Nupun vauva-aika oli monella tapaa helpompaa, kuin esikoisen. Ehkä osasin jo ottaa rennommin ja tiesin, mitä oli odotettavissa. Lisäksi pikkuvauva-aika osui pitkälti kesään, jolloin olimme paljon ulkona, mikä helpotti omaa jaksamista. Olen niin kesäihminen ja tarvitsen valoa. Heti kun illat pimenivät, myös elo muuttui raskaammaksi. Vai oliko lapset siinä vaiheessa vaan hankalammassa iässä?
Toisaalta kokonaisuutena Nupun vauvavuosi oli raskaampi kuin Hipun. Vaikka Nuppu oli jossain määrin jopa helpompi vauva kuin Hippu (tai ehkä minä olin helpompi äiti hänelle kuin Hipulle) nyt huollettavana oli kaksi pientä lasta. Lähteminen oli hankalampaa ja hitaampaa. Edes pienen oman ajan löytäminen oli haaste. Yöt olivat levottomia ja päivät touhukkaita.
Parisuhteelle vauvavuosi oli myös rasite. Juuri kun olisi tarvinnut toimivaa parisuhdetta eniten tueksi arkeen kahden pienen kanssa, siihen ei ollut aikaa. Kolmannen pyörän kaveriksi ilmestyi neljäskin. En yhtään ihmettele, että monet pienten lasten vanhemmat päätyvät eroon. Toisaalta ihmettelen, sillä eivätkö aikuiset tajua, ettei tätä kestä kauaa ja jo vuoden päästä helpottaa. No, kaiken väsymyksen ja uupumuksen keskellä kaikki hämärtyy.
Toisaalta olo on haikea, pienet vauvat on niin ainutlaatuisia ja mulla on jo kaksi isoa vauvaa. Toisaalta olen valtavan helpottunut. Odotan innolla niitä aikoja, kun voin oikeasti tehdä omiakin juttuja vaikka lapset olisivat hereillä. Ja niitä, kun voimme lasten kanssa tehdä juttuja yhdessä! Odotan kyselyikää ja keskusteluja. Odotan yhteisiä peli- ja leffailtoja. Odotan jopa murrosiän metkuja. Vauvat on parhaita mutta on ihanaa kun ne kasvaa ja persoonallisuudet alkaa tulla esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti