Arjen ihanuuksia

Se tunne, kun puolitoistavuotias lukee antamaani mainoslehtistä, sen jälkeen vähän repii ja rypistää sitä ja vie sen sitten takkaan. Perään hän asettelee klapin puukorista ja lopuksi vielä äheltää luukut kiinni.

----

Hippu oppi syömään haarukalla siitä lähtien kun sai sellaisen ensimmäisen kerran käteensä. Lusikankäytön opettelu jatkuu vielä...

----

Lunta tuli vähän reippaammin kerralla. Lapsiparka sai oppia, että lumi on kylmää, kun innokas äiti veti pientä pulkassa ja pehmeässä hangessa pulkka ei pysynytkään pystyssä. Hippu kaatui naamalleen hankeen pari kertaa, ennen kuin äiti oppi. Sen jälkeen lapsi sai tepastella omin jaloin ja seuraukset olivat samat, kun kankeat kengät ja paksut toppaukset saivat tasapainon horjumaan. Sisäleikit on ihan kivoja.

----

Alimmassa laatikossa on koiranruokaa. Teippasimme laatikon kiinni ylempään, ettei Hippu pääse laatikon sisältöön käsiksi. Tämähän ei tietysti estänyt lasta vaan näppärästi hän keksi kaivella laatikkoa sivustakäsin. Niinpä he sitten söivät tyytyväisinä koirankeksejä yhdessä, Hippu ja koira.

----

Note to self: Lapselle, joka haluaa syödä itse, mutta käytännössä opettelee vasta hommaa, ei kannata laittaa mustikkaa aamupuuron päälle. Lopputulos on laittaa sekä lapsi että vaatteet pesuun.

----

Onni on auratraktori! Tänään päästiin pulkkailemaan vähän paremmalla menestyksellä kun pihatie oli vihdoin aurattu. Kaiken kruunasi lapsen suloinen kikatus, jonka aiheutti lumesta innoissaan ympäriinsä poukkoileva koira. Arjen pieniä helmiä!

Pieni pyörremyrsky

Jotenkin kummasti tavarat ovat alkaneet vaihtaa paikkaa kodissamme, lattialta löytyvän epämääräisen roskan määrä on lisääntynyt ja kirjat, lehdet ja muutamat muutkin tavarat saaneet uuden ulkoasun. Meille on muuttanut pikkuinen tornado asumaan.

Lähes puolitoistavuotias Hippumme tutkii ympäristöään ja tutkiikin oikein perinpohjaisesti. Hän ymmärtää jo paljon puhetta, mutta yksi sana tuntuu olevan mahdoton tajuta, nimittäin EI. Päivästä toiseen käyn samat keskustelut lapseni kanssa; EI, puukorista EI saa ottaa klapeja. EI. älä ota äidin papereita. EI, kissanruokaa EI levitetä ympäri keittiön lattiaa. EIKÄ sitä saa syödä. EI, maitomukia EI heitetä lattialle. Vastaukseksi saan joko virnistyksen tai jonkin vauvankielisen tokaisun. Yleensä tämän jälkeen matka jatkuu kohti seuraavaa (kiellettyä) kohdetta.

On ihanaa, kun Hippu jaksaa keskittyä kokoamaan puista pelleä tai pöristelee auton kanssa tai leikkii vauvanukellaan. On ihanaa, kun hän osaa jo muutaman sanan ja kyselee asioiden nimiä. On mahtavaa, kun pissa tai kakka tulee vaipan sijasta pottaan. On suloista, kun hän osaa noudattaa yksinkertaista kehotusta "vie tämä iskälle" "tuo se äidille" "mennään vessaan". Mutta sitäkin turhauttavampaa on, kun yksinkertaisella EI-sanalla ei tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta. Eikä tämänikäiselle auta määrätä mitään rangaistuksiakaan, eihän se niitä ymmärrä. On vain purtava hammasta.

Tänään Hippu keksi uuden leikin. Puukori oli tyhjä ja löysin Hipun kalastelemasta sen pohjalla olevia roskia nuken lusikalla yrittäen laittaa niitä suuhunsa. *Huokaus*

Toisinaan hermojen lisäksi ottaa voimille juosta kasvavan mahan kanssa pienen pyörremyrskyn perässä.  Kun puolisoni tulee töistä, hän saattaa ihmetellä, miksi roskia lojuu lattialla. Aina en vaan jaksa. Odotan pikkukakkosen syntymää innolla, mutta vähän hirvittää, mitä kaikkea myrskyni saakaan aikaan sillävälin, kun minun pitää imettää... Luultavasti viimeistään silloin puolisonikin tajuaa lopettaa kyselynsä.

On ihanaa ja samalla kamalan haastavaa ja raskasta olla lähes puolitoistavuotiaan pyörremyrskyn äiti. Onneksi sitä kestää vain aikansa!