Syksyn satoa

Yksi kivoin juttu syksyssä on kaikki ne herkut joita luonnosta löytyy. Tänä syksynä olen säilönyt mansikkaa, viinimarjoja, mustikkaa ja omenaa. Vain mansikasta jouduin maksamaan.

Myimme vanhan talomme pois ja samalla jouduin jättämään hyvästit viinimarjapensaille ja omenapuulle. Onneksi saimme omenaa useammaltakin tutulta.

Olen aina tykännyt omenasta kaikissa muodoissa. Nyt yritin keksiä eri tapoja laittaa omenaa, kun pelkän hillon syöminen alkaa luultavasti jossain vaiheessa tökkiä.

Yksi lempparini on kuivatut omenat. Omenasta poistetaan siemenkota, se leikataan mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja ripustetaan narulle kuivumaan muutamaksi päiväksi. Omenat eivät saa olla kuivatusvaiheessa toisissaan kiinni vaan mahdollisimman väljästi. Kuivuttuaan nämä voi sitten laittaa purkkiin tai paperipussiin. Säilyvät huoneenlämmössä useita kuukausia.

Kokeilin myös omenamehua mehumaijalla, omena-puolukka-mehua sekä omena-puolukka-hilloa. Tuo omena-puolukka-hillo oli erityisen onnistunut kokeilu! Sitä tulee luultavasti syötyä niin puuron päällä kuin pinaattilettujen kaverinakin.

Piti sitä leipoa perinteinen omenapiirakkakin.

Metsäretkellä

Eräänä nättinä syysaamuna lähdettiin Hipun kanssa puolukkaan. Olenko vielä maininnut, että syksy ei ole varmaan minään vuonna tuntunut yhtä kivalta? Nyt olen nauttinut kyllä syksystä täysin rinnoin!

Matkalla puolukkapaikalle löytyi hienoja taideteoksia!

Puolukkaakin löytyi paljon!

Hippu söi omiin suihin, minä keräsin säilöttäväksi.

Hilloksi meni!

Kun bloggarin kamera hajosi...

Kamerani, veljeltä käytettynä ostettu Canon ixus 900 Ti, on jo vähän aikaa oikutellut. En tiedä mitään kameroista, mutta ilmeisesti vika on tarkennuksessa tai sen moottorissa. Lumihiutaleita kuvatessa kamera tuntui lopullisesti väsyvän.

Se ei jaksanut enää tarkentaa mihinkään. Myöskin sulkeutuminen tuotti sille ongelmia.

Vähän aikaa levättyään se toimi taas hetken, mutta väsyi sitten taas.

Syksyinen metsä ikuistettuna väsyneellä kameralla on oikeastaan aika kaunis.

Vähän niin kuin vesivärimaalaus

Mieheni lupasi minulle uuden kameran.

Lunta?

Jo kesällä ystäväni ehdotti eräälle porukalle, että voisimme tehdä joulukortteja vähävaraisille jaettaviin joulupaketteihin. Ajatuksena oli virkata lumihiutaleita, jotka olisivat ensin korteissa, mutta ne voisi irrottaa sitten joulukoristeiksi. Kesähelteillä ajatus lumihiutaleista ei vielä ottanut tuulta alleen, mutta syksyn tullen käsityöintoni heräsi ja ryhdyin tuumasta toimeen.

Katsoin muutamaa ohjetta ja aloin virkata. Tein fiilispohjalta ja hiutaleista tuli – kuten aidoistakin – kaikista erilaisia. Hiutaleet on yllättävän nopeita tehdä.

Yhdestä tuli sen verran söpö, että päätin painaa sen ohjeen mieleen. Hiutale on mielestäni siro, mutta kuitenkin tarpeeksi tukeva koristeeksi. Tässä ohje, jos kiinnostuit. Pahoittelen, olen vasuri ja siksi ohje on peilikuva oikeakätiselle. Jos tuntuu ylivoimaiselta, ota peili avuksi. Itse pystyn kyllä virkkaamaan suoraan oikeakätisen ohjeen mukaan :)

1. kerros: Virkkaa 9 ketjusilmukkaa ja sulje ne lenkiksi piilosilmukalla

2. kerros: Tee kolme ketjusilmukkaa (=yksi pylväs) ja sen viereen kaksi pylvästä. Näiden jälkeen neljä ketjusilmukkaa.

Tee jälleen kolme pylvästä ja neljä ketjusilmukkaa, näitä yhteensä 7 kappaletta ensimmäinen mukaan lukien. Kiinnitä viimeinen ketjusilmukkaketju ensimmäiseen ketjusilmukkapylvääseen piilosilmukalla.

3. kerros: Tee vielä toinen piilosilmukka pylväisiin. Virkkaa kolme kiinteää silmukkaa ketjusilmukkalenkkiin. Virkkaa sen jälkeen 5 ketjusilmukkaa ja kiinnitä viimeinen niistä piilosilmukalla ensimmäiseen ketjusilmukkaan.

Tee toiset viisi ja kiinnitä samaan silmukkaan. Tee vielä kolmas jono ja kiinnitä edelleen samaan ensimmäiseen silmukkaan. Tämän jälkeen tee vielä kolme kiinteää silmukkaa 2. kerroksen ketjusilmukkalenkkiin. Virkkaa kaksi piilosilmukkaa pylväisiin ja jatka koko kierros, kuten edellä.

Valmista tuli!

Ensimmäisen tein novita wool -langasta koukulla numero 3. Tykkään tästä villaisesta enemmän, on jotenkin herkempi (varsinkin livenä) ja "lumisempi". Toinen on tehty novita cotton luxus -langasta samaisella koukulla.

Kamera kyllästyi jo lumisateeseen...

Riittävän hyvä?

Mikä on hyvän äidin määritelmä? Olen luonteeltani tunnollinen ja tahtoisi tehdä asiat oikein. Siksi tunnen usein myös riittämättömyyttä. Tunnen itseni usein huonoksi äidiksi, (tai ainakin vähemmän hyväksi) kun kuuntelen, mitä muut äidit saavat aikaan.

Olen joissain asioissa laiska. Tai sitten väsynyt. En oikein itsekään tiedä. Tästä syystä kotimme ei (läheskään) aina hohda puhtauttaan. Päiväuniaika, jolloin ehtisi siivota, kuluu usein johonkin ihan muuhun. Aamuisin olen väsynyt, enkä saa tartuttua toimeen ja iltaisin olen jälleen väsynyt ja ajattelen, että ehtii sitä huomennakin. Perusjuttuihin menee huomattava osa päivästä: syömiseen, vaipanvaihtoon, pyykinpesuun, ruuanlaittoon, syömiseen, tiskikoneen tyhjentämiseen, pakolliseen siivoamiseen ettei koti ala jo haista, syömiseen, naperon viihdyttämiseen ja vielä syömiseen. Jaa, mutta yksi syöminen jäi välistä. Tuntuu, että lapsi syö koko ajan...

Me myös ulkoilemme kai liian harvoin. Emme ainakaan päivittäin. Hippu nukkuu päikkärit nykyään paremmin sisällä kuin ulkona ja koska hän ei vielä kävele itse, kurainen nurmikko ei houkuttele leikkimään. Ulkona Hippu lähinnä istuu paikallaan. Lähimpään leikkipuistoonkin on matkaa ja tuntuu hullulta lähteä autolla ulkoilemaan, kun ei Hippu vielä yksin laske liukumäkeä tai kiipeile telineissä. Joskus, kun äiti saa aikaiseksi, lähdetään vaunulenkille ja se on kivaa!

Me emme juurikaan kuuntele musiikkia kotona. En tiedä, mistä se johtuu, sillä pidän kyllä musiikista. Kai sitä voisi joskus taustalle laittaa soimaan, jos muistaisi. Toisaalta nautin myös rauhasta ja hiljaisuudesta. Yhtenä päivänä yritin, josko Hippu piirtäisi vahaliidulla, mutta värien syöminen oli mukavampaa. Laitoin siis väritkin vielä hetkeksi pois.

Tuleekohan lapsestani täysin mökkihöperö, kun en tarjoa hänen aivoilleen riittävästi virikkeitä? Toisaalta käymme kyllä kerran viikossa kerhossa ja toisena päivänä näemme muuten leikkikavereita. Keväällä kävimme jopa vauvauinnissa!

Mikä on riittävästi virikkeitä lapselle? Millainen on hyvä äiti? Ehkä tärkeintä on kuitenkin rakastava ja turvallinen koti. Jari Sinkkonen on sanonut viisaasti, että lapsesta on huojentavaa, kun kaikki ei pyöri hänen ympärillään. Lasten tehtävä on kuulemma säntäillä metsässä räkä poskella ja tehdä asioita, joissa ei ole päätä eikä häntää. Tavallinen elämä, se on kai sitä, mitä sekä lapsi että äiti tarvitsevat. Millaista se sitten kenenkin perheessä on. Ja kai se lapsi jossain vaiheessa oppii pyytämään enemmän musiikkia, askartelua ja ulkoiluakin.

Åland

Hipun isä piti kesäloman päätteeksi vielä kolme viikkoa isyyslomaa, joten teimme koko kolmihenkisen perheemme ensimmäisen yhteisen lomamatkan. Suunnaksi valikoitui Ahvenanmaa.

Lomamme osui sopivasti kesän viimeiselle kauniille viikonlopulle. Sen jälkeen onkin satanut lähes poikkeuksetta. Helteet olivat kuitenkin jo ohi, joten ulkonaolostakin saattoi nauttia.

Matkamme kesti neljä päivää ja se oli oikein virkistävä ja sopivan mittainen reissu meille. Minua alkoi jo kotonaistuskelu tympiä, helteitten takia kun en saanut aikaiseksi lähteä oikein mihinkään. Oli siis paikallaan vaihtaa hetkeksi maisemaa.

Ahvenanmaa oli kuin ulkomaille olisi mennyt. Kaikki oli jotenkin hiukan erilaista kuin manner-Suomessa. Jopa asfaltti oli eri väristä...!

Lomakohteena lapsiperheelle Ahvenanmaa oli erinomainen! Matka sinne oli lyhyt ja meillä oli oma auto mukana koko ajan. Saaristo oli idyllinen ja rauhallinen ja ihmiset olivat erittäin ystävällisiä, siitäkin huolimatta, ettei  ruotsi ollut enää tuoreimmasssa muistissa ja usein jouduimme vaihtamaan englantiin. Majoituimme laivayhtiön kautta varatussa pienessä mökissä, joka oli yksityisessä omistuksessa ja sijaitsi isäntäväen pihassa! Mökistä löytyi kuitenkin kaikki tarpeellinen (paitsi wc-paperi) ja viihdyimme siinä hyvin.


Pieneksi paikaksi Ahvenanmaalla riittää nähtävää ja kiertelimme kuuluisia paikkoja Kastelholman linnasta ja Taffelin tehtaasta aina Geta-vuorelle asti. Isommille lapsille siellä olisi ollut kaikenlaista nähtävää ja puuhasteltavaa, joten ehkäpä menemme vielä uudestaan kun Hippu on vähän vanhempi.

Hauska "kulttuurishokki" tapahtui paluumatkalla laivalla. Olimme jo tottuneet ystävälliseen ja puheliaaseen ilmapiiriin kun laivan hissiin mennessä kysyimme kanssamatkustajilta, mihin kerrokseen he olivat menossa. Vastaukseksi saimme mutinaa. Ah, tätä tuppisuuta suomen kansaa!

Nyt on kieltämättä virkistynyt olo ja mukava suunnata alkavaan syksyyn!

Onni on oma 1-vuotias!

Parin viime viikon ajan ollaan valmisteltu ja juhlittu 1-vuotis syntymäpäiviä – ja toivuttu niistä. Helle on myös omalta osaltaan pehmittänyt aivoja, joten siksi on ollut vähän hiljaista täällä blogimaailman puolella.

Yksi synttärilahja oli enon kuvittamassa paperissa

Vuosi sitten meillä oli pikkuinen nyytti viettämässä ensimmäisiä päiviään kotona. Silloin opettelimme kuumeisesti vauvan hoitoa ja huolenpitoa. Nyt on vauva tiessään. Tilalla on touhukas ikiliikkuja, joka oppii ja opettelee uutta taukoamatta.

Miten paljon 1-vuotias osaakaan! Minulla ei ole kauheasti kokemusta ennestään tämän ikäisistä, enkä olisi vuosi sitten uskonut, jos joku olisi kertonut minulle, mitä kaikkea lapseni vuoden päästä jo tekeekään.

Lapseni ei ole enää vauva, sillä hän viettää suurimman osan hereilläoloajastaan pystyasennossa joko istuen, seisten tai kävellen tukea vasten. Nyt on kovasti opettelun alla tuetta seisominen ja aika rohkeasti pikkuinen irrottaa kätensä ja yrittää tasapainotella pyllähtääkseen kohta istumaan. Tämä seisomisen opettelu on erityisen kivaa syöttötuolissa...

Synttäreillä oli mm. voileipäkakkua, tosin tätä Hippu ei itse päässyt maistamaan.

Myös itsenäisesti syöminen on kova juttu. Kaikenlainen sormiruoka maistuu ja välillä syötetty ruoka ei ollenkaan tahdo kelvata paitsi jos tarjolla on leipää. Leipää Hippu söisi varmaan niin paljon, että oksentaisi. Itse lusikalla ruoan ottaminen lautaselta ei vielä onnistu, mutta jos lusikan täyttää valmiiksi, usein se löytää tiensä pienissä käsissä suuhun. Joskus ruokaa pitää vähän auttaa sormilla ja joskus se heitetään pöydän alle koiran syötäväksi.

Mutta kaikkein ihaninta 1-vuotiaassa on se elämänilo ja riemu, millä jokainen asia ja ihminen kohdataan. Kun tuttuja tulee kylään, se suorastaan naurattaa! Kommunikaatio on vahvaa ja Hippu ilmaisee selkeästi, kun haluaa jotain. Hän myös hassuttelee ja keksii uusia vastavuoroisia leikkejä äänin ja elein.

1-vuotias on aito, rehellinen ja niin elämänmyönteinen. Hän on iso lapsi jo mutta kuitenkin niin pieni vielä. Varmaan elämässä on monta ihanaa ikävaihetta mutta tällä hetkellä en osaa kuvitella parempaa kuin oma 1-vuotias!

Lahjoja tuli paljon! Lemppareita tuntuu olevan kännykkä ja kirjat.