Taas on se aika vuodesta, kun sosiaalinen media ja uutiset täyttyvät lumesta ja pakkasesta. Joka syksy se saapuu, joskus pitkään ja hartaasti odotettuna, joskus yllättäen mutta aina yhtä mahtavasti ja huomiota herättäen: Talvi.
Onhan se tavallaan hassua, että niinkin tuttu ja arkinen asia kuin talven tulo niinkin pohjoisesssa maassa kuin Suomessa saa niin paljon palstatilaa. Luulisi meidän jo tottuneen vuodenaikojen vaihteluun. Mutta toisaalta, mitä sitten! Kai sitä saa ihmetellä ja iloita luonnon kauneudesta uudestaan ja uudestaan!
Henkilökohtaisesti en pidä yhtään kylmästä, märästä ja pimeästä. Loppusyksy ja alkutalvi on jotenkin niin masentavaa aikaa. Mutta lumi! Sitä rakastan!
Pahinta on talvi ilman lunta ja pakkasta. Sitä vaan odottaa ja odottaa ja sitten onkin jo kevät. Siksipä pitää nauttia edes niistä muutamasta lumisesta päivästä, joita eteläisessä Suomessa on.
Viikonloppuna satoi vihdoin ensilumi. Helmikuussa syntynyt kuopuksemmekin näki ensimmäistä kertaa lunta! Viime talvi kun oli mitä oli... Taisi kyllä olla niin, että hän ei vielä paljon lumesta ymmärtänyt, nukahti vaunuihin kun päästiin ulos.
Sen sijaan me muu perhe nautittiin lumesta. Hipun kanssa rakennettiin lumiukko ja pääsipä Hippu isin pulkkakyytiinkin!
Kaikkein eniten lumesta taisi kuitenkin innostua koira!
Ja niinhän siinä kävi, että lumi tuli ja lumi suli ennen kuin sain tämän tekstin valmiiksi, mutta toivottavasti saadaan vielä toinenkin lumi tänä talvena.
Ja niinhän siinä kävi, että lumi tuli ja lumi suli ennen kuin sain tämän tekstin valmiiksi, mutta toivottavasti saadaan vielä toinenkin lumi tänä talvena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti