. Toivottavasti Suomen päättäjät ovat minua viisaampia. Mutta sen tiedän, että maailmalla on hätä ja meillä suomessa asiat verrattain hyvin, vaikka koko ajan puhutaankin velkaantumisesta ja taantumasta.

En vain voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että välimereen hukkuu joukoittain ihmisiä, jotka lähtivät etsimään turvallisempaa elämää. Enkä sitä, etten ole tehnyt mitään sen eteen, että minulla on asiat hyvin. Olen sattunut syntymään Suomeen, ei se ole ansiotani. Eikä se ole pakolaisen vika, että hän on sattunut syntymään katastrofin keskelle. Entäpä jos tilanne olisikin toisinpäin?

Paljon olen kuullut haukuttavan miehiä, jotka tulevat yksin. Mikseivät he ole puolustamassa maataan? Miksi he hylkäsivät perheensä? Mutta entäpä ne perheenisät, jotka lähtivät hengenvaaralliselle matkalle etsimään turvapaikkaa perheelleen? Varmistamaan, että löytyisi katto pään päälle? Ne, jotka lähtivät itse vaaraan siinä toivossa, että turvallisesta maasta käsin he saattaisivat saada turvallisen matkan perheelleen?

Varmaan on niitäkin, jotka tulevat tänne väärin motiivein. Ja varmasti ulkomaalaisten tulva Suomen kaltaisessa pikkumaassa aiheuttaa ongelman jos toisenkin. Mutta kuitenkin, näemmekö ihmisen kaiken sen takana? Näenkö toisen äidin, äidin, jonka suurin ongelma ei ole se, että lattialla on vähän muruja ja mitä tekisin lasten kanssa kun ulkona sataa? Näenkö lapset, jotka voisivat olla minun lapsiani?

Haluaisin auttaa. Minulla olisi varaakin auttaa. Mutta miksi en tee mitään?

Kipperin Tuppoja

Kaikkea pitää kokeilla paitsi kaalikeittoa ja kärpässieniä, vai miten se nyt meni...

Kaverin houkuttelemana, helposti yllytettävänä lähdin kokeilemaan millaista on myydä Tupperwaren astioita. Ensi viikolla olisi tarkoitus pitää ensimmäiset esittelyt. Mukaan lähdin ajatuksella teen tätä niin kauan kuin se on kivaa. Ja jospa siitä vaikka muutaman lantin tienaisikin kohta kotihoidon tuelle jäävä kotiäiti.

Jotakuinkin tältä tulee näyttämään ensimmäinen esittelypöytäni

Heti alkuun kohtasin itsessäni kysymyksen, millainen on hyvä myyjä. En ole myyntialan ammattilainen, päinvastoin. Ihmisten edessä esiintyminen ei pelota, mutta muuten tämä on ihan vierasta minulle. Erityisesti eettisyys mietityttää. Ei saa tyrkyttää, ei saa painostaa, mutta tehtäväni on kuitenkin myydä. Tuotteet ovat laadukkaita ja kestäviä ja takuu on hyvä, joten sen puoleen voin hyvällä omatunnolla myydä hyvää tavaraa. No aika näyttää, millainen myyjä minusta todella tulee.

Ensimmäisenä testaukseen aloituslaukun tuotteista pääsi EasyDelight.
Nimensä muksisesti oli kyllä helppo ja toimiva!

Alkuun olin ajatuksesta jännittynyt, nyt olen innostunut. Ensimmäisten esittelyjen jälkeen näkee sitten tuleeko minusta Tupperiin täysin hurahtanut vaiko uuvahtanut :)

Kummallista

Aikuiset on kummallisia, tuumi puolivuotias. Miksei syömistä ja nukkumista voisi yhdistää? Ja miksei niitä saisi tehdä yöaikaan? Päivällä on niin paljon kaikkea mielenkiintoista näkemistä ja tekemistä. Kuka silloin muka ehtii keskittyä syömiseen? Sitäpaitsi yöllä äiti on mukavasti koko ajan tavoitettavissa ja lähellä.

Aikuiset on kummallisia, tuumi kaksivuotias. Miksi tavaroiden pitää lojua tylsästi aina samoilla paikoilla käyttämättöminä? Paljon kätevämpää olisi, jos kaikki olisi lattialla, käden ulottuvilla. Ja miksei harvoinkäytetylle tavaralle saisi keksiä uusia käyttötarkoituksia? Parhaassa tapauksessa vanhasta tavarasta saa muotoiltua kokonaan uuden!

Ihmiset on kummallisia, tuumi koira. Kaikki vain pyörivät ympäriinsä ja isommat huutavat pienemmille ja pienemmät huutavat muuten vaan. Miksei elämä voisi olla pelkkää syömistä, nukkumista ja rapsutuksia? Silloin olisi kaikilla hyvä mieli!

Suut makiaksi!

Olen aina tykännyt käsitöistä. Äskettäin tajusin, että leipominenkin on eräänlaista käsityötä! Ilmankos se onkin aina ollut niin kivaa :) Varsinkin kakkujen teko ja koristelu ovat hauskaa puuhaa. Aluksi eivät kuorrutteet tahtoneet totella minua, mutta tässä viimeisen vuoden aikana olen saanut joitakin kakkuja jopa onnistumaan, myös ulkopuolelta. Tässä muutama kakku kuluneen vuoden ajalta

Mieheni synttärikakku viime syksyltä. Suklaata ja lakkaa. 

Koristelussa on vielä hiomisen varaa, vähempi olisi ehkä ollut enempi...

Prinsessakakku pienen prinsessamme kastejuhlassa. Ehkä onnistunein kakku kokonaisuudessaan. Täytteenä mansikkaa, raparperia ja vaniljaa.

Kaksivuotiaan syntymäpäiväkakku mansikkarahkatäytteellä. Tästä huomaa ongelman, joka minulla on miltei kaikkien kakkujen kanssa: en saa niitä siirrettyä siistille alustalle :D

 Omien synttäreitten tarjoilua. Kerrassaan onnistuneen makuinen kakku, suklaata ja mustikkaa. 

Muutkin tarjoilut tekivät kauppansa.

Yhtä juhlaa...

... ja vanhenemista.

Uusi vuosikymmen. Aikuisen ikä.
Kymmenen vuotta sitten en halunnut olla aikuinen. Halusin olla vielä pitkään nuori. Olin juuri aloittanut opiskelut ja muuttanut ensimmäistä kertaa elämässäni. Elämä oli edessä ja lapsuus takana. Olo oli haikea ja epävarma, mutta eteenpäin oli mentävä. Kaverit sanoivat vanhaksi.

Nyt on opiskeluajat takana. Muuttojakin on kertynyt useita. Mutta nyt tuntuu ihan hyvältä. Ammatti, työpaikka, muutama vuosi työkokemusta, avioliitto, kaksi lasta, kissa, koira, auto, talo ja uima-allas. Kaikki kohdillaan. Näin sen pitää ollakin. Univelkoja, rahahuolia, remonttia, kireitä hermoja... Aikuisen elämää.

Juhlat juhlittiin kolmen vuosikymmenen kunniaksi kolmessa erässä:

Varsinainen synttäripäivä meni kauniissa Oslossa hyvässä seurassa

Kotiin tultuamme järjestin saunaillan muutamalle kaverille

Mieheni rakensi meille telttasaunan varsinaisen saunan valmistumista odotellessa.

Lopuksi kahviteltiin vielä sukulaisten kanssa

Juhlien jälkeen on hyvä hiukan levähtää...

Väsynyt mutta onnellinen (ja vuoden vanhempi...)

Julki-imetystä

Viime aikoina mediassa on keskusteltu imetyksestä julkisilla paikoilla. On ollut juttua siitä, että äidin tulisi peittää itsensä tai siirtyä vessaan imettämään. Minusta koko keskustelu on sinänsä vähän absurdi. En voi ymmärtää, ketä imetys häiritsee tai jos häiritsee, niin kääntäköön katseensa muualle. Imettävät äidit harvoin hakevat huomiota ja hyppivät kenenkään silmille tissejään mainostaen. En myöskään ymmärrä, kuka ajattelee, että on mukava ruokailla haisevassa, kolkossa julkisessa vessassa pöntön päällä huonossa asennossa.

Imetystä ristiäisissä

Itse olen ratkaissut julki-imetysongelman hyvillä imetysvaatteilla. Olen ujo imettämään kenenkään nähden, mutta koska en halua lukittautua puoleksi vuodeksi neljän seinän sisään, olen opetellut imettämään myös julkisilla paikoilla. Kauppakeskusten lastenhoitohuoneissa (lue: yleensä invavessoissa) on harvoin hyvää tuolia tai tuolia ylipäätään, joten mahdollisista katseista huolimatta imetän mieluummin kahviloissa tai yleisillä penkeillä. Hyvät imetysvaatteet tekevät kuitenkin imetyksestä näkymättömämpää ja itselle mieluisampaa.

Minulla on viidenlaisia imetysvaatteita: joitain H&M halpispaitoja, kaksi Boobin t-paitaa, Maitotyttö-imetysvatteita, yksi Mamaliciousin mekko sekä itsetehtyjä mekkoja.

Henkkamaukkaa en voi suositella kellekään. Olen ilmaiseksi saanut kaverilta noita paitoja ja sinänsä ihan kiva, mutta minulla ne ovat lähinnä varapaitoina. Laatu ei ole hyvä ja malli huonosti istuva, mutta toimii tiukan paikan tullen. Kaupan päälle luultavasti joku imettävä äiti Bangladeshissa on lopettanut imetyksensä, koska on ollut pakko mennä töihin valmistamaan imetyspaitoja rikkaille länsimaalaisille kahden sentin tuntipalkalla...

Sen sijaan Boobin paidat on käyttömukavuudeltaan erinomaisia. Boobilla on ilmeisesti myös mekkoja ja muita vaatteita, mutta niitä en ole päässyt testaamaan. Mamaliciousin mekon ostin ristiäisiin ja sekin on ihan passeli.

Kerrassaan ihania ovat suomalaiset Maitotyttö-imetysvaatteet! Ne ovat persoonallisia, käytännöllisiä, kestäviä ja eettisiä. Minusta on ihana tukea suomalaista yrittäjyyttä. Minulla on yksi paita ja kaksi mekkoa Maitotyttöä. Suurin osa Maitotyttö-vaatteista on joustofroteeta, mikä on nerokas keksintö! Näin kesällä ehkä vähän lämmin, mutta kaikkina muina vuodenaikoina mahtava! Froteessa ei nimittäin maidon ylivuodot tai pienet puklut näy. Maitotytöissä on lisäksi taskut liivinsuojille ja olen kuullut, että jotkut eivät tarvitse rintaliivejä Maitotytön kanssa ollenkaan. Kaikki ei-imettävät voivat ostaa Maitotyttökaupasta ihanat JaJa-housut kotikäyttöön. Näitäkin minulla on yhdet.

Kaksi maitotyttöä, tosin eivät tässä pääse oikeuksiinsa.

Itsetehtyjä tunikoita. Turkoosi on ensimmäinen omatekemä,
se oli mulla myös synnärillä kotiutumisvaatteena.

Melkein voisin kuitenkin sanoa, että parhaita ovat itsetekemäni imetysmekot. Varsinkin harmaasta Linnea-trikoosta tehty mekko on malliltaan erittäin onnistunut. Näitä voisin tehdä lisääkin, mutta toisaalta en tiedä, tuleeko meille Nupun jälkeen enää kolmatta imetettävää. Toisaalta haikeana, mutta toisaalta odottavaisin mielin ajattelen sitä aikaa, kun voi pukeutua taas miten tahtoo...

Tämän hetken lempparit! Vasemmalla itsetehty Linnea-trikoinen tunika ja oikealla trikoinen maitotyttö-mekko.

Imetystä illan hämyssä.

Väliin taas vähän käsitöitä :)

Kesäkuun alussa heräsin siihen todellisuuteen, ettei Hipulla ole yhtään kesäilmoille soveltuvaa päähinettä. Ei siinä auttanut muu, kuin istahtaa ompelukoneen ääreen.

Sain kaverilta vinkin netistä löytyvästä kaavasta ja sitä hiukan muokkaamalla syntyi kaksi arkiseen kesäkäyttöön sopivaa pipoa.

Ensimmäisestä tuli perus trikoopipo kääntöominaisuudella. 

Jos toinen puoli alkaa näyttää liian likaiselta, siitä selviä pipon käänteessä...

Toinen on erityisesti helteille tarkoitettu vuoriton pipo aurinkolippa-reunalla.

Huvikseni tilasin netistä myös niminauhoja "tuotemerkeiksi". Jos vaikka ompeluksia tulee joskus annettua lahjaksi, on hauska liittää niihin tekijän puumerkki :)

Violetti pipo sai kunnian olla ensimmäinen "signeerattu" omeplukseni!

(Toisesta tuli sen verran huolimattomasti tehty, etten kehdannut merkitä sitä :D )

Samassa ompeluinnostuksessa tilkuista syntyi uusi neulatyyny.
Oli ehkä aikakin sillä tähän asti neulatyynyn virkaa oli toimittanut kerä mieheni vanhoja sukkia :D