Riittävän hyvä?

Mikä on hyvän äidin määritelmä? Olen luonteeltani tunnollinen ja tahtoisi tehdä asiat oikein. Siksi tunnen usein myös riittämättömyyttä. Tunnen itseni usein huonoksi äidiksi, (tai ainakin vähemmän hyväksi) kun kuuntelen, mitä muut äidit saavat aikaan.

Olen joissain asioissa laiska. Tai sitten väsynyt. En oikein itsekään tiedä. Tästä syystä kotimme ei (läheskään) aina hohda puhtauttaan. Päiväuniaika, jolloin ehtisi siivota, kuluu usein johonkin ihan muuhun. Aamuisin olen väsynyt, enkä saa tartuttua toimeen ja iltaisin olen jälleen väsynyt ja ajattelen, että ehtii sitä huomennakin. Perusjuttuihin menee huomattava osa päivästä: syömiseen, vaipanvaihtoon, pyykinpesuun, ruuanlaittoon, syömiseen, tiskikoneen tyhjentämiseen, pakolliseen siivoamiseen ettei koti ala jo haista, syömiseen, naperon viihdyttämiseen ja vielä syömiseen. Jaa, mutta yksi syöminen jäi välistä. Tuntuu, että lapsi syö koko ajan...

Me myös ulkoilemme kai liian harvoin. Emme ainakaan päivittäin. Hippu nukkuu päikkärit nykyään paremmin sisällä kuin ulkona ja koska hän ei vielä kävele itse, kurainen nurmikko ei houkuttele leikkimään. Ulkona Hippu lähinnä istuu paikallaan. Lähimpään leikkipuistoonkin on matkaa ja tuntuu hullulta lähteä autolla ulkoilemaan, kun ei Hippu vielä yksin laske liukumäkeä tai kiipeile telineissä. Joskus, kun äiti saa aikaiseksi, lähdetään vaunulenkille ja se on kivaa!

Me emme juurikaan kuuntele musiikkia kotona. En tiedä, mistä se johtuu, sillä pidän kyllä musiikista. Kai sitä voisi joskus taustalle laittaa soimaan, jos muistaisi. Toisaalta nautin myös rauhasta ja hiljaisuudesta. Yhtenä päivänä yritin, josko Hippu piirtäisi vahaliidulla, mutta värien syöminen oli mukavampaa. Laitoin siis väritkin vielä hetkeksi pois.

Tuleekohan lapsestani täysin mökkihöperö, kun en tarjoa hänen aivoilleen riittävästi virikkeitä? Toisaalta käymme kyllä kerran viikossa kerhossa ja toisena päivänä näemme muuten leikkikavereita. Keväällä kävimme jopa vauvauinnissa!

Mikä on riittävästi virikkeitä lapselle? Millainen on hyvä äiti? Ehkä tärkeintä on kuitenkin rakastava ja turvallinen koti. Jari Sinkkonen on sanonut viisaasti, että lapsesta on huojentavaa, kun kaikki ei pyöri hänen ympärillään. Lasten tehtävä on kuulemma säntäillä metsässä räkä poskella ja tehdä asioita, joissa ei ole päätä eikä häntää. Tavallinen elämä, se on kai sitä, mitä sekä lapsi että äiti tarvitsevat. Millaista se sitten kenenkin perheessä on. Ja kai se lapsi jossain vaiheessa oppii pyytämään enemmän musiikkia, askartelua ja ulkoiluakin.