Ulkoilua

Ulkoilu, tiedättehän, se on sitä, kun laitetaan vaatteet päälle ja mennään ulos. Helppoa, eikös! Niinhän sitä luulisi....

Lasten tulisi ulkoilla vähintään kaksi tuntia päivässä. Näin olen kuullut sanottavan. Ja koska lapset ovat kotona eikä päiväkoti hoida tuota ulkoilutusta, on se Hyvän äidin tehtävä.

Ulkoilu + Suomen talvi + pienet lapset = verta, hikeä ja kyyneleitä.

Tänä talvena olen iloinnut siitä, että meidänkin perheen talviulkoilussa alkaa olla jo vähän mieltä! Nyt molemmat lapset osaavat pukea ainakin osan vaatteista jo ihan itse ja pääsevät jo liikkumaankin paksuissa talvitamineissa. Aikaisempina talvina jompi kumpi on aina ollut niin pieni, että talvi- ja kuravaatteissa liikkuminen on ollut hankalaa ja äiti on saanut olla koko ajan nostelemassa ylös pyllähtänyttä lasta. Tänä talvena lapaset ja pipot on saaneet pysyä päällä ja paksut talvikengät eivät ole aiheuttaneet raivokohtausta. Silti pienten lasten kanssa ulkoiluun liittyy monta mutkaa... Meidän perheen talvinen ulkoiluhetki menee suunnilleen näin:

Lapset tykkäävät ulkoilusta, mutta aina kun ollaan lähdössä ulos, on jotain tosi tärkeää juuri kesken ja se pitää saada tehdä ensin loppuun. Sitten kun vihdoin saan lapset vessaan ja pissalle, on joku sukka hukassa ja sitä hakiessa jompikumpi unohtuu taas leikkimään. Housut on tietysti väärät ja sukatkin pitää vaihtaa pari kertaa ennen kuin päästään pukemaan ulkovaatteita.

Talvivaatteet aiheuttavat joka kerta huutoa. Usein toinen lapsista pukee nopeasti ja reippaasti itse, kun taas toisen jokin vaatekappale ei tottele ja sille pitää sitten riehua. Seuraavana päivänä osat vaihtuvat. Toisinaan molemmat kitisevät vuorotelleen jollekin pikkuasialle, mutta onneksi useimmiten toisen vaatteet osaavat käyttäytyä fiksusti ja edes toinen saa puettua ilman suurta raivokohtausta. Koska uloslähtö kestää ja aiheuttaa suuria tunteita, koiratkin ehtivät päästä ylikierroksille seuratessaan touhua ja odottaessaan ulospääsyä....

Noin puolen tunnin ähellyksen, sähellyksen ja kiukuttelun jälkeen päästään ulos! Ulkona on kivointa syödä lunta ja jäätä sekä läträtä vedessä. Vaikka lapsilla on uudet kurahanskat lapasten päällä, molempien molemmat kädet on ihan märät. (Mistä saisi sellaisia, jotka ei heti falskaa?) Piha on märkä ja liukas, mutta onneksi se ei (enää) haittaa  lapsia. Märkyydestä johtuen voimme ulkoilla enintään tunnin, jonka jälkeen kaikki (paitsi koira) on yleensä valmiita palaamaan sisälle. Aikaisempina talvina ulkoiluaika on jäänyt vieläkin lyhyemmäksi, koska pieni ja kankea michelin-lapsi kyllästyi ennen aikojaan ja olisi lopulta ulkoillut vain äidin sylissä. Silloin tyydyin toisinaan  ulkoilemaan koiran kanssa kaksin. 

Tämä tyyppi on ainoa, joka viihtyisi ulkona säällä kuin säällä...

Voi, miten odotankaan kesää!

Somen voima...

Tajusin kerran sellaisen tosiasian, että sosiaalinen media tekee meistä kaikista julkkiksia!
Tarkoitan tätä: jokaisella on mahdollisuus jakaa asioita omasta elämästään ihan niin suurelle yleisölle kuin huvittaa ja kun vain kirjoittaa tarpeeksi huomiota herättävästi sopivasta aiheesta, saa varmasti keskustelua aikaan ja saattaa myös päästä lehtiotsikoihin. Raja "julkkisten" ja "tavisten" välillä on muutenkin kaventunut, mutta en ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että lopujen lopuksi somen avulla olemme kaikki enemmän tai vähemmän julkkiksia.

Se, millaisia julkkiksia itse kukin olemme, on myös kiinnostavaa. Viime aikoina on muistuteltu ihmisiä siitä, että sosiaalinen media ei ole koko totuus ja kenenkään elämä tuskin on täydellistä vaikka Facebook tai Twitter niin antaa ymmärtää. Tuntuu, että ihmiset jakaantuvat karkeasti kahteen ryhmään: Toiset keskittyvät jakamaan iloisia asioita ja toiset valittamaan ja kadehtimaan. Miten ihmiset ovatkaan niin hassuja!

Erään värikkään päivän jälkeen mietin huvikseni, miten voisin kerätä sääliä tai tykkäyksiä Facebookissa. Mielessäni oli kaksi päivitysvaihtoehtoa:

- Aurinko paistaa, pyöräilykausi avattu ja lapsetkin pääsivät nauttimaan uudesta pyöräkärrystä :) Mukava ilta Tuppereitten merkeissä ja onnistunut ensimmäinen yö ilman vaippaa!

- Raskas viikko takana ja uusi raskas näköjään edessä: Tilillä 2€ ja ruokakauppaan pitäisi lähteä... Kaiken kukkuraksi pumppu hajosi (taas) ja meille ei siis tule ollenkaan vettä!

Miten helposti (tiedostaen tai tietämättään) sitä voi antaa hyvinkin erilaisen kuvan itsestään ja elämästään aika isollekin yleisölle. Kummatkin ylläolevat olivat totta samana päivänä. Toisaalta molemmissa yhteensäkään ei ollut silti koko totuus. Elämään kun mahtuu niin paljon muutakin. Kumpaakaan päivitystä en julkaissut.

Olen tarpeeksi vanha muistaakseni ajan ennen Facebookia tai internettiä ylipäätään. Olen silti kai tarpeesi nuori, että olen jo kasvanut someen kiinni. On vaikea kuvitella elämää täysin ilman sitä, vaikka tiedän kyllä, että se olisi ihan mahdollista ja jopa mielekästä. Toisaalta olisi hauska pitää kunnon somepaasto, nähdä ihmisiä enemmän livenä ja katsoa mitä kaikkea se tuokaan tullessaan...

Laadukasta kasvatusta

Viimeaikoina minua on paljon mietityttänyt lasten varhaiskasvatus. Miten sitä kuuluu toteuttaa?
Tuntuu, että media toitottaa kovasti sitä, että äitien pitäisi palata nopeammin työelämään ja lapset ansaitsevat laadukasta varhaiskasvatusta. Moni äiti laittaakin lapsensa hoitoon vaikka olisi vielä itse kotona. Perusteluja on monia, mutta en voi olla miettimättä sitä, saavatko kotona kanssani olevat lapseni tarpeeksi virikkeitä, laadukasta kasvatusta ja sosiaalisia suhteita.

Minä olen tehnyt asiat toisin päin kuin moni muu äiti. Olen edelleen kotona, vaikka nuorimmaiseni on "jo" kaksi vuotta. Teen osa-aikaisesti töitä, mutta en halua laittaa lapsiani hoitoon, kun samalla moni äiti laittaa lapsensa osa-aikaisesti hoitoon, vaikkei tee töitä. En edes harkinnut laittavani esikoista pariksi tunniksi parina päivänä viikossa hoitoon, kun nuorimmainen syntyi, vaikka kahden pienen kanssa olikin ajoittain raskasta. Teenkö väärin?

Mietin, jäävätkö lapseni paitsi jostain. He eivät pääse mukaan hoitopaikan yhteisiin askartelu- tai musiikkituokioihin. En minä järjestä heille joka päivä jotain opetuksellista aktiviteettia. Kotityötkin kun pitää hoitaa... He eivät myöskään pääse luomaan varhaisia ystävyyssuhteita leikkimällä päivittäin muiden lasten kanssa. Toki käymme viikoittain perhekerhossa, jossa on ohjattua toimintaa ja muita lapsia. Ja syksyllä esikoiseni pääsee seurakunnan päiväkerhoon ihan yksin. Lisäksi lapsemme tapaavat silloin tällöin tuttujen lapsia. Mutta riittääkö se?

Missä vaiheessa lastenkasvatuksesta tuli näin vaikeaa? Ennenvanhaan tehtiin töitä maatilalla ja lapset hoidettiin siinä sivussa. Puhuttiinko silloin varhaiskasvatuksesta? Ja ihan aikuisia heistäkin tuli! Itseasiassa tuntuu, että nykyään lapsilla ja nuorilla on paljon enemmän ongelmia elämässään... Samaan aikaan, kun puhutaan, että äitien pitäisi palata työelämään, kuuluu valitusta, että lapsiryhmät ovat ihan liian isoja ja pienille lapsille ei ole tarpeeksi hoitajia. Onko se sitten laadukasta varhaiskasvatusta? Vaikka päiväkodin henkilökunta olisi kuinka osaavaa, eivät he millään ehdi huomioida minun lapseni tarpeita, jos lapsia on paljon.

Ovatko ne äidit, jotka laittavat lapsensa varhain hoitoon, todella sitä mieltä, että lapsi tarvitsee ammattilaisen järjestämää varhaiskasvatusta? Vai eivätkö äidit halua julkisesti (somessa) myöntää, että takana onkin muita syitä? Syitä on varmasti yhtä monta kuin on äitiäkin, enkä halua kenenkään valintoja syyllistää, mutta rohkenen kuitenkin epäillä, että lapsella olisi parempi muualla kuin omassa kotona.

Minun näkökulmastani ideaali tilanne olisi, että lapsi olisi kotona vanhempiensa kanssa kouluikään asti ja vanhemmat pitäisivät huolen siitä, että lapsi saisi ikätasolleen sopivaa toimintaa sekä leikkikavereita, joiden kanssa harjoitella sosiaalisia suhteita, esimerkiksi perhekerhoissa ja -kahviloissa. Läheskään aina tämä ei tietenkään ole taloudellisesti tai muista syistä mahdollista, mutta ehkäpä me vielä kotona olevat äidit voimme olla syyllistymättä siitä, että lapsemme eivät saa sitä kuuluisaa varhaiskasvatusta – he kyllä ehtivät istua koulun penkillä muutamankin vuoden!

On a day like this...

Tällaisena "kauniina kevätpäivänä" olisi niin ihana jäädä vain sisälle möllöttämään! Tai toivoa, että olisi töissä paikassa, jossa kauniita ilmoja voi ihastella ruudun takaa. Mutta ei. Jos perheeseen kuuluu kaksi lasta ja kaksi koiraa, ulos on mentävä...

Niinpä säätä uhmaten päätin lähteä puutarhahommiin! Asiaankuuluvan kaksivuotisuhmakiukun saattelemana sain vihdoin koko katraan ulos. Kohmeiset narsissit tervehtivät meitä ovella! Ne sentään antoivat toivoa siitä, etten ole vain nähnyt unta keväästä ja nyt onkin oikeasti lokakuu...

Ja eikun hommiin! Kasvihuone jäi viime syksynä aika sotkuiseen kuntoon ja sitä ryhdyimme porukalla raivaamaan. 

En todellakaan muista, mitä tässä on ollut!

Vanhat mullat pois!

Oli sentään yksi, joka nautti lumesta täysin siemauksin! :D 

Korjaan, kolme! Lapsetkin nauttivat, lähinnä sulaneesta lumesta tosin. Ja siihen asti, kun hanskat alkoivat kastua läpi.

Kun palasimme sisälle syömään, oli näkymä ulkona taas muuttunut! 

(eikä välttämättä toivottuun suuntaan...)

Voihan elämänkevät!

Ompelukerho

Maaliskuussa osallistuin kolmatta kertaan Verson Puodin järjestämään virtuaaliompelukerhoon.
Tämä on kerrassaan ihana ompelukerho! Yllätyspaketti tilataan noin viikkoa ennen ja sovittuna ajankohtana sitten jokainen saa omaan tahtiin ommella tehtävänannon mukaisesti. Tällä kertaa teemana oli "Arkiko harmaata? Not!" ja ohjeistuksena liittää ompelukseen jotain keltaista. Yllätyspaketin lisäksi työssä sai käyttää vapaasti muita materiaaleja.

Kuva hiukan vääristää värejä.
Sävyt on luonnossa ruskeampia.

En ehtinyt ompelukerhoon mukaan, sillä se myytiin nopeasti loppuun. Puoti lisäsi kuitenkin seuraavana päivänä vielä lisäerän myyntiin eri kuosilla, joten minäkin mattimyöhäinen ehdin mukaan.

Pakettia odotin tietysti jännityksellä. Kun se tuli, vastassa oli melkoinen haaste! Kuosi oli Mummolan tuntu ja väritys maanläheinen, sellainen, mikä ei ole ollenkaan minun värini. Tämä on juuri kutkuttavaa ompelukerhossa, koskaan ei tiedä, mitä tulee! Tämä oli minulle kyllä todellinen haaste, sillä en olisi tätä väriä ikinä itse valinnut.

Mietin ja pähkäilin. En nähnyt tätä lasteni päällä. Enkä miehen. En halunnut tehdä vain jotain pipoa, jonka olisi voinut antaa sitten jollekin joka tästä tykkää. Mallailin ja peilailin. Aiemmissa ompelukerhoissa kuosi on heti miellyttänyt ja tiesin nopeasti, mitä tekisin. Nyt löi tyhjää pitkään.

Tehtävänantona oli yhdistää keltaista ja sopiva keltaisen sävy sentään löytyi hyllystä. Kangas on Majapuun Pop poro, joka tuli joskus jossain sikasäkissä, eli sitäkään tuskin olisin itse valinnut :)

Mitä sitten tekisin... Odotin, että kerhoajankohta koitti ja hauduttelin ideoita. Tuijotin kangasta pöydällä ja peilin edessä. Odotin, että valmiita kuvia alkoi tulla saadakseni uutta potkua. Kuvia tulikin, toiset eivät säväyttäneet, mutta pari löytyi, jotka jopa ihastuttivat. Muitten kuvia pääsee katselemaan täältä. Vähitellen idea muotoutui ja päädyin uhkarohkeasti tekemään itselleni tunikan.

Kaula-aukkoon kokeilin (minulle) uutta tapaa kantata se.

Valmista tuli! Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen!

Mietin kyllä, tuleeko tätä käytettyä kodin ulkopuolella, mutta kun mieheni ensimmäinen (vilpitön!) kommentti oli, että näyttääpä hyvältä ja lapsi halusi samanlaisen, uskallan ehkä pitää tätä jatkossakin :D

Kevätompeluita

Silloin kun iskee ompeluinnostus, se iskee sitten kunnolla :D
Yhtä ja toista pientä on tullut kevättalvella väsäiltyä, lähinnä lapsille, mutta vähän miehelle ja itsellekin.

Löysin kivan peruskaavan, (tai oikeammin muokkasin valmista kaavaa mieleiseksi) ja sillä olen tehnyt jo useamman tunikan lapsille. Perhekerhossamme oli valokuvaus ja muuta "virallista" kuvaa emme tänä vuonna ajatelleet ottaa, joten halusin panostaa tähän. Päivää ennen kuvausta muutin pukeutumissuunnitelmia ja päätin surauttaa lapsille samistelutunikat kuvaan. "Sen kerran kun (kallis) kuva otetaan!" Kankaaksi valikoitui ihastuttava Verson Puodin Maijan unelma -trikoo, joka on jo hetken odotellut sitä oikeaa hetkeä. Ihan kivat niistä tulikin, joskin tekemisen olisi voinut aloittaa vähän aikaisemmin, niin lopputulos olisi voinut olla huolitellumpi... :D

Kaksi kangasta on jo jonkin aikaa huutanut nimeäni hyllyssä, mutta en ole millään osannut päättää, mitä niistä tekisin. Toinen on niin ikään Verson Puodin Pupujemma-trikoo ja toinen hopea-musta Sielulintu-joustocollege samaisesta firmasta.

Pupujemmasta päädyin tekemään kynähameen ihan omalla kaavalla. (Kuvassa se ei pääse ihan oikeuksiinsa.) Tämä hame on jo päässyt muutamaan kokoukseenkin kanssani. Tykkään vaan niin tästä kuosista!

Sielulinnusta valmistui Ottobren kaavaa vähän muokaten Hide Away -tunika. Tämän innoittajana toimi eräs ompeluaiheinen facebook-ryhmä, johon ilmestyi kuva jos toinenkin kyseisestä mallista. Kaveriksi surautin vielä legginsit. Tämäkin inspiraatio iski päivää ennen kuin lähdimme lomareissulle pohjoiseen. Piti saada uudet lomavaatteet :D

En nyt millään saanut valaistusta kohdilleen, en sisällä, enkä ulkona :D

Enemmän kuin työ

Vuosi sitten syyskuussa, kolmen kympin kriisissä (tai villityksessä) lähdin kokeilemaan Tupperware-konsulentin työtä. Silloin sain tällaisen rintamerkin:

Siihen mennessä tiesin, että Tupperware on tätä:

Mutta en oli arvannut, että se voi olla myös tätä:

Puhumattakaan tästä!

Yht'äkkiä olinkin keskellä seikkailua...

Tupperware osoittautui myös suloiseksi

Ja uusia tuttavuuksiakin löytyi

Unohtamatta tietenkään perusasioita

Voiko se olla tätäkin? 

Lasten riemuksi myös tätä :D

Ehkä vähän enemmän kuin pelkkä työ :)

Saa nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan!

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Vuosi 2016 oli kyllä yllätysten vuosi. Se oli taas erilainen kuin toverinsa ja täynnä haasteita. Oli hienoja hetkiä, uusia ihmisiä, uusia haasteita ja poistumista mukavuusalueelta.

Onneksi en tehnyt lupauksia. En olisi kuitenkaan pitänyt niitä. Terveystavoitteeni liikunnan lisäämisestä ja kevyemmästä ruuasta ei toteutunut. No, ehkä kolme-neljä kiloa sain pudotettua, mutta toinen samanmoinen olisi vielä tavoitteena ja enemmänkin olisi varaa... Vuosi toi mukanaan niin paljon yllätyksiä, että - ikävä kyllä - terveys jäi vähän liiaksi jalkoihin. Sen sijaan haave kokonaisista unista alkoi vähitellen toteutua kevään mittaan. Jes!

Etukäteen en olisi osannut aavistaa, millainen vuodesta tulisi. Vuosi 2015 oli aika vauvantuoksuinen höystettynä pikkuisella taaperolla ja univeloilla. Vuonna 2016 kotiäitiys kyllä jatkui, mutta toinenkin vauva vaihtui taaperoksi ja iltaisin kotoilu vaihtui varkain bisnekseen. Syksyllä huomasin olevani hoitovapaalla, mutta tekeväni kahta työtä samalla! Päivisin minulla oli omien lisäksi myös hoitolapsi ja iltaisin kiersin myymässä Tupperwarea. Minusta tuli myös tiiminjohtaja, joten tekemisestä ei ollut puutetta! Täytyy myöntää, että joulukuussa olin loman tarpeessa!

Tältä vuodelta odotan - jälleen kerran - terveellisempää elämää. Nyt voisin jo melkein tehdä lupauksen, sillä paljon huonommaksi ei voi enää mennä :D Ruuhkavuodet tuntuu iskeneen päälle kunnolla, joten haluan myös oppia olemaan. Multitasking on niin last season (ja by the way myös haitalliseksi todettua) että tänä vuonna haluan keskittyä oleelliseen ja jättää epäolennaiset mahdollisimman vähälle. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa, onkin monimutkaisempaa. No ainakin sitä, että yritän keskittyä siihen hetkeen, missä kulloinkin olen. Bisnes jatkukoon, mutta täytyy ottaa myös aikaa itselle ja perheelle. Ja liikunnalle. Kuin lupauksena ja enteenä, aloitin vuoden kunnon metsälenkillä! Ja teki muuten hyvää, niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

"Älkää siis murehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet."

Juhlaompeluuksia

Palataanpa ajassa vähän taaksepäin. Kesällä mainitsin unikkokankaasta ja nyt lienee paikallaan kertoa siitä vähän enemmän.

Elokuussa osallistuin kansainväliseen konferenssiin, jossa meidän ryhmän pukukoodina oli Marimekon musta unikko yhdistettynä mustaan. Valmiina vaatteina unikkoa oli vaikea löytää ja kirpputorien kiertelylle ei yksinkertaisesti ollut aikaa, vaikka siitä tykkäänkin. Luonnollisesti suuntasin siis kangaskaupoille.

Pitkään mietin, mitä tekisin ja pitkään oli housut vahva vaihtoehto sillä tiesin monen pukeutuvan hameeseen. Lopulta päädyin kuitenkin hameeseen, sillä se olisi jatkossa ehkä monikäyttöisempi ja minulla oli valmiina hyväksi havaittu hameen kaava. Housuista olisi pitänyt tehdä kokeiluversio ennen kuin uskaltaisin leikellä unikkoa.

Lopputulos oli kellohelmainen kesähame. Kaveriksi sille tein pienen laukun.

Ja tässä hame tositoimissa! Pääsin isolle lavalle vastaanottamaan palkintoa. 

Unikolle kaveriksi iltatilaisuuteen tein satiinista pitkän iltapuvun. Kävi kuitenkin niin, että siitä tuli puku, joka ei välttämättä koskaan pääse juhliin :(

Satiini nimittäin lähti repeilemään ja en uskaltanut ottaa riskiä, että kesken tilaisuuden jossain olisi kaunis reikä...

En tiedä, oliko vika tekijässä vai kankaassa, mutta syytän kangasta. Ensin se repesi kyljen saumasta, tiukka kun oli, että pysyy päällä. Paikkasin repeämän liimaamalla sauman alle vahvikkeen. Seuraavaksi puku alkoi revetä sauman vierestä, täysin ehjän kankaan kohdalta. Siinä vaiheessa päätin syyttää huonoa materiaalia. No, pitänee laittaa kangasta myyneelle firmalle palautetta ja kyselyä, että kuuluuko tämän olla näin heikko. Satiinia olen kyllä ommellut ennenkin, mutta näin ei koskaan ole käynyt.

Loppujen lopuksi juhliin pääsi kanssani tuttu ja turvallinen ylioppilasmekko. Ei ehkä yhtä kaunis, mutta ainakaan se ei hajoaisi kesken kaiken! Itsetehty sekin. Tietenkin. ;)

Kuka keksi syksyn?

Kuka keksi syksyn, kysyn vaan!

Kevät on ihan parasta aikaa, kun tulee valoisaa ja ilmat lämpenee.
Kesä vaan on kesä <3 Lämmin tai ei, mutta yleensä kuitenkin lämpimämpi kuin muut vuodenajat. Ja silloin grillataan ulkona ja uidaan ja lapsia ei tarvii topata michelin-ukoiksi.
Talvikin on ok, kun sillon on joulu. Ja lumi on mukava, kun voi pulkkailla ja lasketella ja hiihtää ja luistella.

Mutta syksy.
Mitä hyvää on syksyssä?

Alkusyksy vielä menee ja tänä vuonna vasta menikin, kun oli vielä lämmintä ja kaunista. Mutta ei se ollutkaan oikeaa syksyä vaan loppukesää! Mutta lokakuu ja marraskuu. Mitä hyvää niissä on? Tulee pimeää. Kelloja siirretään väärään suuntaan ja tulee vielä pimeämpää. Tulee kylmää. Ulkona ei ole enää kiva leikkiä, kun pitää pukea niin paljon. Tulee märkää.

Kesällä lasten kanssa voi mennä ulos. Syksyllä puetaan ensin yksi lapsi. Sitten toinen. Sitten puetaan ensimmäinen uudestaan. Sitten omat vaatteet. Sitten vielä uudestaan hanskat ja pipot molemmille lapsille. Sitten mennään ulos. Pienempi on kiukkuinen kun vaatetta on niin paljon enemmän kuin kesällä ja liikkuminen kankeaa. Isompi menee leikkimökkiin leikkimään ja riisuu kaikki päällysvaatteet, kun sisällähän on lämmin. Jostain löytyy vettä vaikka ei ole satanut koko viikkoon. Lapaset on märkiä. Vaihdetaan lapaset. Kumpikaan ei halua pukea hankalia hanskoja, joiden kanssa ei voi leikkiä. Toinen löytää jäätä ja syö sitä. Toinen riisuu hanskat. Toinen ei halua tehdä muuta kuin keinua, koska hanskoilla ja syyshaalarilla ei pysty leikkimään. Lapset kitisevät, mutta eivät halua sisälle. Äitiä paleltaa. Kohta on niin pimeäkin, ettei enää näe leikkiä.

Tahtoisin vetäytyä kahdeksi kuukaudeksi syyshorrokseen. Juoda teetä, syödä suklaata, tehdä käsitöitä ja lukea lehtiä. Joku muu voisi sillävälin ulkoiluttaa lapsia. Vaikka joku sellainen, joka valittaa, että kesä on liian kuuma (HAH, mikä vitsi! Koska Suomen kesä olisi ollut LIIAN kuuma???) ja jonka mielestä syksy on vain pukeutumiskysymys.

Tänään lähdimme lasten kanssa selättämään syksyä ja kävimme ostamassa kunnon hanskat kummallekin lapselle. Näiden pitäisi kestää kosteutta ja hyvässä lykyssä myös pysyä käsissä. Vielä kun löytäisin sopivat saappaat nuoremmalle! Ja vaatteet, jotka eivät ole liian kankeat...

Taidan tehdä kansalaisaloitteen, että loka- ja marraskuu poistettaisiin kokonaan ja sen sijaan heinä- ja elokuille tulisi pituutta tuplasti lisää. Sitten jaksaisi pienen talvenkin yli.

Yksin kotona

Mies lähti työmatkalle. Kolmeksi yöksi! Minä jäin yksin. Ihan yksin. Lasten kanssa...

Illaksi keksittiin kivaa tekemistä, että kaikilla olisi kiva mieli ja äiti jaksaisi olla kiltisti. Sitten lapset pisulle, pesulle ja nukkumaan.

Omaa aikaa! Jes!

Telkkari ja käsityöt, niistä on rauhallinen ilta tehty. Ompeluinnostus iski ja nyt on hetki aikaa leikellä kankaita, kun kukaan ei ole pomppimassa kaavojen päällä tai syömässä nuppineuloja. Vielä ei malttaisi mennä nukkumaan. Hetki vielä... Ja toinen.

Kello lähenee puolta yötä ja on pakko kohdata totuus, että väsy tulee ja nukkumaan on mentävä. Mieleen hiipii kummallisia ajatuksia mielipuolisista sarjamurhaajista ja käsittämättömistä tulipaloista. Ongelma ei ole olla yksin, mutta ajatus siitä, että olen yksin lasten kanssa on pelottava. Jos tulee tulipalo ja pitää paeta ikkunasta (alitajunta on sitä mieltä, että kaikki kolme oveamme on tulipalon sattuessa käyttökelvottomia), kumman lapsen pelastan ensin ja miten pääsemme korkealla olevista ikkunoista ehjinä alas? Tai jos tulee se hullu murhaaja, miten pääsen pakoon huutava lapsi kummassakin kainalossa? Yksin vielä pärjäisin...


Onneksi on sentään vahtikoira. Tuo suuri, pelottava ja kovaääninen. No, ainakin kovaääninen. Jos se nyt edes sattuu heräämään, jos jotain tapahtuisi.

Teen poikkeuksen. Kännykkä saa tulla yöpöydälle nukkumaan. Ja nalle kainaloon. Ainakaan tänä yönä ei tarvitse herätä kovaääniseen kuorsaukseen tai siihen, että joku on vienyt peiton. Sen sijaan lapsi herättää yöllä. Sitten kissa, jonka olin unohtanut laittaa ulos illalla.

Aamulla väsyttää, mutta selvisin! Möröt on poissa. Ja luultavasti seuraavana iltana olen niin väsynyt, että möröt eivät edes ehdi tulla... Silti odotan kovasti miestä kotiin! Tiedän, että hänkin odottaa. Ja se on parasta!

Lasten kanssa reissussa

Kesä oli ja meni ja niin kiirekin oli, etten ole piiitkään aikaan ehtinyt kirjoitella tänne mitään. Mutta korjataan nyt vähän tilannetta :)

Elokuu oli meidän perheen lomakuu. Tänä vuonna päätimme lähteä lomailemaan Viroon.

Itse olen nuorempana kierrellyt maailmaa (no, ainakin Eurooppaa) siellä sun täällä ja lasten myötä olen tullut mukavuudenhaluiseksi. Tykkään matkustaa ja päästä vähän irti arjesta, mutta pahin seikkailuinnostus on laantunut, en kaipaa kaukaisia ja eksoottisia kohteita. Sen sijaan arvostan matkustamisen helppoutta. Sitä paitsi miksi mennä merta edemmäs kalaan, kiinnostavia paikkoja löytyy läheltäkin! Siispä lomakohteeksi valikoitui Viro ja Saarenmaa.

Lähdimme matkaa omalla autolla. Tämä oli minulle sitä helppoutta pienten lasten kanssa. Mukaan pystyi ottamaan yhtä sun toista ja aina oli oma tukikohta mukana. Jotta matka ei olisi ollut liian rattoisa, esikoiselle iski ripuli heti ensimmäisenä päivänä ja vatsa oli sekaisin koko matkan ajan. Ihme kyllä, siitäkin selvittiin suhteellisen hyvin, vaikka muutaman julkisen vessan lattian sain kyllä luututa...

Saarenmaa oli rauhallinen ja viihtyisä. Kuressaari oli mukava pikkukaupunki ja kiertelimme myös muualla katselemassa maisemia. Nähtävyyksistä tutustuimme Kaalin kraateriin, erääseen majakkaan (jonka nimeä en nyt enää muista :D ) sekä piispanlinnaan. Kaikkein paras nähtävyys Saarenmaalla oli ehdottomasti Strutsifarmi! Suosittelen kaiken ikäisille! Sisäänpääsymaksu oli muutaman euron koko perheeltä ja paikalla oli strutsien lisäksi emuja, kenguruita, kesyjä seeproja, alpakoita ja poneja! Ihastuttava paikka kerrassaan!

Viivyimme kolme yötä Saarenmaalla, jonka jälkeen suuntasimme vielä kahdeksi yöksi Pärnuuseen. Matkalla huomasimme, miten pieni maa Viro oikeastaan on. Vastaan tuli vain hyvin pieniä kyläpahasia, joissa suomalainen auto sai osakseen kummastuneita katseita.

Pärnu oli kaunis kaupunki. Hiekkarannat olivat ihanan isoja, mutta harmiksemme ilmat olivat liian viileät rantaelämään. Koska Pärnuuseen asti oli kuitenkin tultu, kävimme lasten kanssa vähän rantavedessäkin leikkimässä, tosin vilukissaisäntä jätti vesileikit väliin. Pärnusta parhaiten mieleen jäi pikkuinen sushi-ravintola, jossa ruoka oli ihanaa ja palvelu hyvää. Tuosta paikasta innostuimme sen verran, että kävimme siellä kahdesti!

Viimeisen päivän päätimme viettää Tallinnassa ja kohteeksi valikoitui eläintarha, joka oli lasten mieleen. Lelumuseo olisi myös kiinnostanut, mutta se oli juuri sinä päivänä kiinni.

Summa summarum. Lasten kanssa matkustaminen on mukavaa mutta raskasta. Leikkipaikkoja olisi voinut kuulua ohjelmaamme enemmän. Pienet lapset eivät jaksa pelkkää kuljeskelua, katselemista, shoppailua ja kahviloissa istumista kovin pitkään. Myös jossain vaiheessa takapenkiltä alkoi tulla palautetta liiallisesta autossa istumisesta. Vajaa viikko oli oikein sopiva aika lomailulle. Siinä ajassa pääsi vähän irrottautumaan arjesta, mutta sen jälkeen olimme jo valmiit palaamaan kotiin. Säät olivat enimmäkseen hyvät, vaikka lämpimämpää olisi voinut olla. Joka tapauksessa voin suositella Viroa kesäisenä lomakohteena! Kun lähtee Tallinnaa edemmäs, vastaan tulee kaunis maa ja monta paikkaa jäi meillekin vielä seuraavaa matkaa odottamaan.