Kun hippu syntyi, talomme alkoi täyttyä onnentoivotuksista. Monen viikon ajan lähes joka päivä postilaatikosta löytyi suloinen kortti tai pari ja silloin tällöin pieniä paketteja. Jääkaapin ovi oli hetken aikaa tapetoitu vauvaonnitteluilla ja joka paikassa oli pieniä lapasia, sukkia, bodyja, pehmoleluja, kukkia ja muuta ylisöpöä, joita en raaskinut laittaa vielä kaappiin vaan halusin ihastella ja hypistellä Hipun saamia lahjoja. Osan lahjoista hän sai jo ennen syntymäänsä!
Nyt kun toinen lapsemme syntyi, onnentoivotuksia tuli tekstiviestillä kyllä yhtä paljon, mutta posteljooni ei saanut reppuunsa ylimääräistä kuormaa. (Tai sitten sitä on ollut niin paljon, että hän ei ole halunnut niitä meille asti kantaa.) Nimittäin toinen murusemme on saanut reilun kuukauden ikään mennessä tasan viisi korttia, yhden pehmolelun, lapaset ja pipon. Onneksi yli-innokas siskoni tasapainotti tilannetta ja hankki etukäteen pari pientä bodya. Niin ja ostihan isovanhemmatkin bodyn ja housut. Ja kukkia on saatu. No okei, ei tilanne ole ollenkaan paha, onhan noita muistamisia tullut mutta ei ollenkaan siinä määrin kuin hipulle.
Eikä silti, meillä on kyllä kaikkea mitä tarvitaan ja vähän ylikin. Silti on jotenkin kiva kun toinenkin lapsi saa jotain ihan omaa. Kaikki ei ole siskon vanhoja ja kummallekin voi säästää muutaman pikkuruisen vaatekappaleen muistoksi ja parhaassa tapauksessa myöhemmin kertoa, että tämä on sen ja sen sinulle tekemä. Ehkäpä siksi minulle on iskenyt nyt tarve ostaa ja tehdä kakkoselle kaikenlaista pientä, ettei hän jäisi huonommaksi.
Tietysti esikoinen on aina esikoinen ja muuttaa perheen elämää roimasti. Ja oikeastaan esikoinen tekee pariskunnasta perheen. Silti en voi olla miettimättä, eikö tämä toinen ole yhtä tärkeä, ainutlaatuinen ja arvokas kuin se ensimmäinen, kun hän ei saanutkaan korttien vyöryä syntyessään.
Kakkonen taitaa olla ikuinen kakkonen. Esikoinen on aina esikoinen, kakkonen on nyt kuopus, mutta jos meille joskus tuleekin kolmas lapsi, kakkosesta tulee keskimmäinen, jotka useissa perheissä ovat väliinputoajia. Nyt jo kakkonen joutuu jakamaan äidin huomion ja ajan esikoisen kanssa, joka sai huomiota 100% ensimmäisen elinvuotensa ajan. Voi raukkaa. No, ehkä hänestä tulee vähemmän itsekäs ja enemmän kärsivällinen, kunnon kansalainen... Tai sitten ei kun äiti hemmottelee pienen pilalle siinä pelossa, että toinen jää vähemmälle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti