lauantai 10. lokakuuta 2015

Tupperware-kuulumisia

Nyt on reipas kuukausi Tupperwarea takana ja voin sanoa, että se kyllä vie mennessää. Onko se sitten hyvä vai huono asia, sitä en vielä osaa sanoa.

Myönnettäköön, että konsepti on nerokas. Myyjille on erilaisia pieniä ja isompia kannustimia sekä etenemismahdollisuuksia. Kokoukset ovat innostavia ja niissä palkitaan runsaasti. Minuun tällaiset iskevät kuin veitsi voihin. Tykkään haasteista ja pienistä tavoitteista ja siitä, kun onnistumisista palkitaan. Hauskasti huomaa kyllä, että konsepti on amerikasta.

Mutta palkintoja ja kannustimia riittää toki asiakkaillekin. Vieraat saavat lahjoja ja emännällä on mahdollisuus saada jotain oikeasti arvokastakin ihan ilmaiseksi. Siksi näitä on kiva myydä, voin jakaa ilmaisia lahjoja muillekin.


Kuitenkin toiminta on kokonaisuudessaan avointa ja vilpitöntä. Kokouksiin on lupa kutsua emäntiä ja asiakkaita mukaan, joten mitään salaseuratoimintaa se ei ole. Kuka tahansa voi kokeilla työtä ja lopettaa helposti, jos ei ollutkaan oma juttu.

Se täytyy myöntää, että kyllähän tämä työlästä on kun sen ottaa tosissaan. Erään illan jälkeen olin ihan poikki, ihan vaan siksi että olin valmistautunut ja jännittänyt iltaa koko päivän. Palkkakaan ei ole ainakaan alkuun suurensuuri työmäärään nähden, mutta toisaalta onpahan mukava harrastus, joka ei vie rahaa vaan päin vastoin siitä jää vähän käteenkin.


 Ps. Joulukuvasto tulee myyntii ensi viikolla ja olen jo ihan innoissani ihanista joulutuotteista!



Sellainen päivä



Eilen oli päivä, jolloin en saanut mitään aikaiseksi. Tunsin itseni (taas) laiskaksi ja saamattomaksi. Tänään päätin sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla ahkera.

Nuorempi nukahti aamupäiväunilleen, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävin ostamani kurpitsan kimppuun. Pitkään olin katsellut kaupassa kurpitsoita ja mieleni teki kurpitsahilloa ja kurpitsamuffinseja. Ihmettelin, miksei mistään tahtonut löytyä hyvää ohjetta kurpitsamuffinseihin, kurpitsa kun on niin hyvää! No, hetken päästä asia valkeni minulle, niin herkullista kuin kurpitsa onkin, sen saaminen syötävään muotoon on aika työlästä.

Siinä meni tovi jos toinenkin, kun irrottelin kurpitsaa kuorestaan. Hippu oli ahkerana apulaisena koko ajan ja nautimme äidin ja tyttären yhteisestä kokkaushetkestä. Teimme myös taikinan muffinseja varten yhdessä.

No sitten heräsi Nuppu. Aluksi hän oli hyväntuulinen ja viihtyi, mutta kuten arvata saattaa, juuri kriittisellä hetkellä hän päätti, että mikään muu kuin äidin syli ei kelpaa. Kurpitsat alkoivat olla kypsiä, uuni oli kuuma ja tiskivuori kasvoi. Jossain vaiheessa leikkiauto päätyi muffinsitaikinaan ja kuivaksi opetteleva Hippu kasteli keittiön lattian. Sitä siivotessani löysin lätäkön myös eteisen matolta. Nuppu karjui. Viimein sain muffinsit uuniin ja Hipun keskittymään piirtämiseen, jotta sain imetettyä Nupun. Hetken oli hiljaista.

Sitten piti äkkiä saada ruoka lämpimäksi, koska kello oli paljon. Nuppu lakkasi taas viihtymästä, muffinsit lässähtivät uunista tultuaan ja Hippu oli pureskellut osan vahakynistään palasiksi. Siinä hötäkässä yritin vielä purkittaa kurpitsahillon.

Kun vihdoin olin saanut lapset syötettyä ja nukkumaan ja tiskit koneeseen, päätin, että loppupäivä käytetään ihan vain olemiseen. Ja varmaan seuraavakin. Ja ihan hyvällä omatunnolla.

No, kurpitsahillosta tuli sentään hyvää ja se oli tavoitekin!






perjantai 18. syyskuuta 2015

Ihminen ihmiselle?

Viime aikoina ei ole voinut välttyä pakolaisia koskevilta uutisilta. Niin Televisio, lehdet kuin somekin tulvivat kuvia ja juttuja turvapaikanhakijoista. Tuntuu, että koko maailma on äkkiä ihan myllerryksessä.

Sosiaalisessa mediassa ihmiset tuntuvat jakautuneen kahtia. Toinen puoli näyttää turvapaikanhakijoille kiihkeästi ovea: menkää sinne mistä olette tulleetkin! Tai menkää ainakin jonnekin muualle kuin tänne! Toinen puoli haluaa auttaa ja on valmis vastaanottamaan kaikki apua pyytävät. Toiset sanovat, ettei meillä ole varaa ja toisten mielestä on.

En tiedä, mikä olisi oikea ratkaisu tähän kaikkeen. Toivottavasti Suomen päättäjät ovat minua viisaampia. Mutta sen tiedän, että maailmalla on hätä ja meillä suomessa asiat verrattain hyvin, vaikka koko ajan puhutaankin velkaantumisesta ja taantumasta.

En vain voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että välimereen hukkuu joukoittain ihmisiä, jotka lähtivät etsimään turvallisempaa elämää. Enkä sitä, etten ole tehnyt mitään sen eteen, että minulla on asiat hyvin. Olen sattunut syntymään Suomeen, ei se ole ansiotani. Eikä se ole pakolaisen vika, että hän on sattunut syntymään katastrofin keskelle. Entäpä jos tilanne olisikin toisinpäin?

Paljon olen kuullut haukuttavan miehiä, jotka tulevat yksin. Mikseivät he ole puolustamassa maataan? Miksi he hylkäsivät perheensä? Mutta entäpä ne perheenisät, jotka lähtivät hengenvaaralliselle matkalle etsimään turvapaikkaa perheelleen? Varmistamaan, että löytyisi katto pään päälle? Ne, jotka lähtivät itse vaaraan siinä toivossa, että turvallisesta maasta käsin he saattaisivat saada turvallisen matkan perheelleen?

Varmaan on niitäkin, jotka tulevat tänne väärin motiivein. Ja varmasti ulkomaalaisten tulva Suomen kaltaisessa pikkumaassa aiheuttaa ongelman jos toisenkin. Mutta kuitenkin, näemmekö ihmisen kaiken sen takana? Näenkö toisen äidin, äidin, jonka suurin ongelma ei ole se, että lattialla on vähän muruja ja mitä tekisin lasten kanssa kun ulkona sataa? Näenkö lapset, jotka voisivat olla minun lapsiani?

Haluaisin auttaa. Minulla olisi varaakin auttaa. Mutta miksi en tee mitään?

lauantai 5. syyskuuta 2015

Kipperin Tuppoja

Kaikkea pitää kokeilla paitsi kaalikeittoa ja kärpässieniä, vai miten se nyt meni...

Kaverin houkuttelemana, helposti yllytettävänä lähdin kokeilemaan millaista on myydä Tupperwaren astioita. Ensi viikolla olisi tarkoitus pitää ensimmäiset esittelyt. Mukaan lähdin ajatuksella teen tätä niin kauan kuin se on kivaa. Ja jospa siitä vaikka muutaman lantin tienaisikin kohta kotihoidon tuelle jäävä kotiäiti.

Jotakuinkin tältä tulee näyttämään ensimmäinen esittelypöytäni

Heti alkuun kohtasin itsessäni kysymyksen, millainen on hyvä myyjä. En ole myyntialan ammattilainen, päinvastoin. Ihmisten edessä esiintyminen ei pelota, mutta muuten tämä on ihan vierasta minulle. Erityisesti eettisyys mietityttää. Ei saa tyrkyttää, ei saa painostaa, mutta tehtäväni on kuitenkin myydä. Tuotteet ovat laadukkaita ja kestäviä ja takuu on hyvä, joten sen puoleen voin hyvällä omatunnolla myydä hyvää tavaraa. No aika näyttää, millainen myyjä minusta todella tulee.

Ensimmäisenä testaukseen aloituslaukun tuotteista pääsi EasyDelight.
Nimensä muksisesti oli kyllä helppo ja toimiva!

Alkuun olin ajatuksesta jännittynyt, nyt olen innostunut. Ensimmäisten esittelyjen jälkeen näkee sitten tuleeko minusta Tupperiin täysin hurahtanut vaiko uuvahtanut :)

maanantai 31. elokuuta 2015

Kummallista

Aikuiset on kummallisia, tuumi puolivuotias. Miksei syömistä ja nukkumista voisi yhdistää? Ja miksei niitä saisi tehdä yöaikaan? Päivällä on niin paljon kaikkea mielenkiintoista näkemistä ja tekemistä. Kuka silloin muka ehtii keskittyä syömiseen? Sitäpaitsi yöllä äiti on mukavasti koko ajan tavoitettavissa ja lähellä.

Aikuiset on kummallisia, tuumi kaksivuotias. Miksi tavaroiden pitää lojua tylsästi aina samoilla paikoilla käyttämättöminä? Paljon kätevämpää olisi, jos kaikki olisi lattialla, käden ulottuvilla. Ja miksei harvoinkäytetylle tavaralle saisi keksiä uusia käyttötarkoituksia? Parhaassa tapauksessa vanhasta tavarasta saa muotoiltua kokonaan uuden!

Ihmiset on kummallisia, tuumi koira. Kaikki vain pyörivät ympäriinsä ja isommat huutavat pienemmille ja pienemmät huutavat muuten vaan. Miksei elämä voisi olla pelkkää syömistä, nukkumista ja rapsutuksia? Silloin olisi kaikilla hyvä mieli!


perjantai 28. elokuuta 2015

Suut makiaksi!

Olen aina tykännyt käsitöistä. Äskettäin tajusin, että leipominenkin on eräänlaista käsityötä! Ilmankos se onkin aina ollut niin kivaa :) Varsinkin kakkujen teko ja koristelu ovat hauskaa puuhaa. Aluksi eivät kuorrutteet tahtoneet totella minua, mutta tässä viimeisen vuoden aikana olen saanut joitakin kakkuja jopa onnistumaan, myös ulkopuolelta. Tässä muutama kakku kuluneen vuoden ajalta


Mieheni synttärikakku viime syksyltä. Suklaata ja lakkaa. 
Koristelussa on vielä hiomisen varaa, vähempi olisi ehkä ollut enempi...


Prinsessakakku pienen prinsessamme kastejuhlassa. Ehkä onnistunein kakku kokonaisuudessaan. Täytteenä mansikkaa, raparperia ja vaniljaa.


Kaksivuotiaan syntymäpäiväkakku mansikkarahkatäytteellä. Tästä huomaa ongelman, joka minulla on miltei kaikkien kakkujen kanssa: en saa niitä siirrettyä siistille alustalle :D


 Omien synttäreitten tarjoilua. Kerrassaan onnistuneen makuinen kakku, suklaata ja mustikkaa. 
Muutkin tarjoilut tekivät kauppansa.

torstai 27. elokuuta 2015

Yhtä juhlaa...

... ja vanhenemista.

Uusi vuosikymmen. Aikuisen ikä.
Kymmenen vuotta sitten en halunnut olla aikuinen. Halusin olla vielä pitkään nuori. Olin juuri aloittanut opiskelut ja muuttanut ensimmäistä kertaa elämässäni. Elämä oli edessä ja lapsuus takana. Olo oli haikea ja epävarma, mutta eteenpäin oli mentävä. Kaverit sanoivat vanhaksi.

Nyt on opiskeluajat takana. Muuttojakin on kertynyt useita. Mutta nyt tuntuu ihan hyvältä. Ammatti, työpaikka, muutama vuosi työkokemusta, avioliitto, kaksi lasta, kissa, koira, auto, talo ja uima-allas. Kaikki kohdillaan. Näin sen pitää ollakin. Univelkoja, rahahuolia, remonttia, kireitä hermoja... Aikuisen elämää.

Juhlat juhlittiin kolmen vuosikymmenen kunniaksi kolmessa erässä:

Varsinainen synttäripäivä meni kauniissa Oslossa hyvässä seurassa



Kotiin tultuamme järjestin saunaillan muutamalle kaverille


Mieheni rakensi meille telttasaunan varsinaisen saunan valmistumista odotellessa.



Lopuksi kahviteltiin vielä sukulaisten kanssa






Juhlien jälkeen on hyvä hiukan levähtää...



Väsynyt mutta onnellinen (ja vuoden vanhempi...)