Pieni pyörremyrsky

Jotenkin kummasti tavarat ovat alkaneet vaihtaa paikkaa kodissamme, lattialta löytyvän epämääräisen roskan määrä on lisääntynyt ja kirjat, lehdet ja muutamat muutkin tavarat saaneet uuden ulkoasun. Meille on muuttanut pikkuinen tornado asumaan.

Lähes puolitoistavuotias Hippumme tutkii ympäristöään ja tutkiikin oikein perinpohjaisesti. Hän ymmärtää jo paljon puhetta, mutta yksi sana tuntuu olevan mahdoton tajuta, nimittäin EI. Päivästä toiseen käyn samat keskustelut lapseni kanssa; EI, puukorista EI saa ottaa klapeja. EI. älä ota äidin papereita. EI, kissanruokaa EI levitetä ympäri keittiön lattiaa. EIKÄ sitä saa syödä. EI, maitomukia EI heitetä lattialle. Vastaukseksi saan joko virnistyksen tai jonkin vauvankielisen tokaisun. Yleensä tämän jälkeen matka jatkuu kohti seuraavaa (kiellettyä) kohdetta.

On ihanaa, kun Hippu jaksaa keskittyä kokoamaan puista pelleä tai pöristelee auton kanssa tai leikkii vauvanukellaan. On ihanaa, kun hän osaa jo muutaman sanan ja kyselee asioiden nimiä. On mahtavaa, kun pissa tai kakka tulee vaipan sijasta pottaan. On suloista, kun hän osaa noudattaa yksinkertaista kehotusta "vie tämä iskälle" "tuo se äidille" "mennään vessaan". Mutta sitäkin turhauttavampaa on, kun yksinkertaisella EI-sanalla ei tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta. Eikä tämänikäiselle auta määrätä mitään rangaistuksiakaan, eihän se niitä ymmärrä. On vain purtava hammasta.

Tänään Hippu keksi uuden leikin. Puukori oli tyhjä ja löysin Hipun kalastelemasta sen pohjalla olevia roskia nuken lusikalla yrittäen laittaa niitä suuhunsa. *Huokaus*

Toisinaan hermojen lisäksi ottaa voimille juosta kasvavan mahan kanssa pienen pyörremyrskyn perässä.  Kun puolisoni tulee töistä, hän saattaa ihmetellä, miksi roskia lojuu lattialla. Aina en vaan jaksa. Odotan pikkukakkosen syntymää innolla, mutta vähän hirvittää, mitä kaikkea myrskyni saakaan aikaan sillävälin, kun minun pitää imettää... Luultavasti viimeistään silloin puolisonikin tajuaa lopettaa kyselynsä.

On ihanaa ja samalla kamalan haastavaa ja raskasta olla lähes puolitoistavuotiaan pyörremyrskyn äiti. Onneksi sitä kestää vain aikansa!

Onni on oma 1-vuotias!

Parin viime viikon ajan ollaan valmisteltu ja juhlittu 1-vuotis syntymäpäiviä – ja toivuttu niistä. Helle on myös omalta osaltaan pehmittänyt aivoja, joten siksi on ollut vähän hiljaista täällä blogimaailman puolella.

Yksi synttärilahja oli enon kuvittamassa paperissa

Vuosi sitten meillä oli pikkuinen nyytti viettämässä ensimmäisiä päiviään kotona. Silloin opettelimme kuumeisesti vauvan hoitoa ja huolenpitoa. Nyt on vauva tiessään. Tilalla on touhukas ikiliikkuja, joka oppii ja opettelee uutta taukoamatta.

Miten paljon 1-vuotias osaakaan! Minulla ei ole kauheasti kokemusta ennestään tämän ikäisistä, enkä olisi vuosi sitten uskonut, jos joku olisi kertonut minulle, mitä kaikkea lapseni vuoden päästä jo tekeekään.

Lapseni ei ole enää vauva, sillä hän viettää suurimman osan hereilläoloajastaan pystyasennossa joko istuen, seisten tai kävellen tukea vasten. Nyt on kovasti opettelun alla tuetta seisominen ja aika rohkeasti pikkuinen irrottaa kätensä ja yrittää tasapainotella pyllähtääkseen kohta istumaan. Tämä seisomisen opettelu on erityisen kivaa syöttötuolissa...

Synttäreillä oli mm. voileipäkakkua, tosin tätä Hippu ei itse päässyt maistamaan.

Myös itsenäisesti syöminen on kova juttu. Kaikenlainen sormiruoka maistuu ja välillä syötetty ruoka ei ollenkaan tahdo kelvata paitsi jos tarjolla on leipää. Leipää Hippu söisi varmaan niin paljon, että oksentaisi. Itse lusikalla ruoan ottaminen lautaselta ei vielä onnistu, mutta jos lusikan täyttää valmiiksi, usein se löytää tiensä pienissä käsissä suuhun. Joskus ruokaa pitää vähän auttaa sormilla ja joskus se heitetään pöydän alle koiran syötäväksi.

Mutta kaikkein ihaninta 1-vuotiaassa on se elämänilo ja riemu, millä jokainen asia ja ihminen kohdataan. Kun tuttuja tulee kylään, se suorastaan naurattaa! Kommunikaatio on vahvaa ja Hippu ilmaisee selkeästi, kun haluaa jotain. Hän myös hassuttelee ja keksii uusia vastavuoroisia leikkejä äänin ja elein.

1-vuotias on aito, rehellinen ja niin elämänmyönteinen. Hän on iso lapsi jo mutta kuitenkin niin pieni vielä. Varmaan elämässä on monta ihanaa ikävaihetta mutta tällä hetkellä en osaa kuvitella parempaa kuin oma 1-vuotias!

Lahjoja tuli paljon! Lemppareita tuntuu olevan kännykkä ja kirjat.