Se on taas täällä!

Koulujen loppuminen on aina ollut varma merkki kesän tulemisesta. Se ensimmäinen laulettu suvivirsi on sinetöinyt kesän alkaneeksi. Itse en ole koulun penkkiä kuluttanut enää lähes seitsemään vuoteen ja Suomen kesä on muutenkin lyhyt, joten päätin  julistaa itselleni kesän alkaneeksi juuri nyt!

Muutamana päivänä on ollut ihan kesäisen lämmintä ulkona. Itseasiassa lämpimämpää kuin niinä kesinä juhannuksen tienoilla kun värjöttelin kesätöissä leikkikentällä lapaset käsissä ja työparini kaivoi esiin pitkät kalsarit.

Lisäksi lähes yht'äkkiä puihin on ilmestynyt 'vihreitä juttuja' kuten eräs seurakuntanuori totesi kerran.

Tärkein kesän merkki minulle oli kuitenkin kesän tuoksu! Tiedäthän, se kun lähdet ulos ja vastaan tulvii kukkien, heinien ja puiden tuoksua. En saa siitä kyllikseni! 

Yhtenä vuonna iloni pilasi joku allergikko, jonka mielestä kesä ei tuoksunut ollenkaan hyvälle. Ymmärrän kyllä, että kevät ja alkukesä on monelle tukkoista ja tuskaistakin aikaa, mutta koska siitepöly ei ole minun aikaansaannostani, enkä voi sitä vähentää tai lisätä, saanen nauttia sen mukana leviävästä tuoksusta. Ei kai se ole keltään pois :)

Vihreää, kaikkialla vihreää! Luonto on niin kaunis! 

Suvivirttä odotellessa, josko sen jossain taas kuulisin. Kyllä se kuitenkin kesän kruunaa!

Ja valmista tuli!

No niin, sain viikonlopun aikana tehtyä vaatteet nukeille ja nyt ne ovat vihdoin valmiit! 

Tässä he ovat:

Jälkeen

Ennen

Ainoa, mikä on kesken, on jalat. En vielä tiedä, mitä teen niille. 

Toistaiseksi tytöt joutuvat siis kulkemaan korkokengissä...

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Kuvauksissa tytöt viihtyivät hyvin ulkosalla, mutta en tiedä, koska raaskin antaa ne lapsille oikeisiin leikkeihin...

Hälyttävää itkua

Olen saanut viimeaikoina turhankin paljon päänvaivaa ja harmaita hiuksia itkuhälyttimistä.

Aikoinaan kun Hippu alkoi nukkua pitkiä unia vaunuissa, ostimme parilla kympillä itkuhälyttimen kirpputorilta. Merkki oli Philips ja malli joku vanha. Hälytin toimi kuitenkin moitteettomasti. Viime kesänä se sanoi sitten sopimuksensa irti, mutta kuumuuden takia Hippu nukkuikin enimmäkseen sisällä. Syksyllä Hippu oli sen verran iso jo, että näin ja kuulin ikkunan läpi kun hän heräsi. Nupun syntymän lähestyessä itkuhälytinasia tuli jälleen ajankohtaiseksi.

Ensin mieheni yritti korjata vanhaa, mutta tuloksetta. Samaan aikaan laitoin kyselyn Facebookiin, josko joltain löytyisi toimivaa käytettyä hälytintä. En halunnut turhaan ostaa uutta, sillä kaatopaikoille päätyy liikaa käyttökelpoista tavaraa. Sain pian vastauksen ja ostin jälleen parilla kympillä yhdellä lapsella olleen itkuhälyttimen. Merkki oli taas Philips. Hälytin toimi ja Nuppu syntyi.

Viime viikolla, noin parin kuukauden meilläolon jälkeen hälyttimessä ilmeni jotain häikkää. Luulin sen johtuvan tyhjenevistä paristoista joten vaihdoin ne. Viime maanantaina laitoin lapset jälleen ulos nukkumaan ja menin itse sisälle. Tein tyytyväisenä omia juttujani, kunnes havahduin siihen, kuinka paljon kello jo oli. Hippu on viime aikoina lyhentänyt päiväuniaan ja ihmettelin, kun mitään ei vielä kuulunut. 

Menin ulos ja minua odottava näky sai minut myöntämään itselleni Vuoden huono äiti -mitalin. Hippu oli maassa mskuupusseineen päivineen ja itki. Nuppu oli omalla paikallaan mutta karjui kuin syötävä. Vain itkuhälytin oli hiljaa. Lähdin samana iltana ostamaan uuden itkuhälyttimen. Tällä kertaa ihan kaupasta. Valitsin halvimman perusmallin, sillä en kaipaa mitään tuutulauluja, yövaloja tai lämpömittareita. Kohta noilla pääsee varmaan nettiinkin!

Luulisi, että tähän voisi sanoa, Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta ei. Tarina ei pääty tähän. Tiistaina laitoin taas lapset nukkumaan. Nuppu ei nukahtanut ulos, joten toin hänet sisälle. Nyt vaunuissa oli uusi Mebby voice 3 -itkuhälytin sekä testimielessä myös vanha Philips. Taas oli ollut hyvä tovi hiljaista, kun epäilykseni heräsi. Menin katsomaan ja tällä kertaa Hippu oli kiivennyt omasta makuupussistaan Nupun koppaan. Hän istui tyytyväisenä leikkien vanhalla hälyttimellä ja uusi oli heitettynä maahan. Ja kumpikaan ei ollut pihahtanutkaan.

Keskiviikkona mieheni kävi vaihtamassa viallisen hälyttimen. Kun illalla testasimme uutta Mebbyä, se toimi kyllä mutta kantavuus, jonka piti olla 100 metriä, ei riittänyt edes kulman taakse, jonne vaunut on kesällä pakko viedä varjoon. Minulla alkoi mennä hermot näihin laitteisiin. Jos vaunuja olisi ollut mahdollista pitää ikkunan alla, olisin varmaan jo luovuttanut ja ollut ilman. Kuitenkin ainoan varjopaikan ollessa hankalassa kulmassa, tarvitsin välttämättä hälyttimen. 

Mieheni meni siis vielä kerran kauppaan ja otimme vähän kalliimman Philips Avent -hälyttimen, jossa pitäisi olla parempi kuuluvuus. Onneksi liike huoli Mebbyn vielä takaisin. Nyt laite tuntuisi toimivan, mutta enää en voi luottaa siihen täysin. Kun kuuluu pienikin rapina tai kohina, kiiruhdan heti katsomaan, mitä tapahtuu. Pelkään, josko tämäkin aparaatti pettää minut. No ehkä jossain vaiheessa uskallan taas rentoutua.

Mitä tästä opimme? Itkuhälyttimiin ei ole luottamista. Älä osta itkuhälytintä jos ei ole ihan pakko.

Nukkemania

Innostun helposti uusista jutuista ja tällä kertaa kohteena olivat bratz-nuket. Pikkusiskollani oli aikoinaan muutama bratzi ja muistan jo silloin miettineeni, miten oudon näköisiä ne olivat. Ihan luonnottomia. Australialainen perheenäiti Sonia keksi tähän kuitenkin ratkaisun. Hän alkoi kerätä nukkeja kirpputoreilta, "poisti niiltä meikit" ja puki uusiin vaatteisiin. Näin syntyi Tree change dolls.

Siitä se ajatus sitten lähti...

Tällaiset tyttöset löysin kirpputorilta.

Ensin siis meikinpoisto. Meikinpoistoaineena toimi kynsilakanpoistoaine eli asetoni.

Tuo glitteri ei meinannut millään lähteä.

Puhdasta tuli!

(Kannattaa pestä nuket ihan saippualla ettei niihin jää asetonia)

Sitten maalaamaan. Maaleina minulla oli Deka color matt -askarteluvärit. Myyjä lupaili, että niiden pitäisi kestää. Katsotaan, miten käy.

Työskentelytahdin määräsivät lapset, niinpä nuket saivat kuivua rauhassa ennen seuraavaa maalikerrosta.

Siveltimenä minulla oli Temperan sivellin kokoa 2/0. Se oli kuitenkin turhan paksu yksityiskohdille, joten hankin Gold-Sablen kokoa 10/0. Jossain oli neuvo, että kannattaa valita kaupan pienin sivellin. Allekirjoitan tämän.

Ja valmista tuli! Vaatteet puuttuvat vielä, joten laitan lisää kuvia kunhan saan nuket vaatetettua :)

Blogi 1v

Tämä blogi täytti juuri vuoden! Onnea blogi!

Tämä on kolmas oma blogini ja ensimmäinen, jota olen pitänyt pidemmän aikaa säännöllisesti. Vuoden aikana tekstejä on kertynyt 50 ja sivunkatseluita inan vaille 1400. En ole mainostanut blogiani missään, joten sinänsä ihan hyvin. Halusin kokeilla, tavoittaako tämä ihmisiä vaikken markkinoi sitä. Nyt vähän ennen 1-vuotissynttäreitä loin blogille oman facebook-sivun, katsotaan saako se lisää katselijoita.

Kommentteja on tullut harvakseltaan ja lukijoita blogilla on pyöreät 0. Ylivoimaisesti suosituin teksti käsitteli hoitohenkilökunnan oikeutta kieltäytyä toimittamasta abortteja. Alkuperäinen ajatukseni oli kirjoittaa blogia, joka pääsääntöisesti olisi elämänmyönteinen ja toisi iloa, vertaistukea ja ehkä jopa toivoa ihmisille. Näyttää kuitenkin siltä, että kiistellyistä ja vaikeista aiheista kirjoittaminen kiinnostaa ihmisiä enemmän... Pitäsikö tästä vetää se johtopäätös, että minun kannattaisi muuttaa blogin tyyliä? Tietoisesti olen vältellyt tiettyjä aiheita, joilla tiedän saavani aikaan vain riitaa vaikka kuinka nätisti yrittäisin kirjoittaa. Minusta se ei vaan johda mihinkään...

Nytpä olisikin mielenkiintoista kuulla, mitä sinä, hyvä lukija, tykkäät lukea. Mikä on ollut hyvää ja mikä vähemmän mielenkiintoisa? Ehkä en koskaan saa tietää, mutta jos jaksat, niin kommentoi jotain!

Pannukakkupäivä.

Tiedättehän, joskus on päiviä, kun kaikki ei mene ihan putkeen. Sitten on päiviä, kun mikään ei mene putkeen. Tänään oli yksi niistä.

Kaikki alkoi siitä, kun päätin lähteä lasten kanssa ruokaostoksille. Ihan omaksi iloksi ja vaihtelun vuoksi keksin lähteä naapurikaupungin isompaan markettiin. Marketissa on kahvila ja ajattelin, että voisimme lounastaa siellä yhdessä mieheni kanssa, sillä hänen työpaikkansa on ihan lähellä. Molemmat lapset olivat syöneet aamulla ja Nuppu nukahti sopivasti, että sain laitettua Hipun ja itseni valmiiksi.

Ongelmat alkoivat siitä, kun minun piti vaihtaa tyytyväisenä nukkuvalle Nupulle vaippa vielä ennen lähtöä. Hänhän tietysti heräsi, mutta ajattelin että hän kyllä nukahtaa autoon. Niin ei käynyt.

Saavuimme perille ja lastasin lapset ostoskärryyn. Samalla yritin saada miestäni kiinni, mutta hän ei vastannut. Työkiireitä varmaan, ajattelin ja aloin kierrellä kaikessa rauhassa kauppaa. Nuppu alkoi käydä levottomaksi, joten päätin syöttää häntä vähän. Ehkä hän sitten malttaisi nukahtaa. Aina ennen hän oli nukahtanut tyytyväisenä kaukaloonsa kärryissä. Kaupassa oli onneksi lastenhoitovessa kaupan sisäpuolella. Siispä  suuntasin sinne. 

Nuppu ei aluksi malttanut syödä vaan piti minua tuttinaan, sen verran hän ehti kaupassa jo hermostua. Kun hän vihdoin malttoi syödä, oli oven takana jo jonoa. Joku kävi koittamassakin ovea. Kaupan sisällä on näet vain yksi vessa. Aulassa on kyllä monta vessaa mutta ne ovat maksullisia. Molemmat lapsemme ovat olleet sellaisia, että he syövät pitkän aikaa kerrallaan. Nuppu syö yleensä 15-45 minuuttia putkeen. Niinpä minun piti lopettaa syöttäminen kesken, kun en kehdannut enää pitää vessaa varattuna. Oven takana olikin useampi tuskastunut lapsi vanhempineen. Ajattelin, että mieheni ehkä tulee kohta ja voisin jatkaa syöttämistä kun syömme yhdessä.

Lähdin tekemään ostoksia yrittäen samalla saada miestäni kiinni. Nupulla ei ollut aikomustakaan nukahtaa ja pian hän alkoi kitistä, sitten itkeä ja viimein karjua. Kaikeksi epäonneksi tuttikin oli jäänyt kotiin. Lähtiessä otin vahingossa mukaan vain tyhjän kotelon. Yritin pitää kärryt liikkeessä ja miettiä, mitä pitikään ostaa samalla toivoen, että mieheni vastaisi pian. 

Aloimme kerätä huomiota. Useampikin asiakas kommentoi jotain itkevästä lapsesta. Yrittivät olla ystävällisiä ja myötätuntoisia. Joku mainitsi jotain tutistakin. Ja nälästä. Yritin olla ystävällinen ja pitää hermoni kasassa. Tuntui, että koko kauppa raikui ja joku tulisi kohta tarjoamaan tuttipulloa. Tai lastensuojelua.

Kun viimein sain mieheni kiinni, kävi ilmi, että hän oli juuri ehtinyt käydä syömässä! Minä olin yksin keskellä isoa markettia kärryissäni hervottomasti parkuva lapsi. Onni onnettomuudessa, Hippu sentään oli todella reipas koko matkan ajan. En jaksanut mennä yksin kahvilaan yrittäen samalla syöttää itseni, Hipun ja karjuvan Nupun, joten  nappasin nopeasti valmisruokaa mukaan ja suuntasin kassoille.

Kun olin vihdoin saanut lapset syötettyä ja päiväunille, päätin noudattaa Sooloilua-elokuvan anopin ohjetta, jonka hän antoi miniäehdokkaalleen: Kun kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku. Kylläpä siitä tulikin hyvää!

Ompeluharjoituksia

Pitkään on ollut lapsille vaatteita työn alla ja vielä pidempään kankaat hankittuina. Ompelin Nupulle bodyn ja housut sairaalasta kotiutumisvaatteiksi vähän ennen kuin hän syntyi. Ajatuksena oli tehdä asu myös Hipulle samoista kankaista. Vasta nyt sain tämän ajatuksen toteutukseen asti, kun tajusin, että Nuppu kasvaa kohta omistaan ulos ja halusin lapsille kuitenkin vaatteet samaan aikaan päälle!

Hipulle halusin tehdä hameen ja siihen applikoida koiran kuvan. En ole ikinä ennen applikoinut mitään, joten ei muuta kuin googlettamaan ohjeita. Netistä onneksi löytyy hyviä neuvoja pilvin pimein. Siksi en tässä aio yksityiskohtaisesti kertoa, miten applikointi sujuu. Kysykää niiltä viisaammilta :)

Ensin tarvitaan kuitenkin liimakangas. Päätin tehdä harjoittelukappaleen ylijäämäpaloista. 

Siitä tuli tälainen:

Hiukan hakusessa tuo piston pituus ja leveys vielä... 

Niin ja tähän suositeltiin tukikangasta, senkin unohdin.

Sitten mallasin ja silitin koiran oikealle paikalleen hameeseen. Ja ei kun ompelemaan!

Tällä kertaa tuli vähän siistimpää jälkeä, mutta tukikankaan unohdin taas... Ehkä ensi kerralla sitten. Haastava laji tuo applikointi. Vaatii keskittymistä ja pikkutarkkuutta, joita nykyään minulta ei löydy kun koko ajan joku roikkuu lahkeessa tai sitten on kiire tehdä valmiiksi siinä välissä kun molemmat pienet nukkuu samaan aikaan...

Tällaiset niistä sitten tuli. Ihan ok siihen nähden, etten ennen ole tehnyt vauvanvaatteita enkä applikoinut. Onneksi tässä kuvassa ei näy ne kaikki kauneusvirheet, joita vaatteista löytyy... Eikä se, että Hipun housuista tuli hiukan liian kapeat ja hame on vielä vähän iso :)

Mutta ehkä harjoittelu tekee jonain päivänä minustakin mestarin?