Nukkumattia odotellessa

Mikä olisikaan parempaa, kuin kunnon yöunet!
Pienen vauvan kanssa tämä ei kuitenkaan aina ole mahdollista...

Olen sellainen ihminen, joka tarvitsee paljon unta. Menen mielelläni kohtuu aikaisin nukkumaan ja nukun pitkään. Onneksi työni puolesta minun ei ole tarvinnut herätä aikaisin. Tuntuu, että voisin nukkua lähes kellon ympäri joka yö. Olen myös erittäin kiukkuinen, jos minut herätetään turhan takia. Yöuneni on koskematon ja jos joku sitä uskaltaa häiritä, on oksat pois... Lähes kolmevuotisen avioliittomme aikana mieheni on vähitellen alkanut ymmärtää, etten voi sille mitään, että ensimmäinen reaktioni on kiukku, jos untani pikkuasialla häiritään.

Sitten tuli hippu. Sairaalassa vauvaa heräteltiin kolmen tunnin välein syömään ja tätä käskettiin jatkaa kotona. Näin jälkeenpäin ajateltuna: Mitä kettua! Ensimmäisinä öinä kotona lapsi olisi nukkunut pitempiä pätkiä, mutta piti herätellä! Tututkin neuvoivat, että anna nukkua vaan. En uskaltanut. Seuraavan kohdalla (jos sellainen tulee) ehkä uskallan. Lapsi oli kuitenkin täysaikainen, normaalin kokoinen ja muutenkin terve.

Onneksi Hippu nukkui alusta asti öisin kohtalaisen hyvin. Taisi herätä keskimäärin 2-3 kertaa syömään. Iltanukahtaminen saattoi venähtää puolilleöin mutta aamulla vastaavasti nukuttiin jopa kymmeneen. Huonompiakin öitä tietysti oli ja niiden jälkeen olin ihan zombi. Taisi Luoja tietää äidin rajat, kun antoi hyvinnukkuvan lapsen.

Jossain vaiheessa luin loistavan kirjan Kuinka kasvattaa bébé, jossa kerrottiin muun muassa, miten pariisilaisvauvat nukkuvat miltei alusta asti yönsä heräämättä kertaakaan. Kadehdittavaa! Ranskalaisten nukutusmenetelmässä on ensimmäiset neljä kuukautta kriittistä aikaa, enkä ehtinyt Hipun kanssa testata toimiiko se oikeasti. Mutta mahdollisen kakkosen kanssa otetaan kyllä ranskalaiset konstit käyttöön, jos mahdollista!

Ensimmäiset kuukautensa Hippu nukahti yöunille poikkeuksetta vain imettämällä. Ja jos hän heräsi sänkyyn siirrettäessä, oli imetys aloitettava taas. Käärin lapsen peittoon tiukalle rullalle, jotta hän ei heräisi siirtelyyn. Imetin illalla viimeiseksi sängyssä ja laitoin Hipun sängyn omaani kiinni, jotta siirtomatka olisi mahdollisimman lyhyt. Joskus nukahdimme molemmat myöhäiseen imetykseen. Joskus itkettiin iltaisin kumpikin, kun yritin kokeilla josko Hippu suostuisi nukahtamaan jollain muulla konstilla.

Puolen vuoden tienoilla Hippu alkoi syödä enemmän kiinteitä ja myös iltapuuro lisättiin ruokavalioon. Pian sen jälkeen Hippu lakkasi herämäästä öisin syömään. Kyllä hän edelleen heräili, mutta silloin kelpasi tutti. Eikä mennyt kauaa, kun Hippu suostui nukahtamaan tutin kanssa omaan sänkyyn isin nukuttaessa. Kun se kerran onnistui, jatkoimme sitä ja pitkään olikin niin, että isi pääasiassa nukutti lapsen. Äiti sai iltaisin vähän omaa aikaa.

Nykyään kymmenkuinen Hippu nukahtaa parhaiten, kun hänet vain vie omaan sänkyyn ja antaa tutin. Silläkään ei tunnu olevan merkitystä, onko nukkumaanviejä isä, äiti vai täti. Hippu ei enää heräile öisin, kuin ihan satunnaisesti ja silloinkin nukahtaa itsekseen. Yöunet kestävät tavallisesti ilta yhdeksästä aamu kahdeksaan. Helppo lapsi, sanoisin.

Välillä koen huonoa omatuntoa kun kerron muille vauvojen äideille, miten hyvin meidän lapsi nukkuu. Toisaalta en voi ottaa siitä minkäänlaista kunniaa itselleni, sillä en minä eikä mieheni tehnyt mitään ihmeellistä sen eteen, että lapsi nukkuisi. Hippu ihan itse rupesi nukkumaan kunnon öitä kun oli siihen valmis. Siksi haluan rohkaista sinua, joka kuljet silmät ristissä valvovan lapsen takia; kyllä hän jossain vaiheessa oppii nukkumaan! Ihan varmasti. Ja lapsuusaika on loppujen lopuksi aika lyhyt vaikka valvottu yö tuntuukin loputtoman pitkältä.