Sellainen päivä

Eilen oli päivä, jolloin en saanut mitään aikaiseksi. Tunsin itseni (taas) laiskaksi ja saamattomaksi. Tänään päätin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla ahkera.

Nuorempi nukahti aamupäiväunilleen, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävin ostamani kurpitsan kimppuun. Pitkään olin katsellut kaupassa kurpitsoita ja mieleni teki kurpitsahilloa ja kurpitsamuffinseja. Ihmettelin, miksei mistään tahtonut löytyä hyvää ohjetta kurpitsamuffinseihin, kurpitsa kun on niin hyvää! No, hetken päästä asia valkeni minulle, niin herkullista kuin kurpitsa onkin, sen saaminen syötävään muotoon on aika työlästä.

Siinä meni tovi jos toinenkin, kun irrottelin kurpitsaa kuorestaan. Hippu oli ahkerana apulaisena koko ajan ja nautimme äidin ja tyttären yhteisestä kokkaushetkestä. Teimme myös taikinan muffinseja varten yhdessä.

No sitten heräsi Nuppu. Aluksi hän oli hyväntuulinen ja viihtyi, mutta kuten arvata saattaa, juuri kriittisellä hetkellä hän päätti, että mikään muu kuin äidin syli ei kelpaa. Kurpitsat alkoivat olla kypsiä, uuni oli kuuma ja tiskivuori kasvoi. Jossain vaiheessa leikkiauto päätyi muffinsitaikinaan ja kuivaksi opetteleva Hippu kasteli keittiön lattian. Sitä siivotessani löysin lätäkön myös eteisen matolta. Nuppu karjui. Viimein sain muffinsit uuniin ja Hipun keskittymään piirtämiseen, jotta sain imetettyä Nupun. Hetken oli hiljaista.

Sitten piti äkkiä saada ruoka lämpimäksi, koska kello oli paljon. Nuppu lakkasi taas viihtymästä, muffinsit lässähtivät uunista tultuaan ja Hippu oli pureskellut osan vahakynistään palasiksi. Siinä hötäkässä yritin vielä purkittaa kurpitsahillon.

Kun vihdoin olin saanut lapset syötettyä ja nukkumaan ja tiskit koneeseen, päätin, että loppupäivä käytetään ihan vain olemiseen. Ja varmaan seuraavakin. Ja ihan hyvällä omatunnolla.

No, kurpitsahillosta tuli sentään hyvää ja se oli tavoitekin!