Viime aikoina olen miettinyt ihmisarvoa ja sitä, miten se muuttuu elämän aikana. Aiemmin kirjoitin syntymättömän elämän arvosta, mutta nyt olen pohdiskellut elämän arvoa sen loppumetreillä. Lehdissäkin on ollut kirjoituksia vanhusten hoidosta ja sen laadusta (tai laaduttomuudesta) mutta itse olen seurannut läheltä oman 95-vuotiaan mummoni elämää ensin autettuna kotona, sitten vuodeosastolla ja nyt vanhainkodissa.
Nykyään lapset ovat tärkeitä ja se on hyvä. Yhteiskunta panostaa laadukkaaseen päivähoitoon, varhaiskasvatukseen ja koulujärjestelmään. Kun koulut on käyty, lapsesta tulee toimivan yhteiskunnan toimiva jäsen, veronmaksaja, osa koneistoa. Aikuinen on tärkeä, koska hänestä on hyötyä ja lapsi on tärkeä, koska hän on tuleva aikuinen. Näin kärjistettynä.
Mutta entä sitten, kun työt on tehty? Tuleeko ihmisestä taakka, kun hän ei enää kykene pärjäämään omillaan? Onko elämä arvokasta kun se ei ole enää tuotteliasta ja tulevaisuuteen suuntaavaa vaan enemminkin elämistä, jopa selviytymistä, nyt ja tässä. Arjen pienet asiat muuttuvat suuriksi ja haaveena ei ole enää ulkomaanmatka tai uusi auto vaan riittävä terveys selvitä seuraavaan päivään ja viikkoon.
Mietin, mitä tapahtuisi, jos vanhuksia hoidettaisiin kuin lapsia: heille tarjottaisiin mahdollisuus ulkoilla päivittäin, heille järjestettäisiin runsaasti virikkeitä, joiden avulla niin aivojen kuin kehon toimintakykyä pidettäisiin yllä mahdollisuuksien mukaan. Heitä vietäisiin retkille ja syntymäpäivänä järjestettäisiin koko vanhainkodille kunnon kekkerit. Mielestäni tämä voisi olla arvokasta, mielekästä vanhuutta. Nyt tuntuu, että ainakin yhden tietyn vanhainkodin vanhuksille järjestetään jotain toimintaa harvakseltaan, jos joku viitsii, ja enimmän ajan asukkaat joko makaavat sängyissä tai istuvat passiivisina pyörätuoleissa katsomassa ostosteeveetä. Tämä kertoo jotain siitä, miten arvostamme heitä ja heidän jo tehtyä työpanostaan yhteiskunnassa.
Vanhuksiin panostaminen tarkoittaisi tietysti työntekijäresurssien lisäämistä. Sehän olisi puolestaan vain positiivinen asia, sillä koko ajan puhutaan irtisanomisista ja yt-neuvotteluista. Vanhusten elämänlaadun parantamiseen panostamalla saataisiin työllistettyä monta työtöntä ja turvapaikanhakijaa. Tässä kohtaa joku kysyy, entäs raha. No kyllä yhteiskunta työttömillekin maksaa korvauksia ja tukia, eivätkö he samalla rahalla voisi tehdäkin jotain elantonsa eteen? Ja sitäpaitsi uskon, että siihen, mitä todella pidämme tärkeänä, löytyy kyllä rahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti