Äitinä oleminen on jotain, mitä ei voi tietää, jos ei ole äiti. Eikä sitä välttämättä sittenkään voi tietää, millaista on olla jonkun muun kuin omien lastensa äiti. Minä en ainakaan etukäteen osannut aavistaa, mitä kaikkea äitiys tuo tullessaan, niin hyvässä kuin pahassa.
Äitiys on jotain niin ihanaa, ettei sille löydy vertailukohtaa. Rakkaus omaa lastaan kohtaan on jotain ihan ainutlaatuista. Ketään muuta ei voi rakastaa niin kuin omaa lastaan, tai ainakaan minä en voi. En kyllästy ihailemaan lapseni suloisuutta enkä sitä, kun hän oppii jotain uutta. Oma lapsi (minun tapauksessani molemmat lapseni) onkin yht'äkkiä elämän keskipiste. Lapsi heittää elämän tärkeysjärjestyksen (ja ylipäätään kaiken järjestyksen) ihan uuteen uskoon.
Äitiys on myös jotain niin raskasta, että joskus sitä ihmettelee, miten joku, jolla näyttäisi olevan vielä raskaampaa, oikein pärjää. Pieni ihminen ripustautuu minuun ja minun on oltava koko ajan häntä varten. Ja silloinkin kun tuo pien ihme on jonkun muun hoidossa, en saa häntä mielestäni. Miten yllättävän raskasta onkaan viettää koko päivä lattialla leikkien (varsinkin jos ilma on sellainen, ettei ole järkeä lähteä ulkoilemaan) puhumattakaan siitä, kun kaksi lasta parkuu yhtäaikaisesti ja koira vielä pitää omaa showtaan kaiken päälle...
Ja imetys, ah, imetys! Se on mielestäni äitiyden ristiriitaisuuden tiivistelmä. Vaikka sitä paljon hehkutetaan, kuinka ihanaa se on ja luonnollista ja terveellistä, en silti malta odottaa, että saan lopettaa imettämisen. Pikkukakkosen imetys on ollut helpompaa kuin esikoisen ja maitoa on riittänyt, mutta silti on niin vapauttavaa, kun joku muukin voi saada lapsen tyytyväiseksi ja minä voin taas pukeutua lempimekkoihin. Joku voi pitää minua itsekkäänä ja huonona äitinä, mutta tarkennettakoon nyt vielä, että ajatuksissa on kyllä täysimettää siihen asti, että aloitetaan kiinteät ja senkin jälkeen jatkan ainakin vuoden ikään asti, jos lapsi sitä haluaa. Kaikessa ristiriitaisuudessaan haluan imettää ja en halua. Mutta onneksi sitä kestää vain aikansa, siksi "haluan imettää" vie voiton.
Ja sen vielä haluan sanoa, että ainakin minä olen parempi äiti lapsilleni, kun saan välillä omaa aikaa, saan joskus olla itsekäs. Sitten on taas paukkuja panostaa täysillä maailman ihanimpiin lapsiini. Äitiys on maailman hienoin juttu mutta myös maailman haastavin. Ja luulen, että haasteet on vasta alussa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti