Kakkosen osa

Kun hippu syntyi, talomme alkoi täyttyä onnentoivotuksista. Monen viikon ajan lähes joka päivä postilaatikosta löytyi suloinen kortti tai pari ja silloin tällöin pieniä paketteja. Jääkaapin ovi oli hetken aikaa tapetoitu vauvaonnitteluilla ja joka paikassa oli pieniä lapasia, sukkia, bodyja, pehmoleluja, kukkia ja muuta ylisöpöä, joita en raaskinut laittaa vielä kaappiin vaan halusin ihastella ja hypistellä Hipun saamia lahjoja. Osan lahjoista hän sai jo ennen syntymäänsä!

Nyt kun toinen lapsemme syntyi, onnentoivotuksia tuli tekstiviestillä kyllä yhtä paljon, mutta posteljooni ei saanut reppuunsa ylimääräistä kuormaa. (Tai sitten sitä on ollut niin paljon, että hän ei ole halunnut niitä meille asti kantaa.) Nimittäin toinen murusemme on saanut reilun kuukauden ikään mennessä tasan viisi korttia, yhden pehmolelun, lapaset ja pipon. Onneksi yli-innokas siskoni tasapainotti tilannetta ja hankki etukäteen pari pientä bodya. Niin ja ostihan isovanhemmatkin bodyn ja housut. Ja kukkia on saatu. No okei, ei tilanne ole ollenkaan paha, onhan noita muistamisia tullut mutta ei ollenkaan siinä määrin kuin hipulle.

Eikä silti, meillä on kyllä kaikkea mitä tarvitaan ja vähän ylikin. Silti on jotenkin kiva kun toinenkin lapsi saa jotain ihan omaa. Kaikki ei ole siskon vanhoja ja kummallekin voi säästää muutaman pikkuruisen vaatekappaleen muistoksi ja parhaassa tapauksessa myöhemmin kertoa, että tämä on sen ja sen sinulle tekemä. Ehkäpä siksi minulle on iskenyt nyt tarve ostaa ja tehdä kakkoselle kaikenlaista pientä, ettei hän jäisi huonommaksi.

Tietysti esikoinen on aina esikoinen ja muuttaa perheen elämää roimasti. Ja oikeastaan esikoinen tekee pariskunnasta perheen. Silti en voi olla miettimättä, eikö tämä toinen ole yhtä tärkeä, ainutlaatuinen ja arvokas kuin se ensimmäinen, kun hän ei saanutkaan korttien vyöryä syntyessään.

Kakkonen taitaa olla ikuinen kakkonen. Esikoinen on aina esikoinen, kakkonen on nyt kuopus, mutta jos meille joskus tuleekin kolmas lapsi, kakkosesta tulee keskimmäinen, jotka useissa perheissä ovat väliinputoajia. Nyt jo kakkonen joutuu jakamaan äidin huomion ja ajan esikoisen kanssa, joka sai huomiota 100% ensimmäisen elinvuotensa ajan. Voi raukkaa. No, ehkä hänestä tulee vähemmän itsekäs ja enemmän kärsivällinen, kunnon kansalainen... Tai sitten ei kun äiti hemmottelee pienen pilalle siinä pelossa, että toinen jää vähemmälle...

Poliittinen kannanotto

Suomi on maailman maiden joukossa tunnettu siitä, että meillä on paljon metsää, järviä, peltoa ja tunturia ja vähän ihmisiä. Toisin sanottuna tilaa on! Siksi en voi ymmärtää sitä, miksi yhä enenevissä määrin väki pakkautuu ahtaasti kaupunkeihin ja sitten ihmetellään, kun asunnot ovat kalliita ja töitä ei ole.

Vaikka en halua blogistani erityisen poliittista, näin eduskuntavaalien alla haluaisin äänestää maalaistuvan Suomen puolesta. Kun kerran pohditaan kaiken maailman kuntaliitoksia ja sote-uudistuksia, joku puolue voisi ottaa asiakseen asukastiheyden tasaamisen vaikka lupaamalla jonkinlaisen porkkanan pienelle paikkakunnalle muuttajille.

Maalaistuminen aiheuttaisi sen, että enää ei tarvitsisi miettiä kuntien pakkoliitoksia, kun jokaisessa kunnassa olisi tarpeeksi populaa. Pieniä kouluja tai sairaaloita ei tarvitsisi lopettaa vähäisen asiakasmäärän takia. Tästä seuraa se, että palvelut pysyvät lähellä ja uusien yritysten perustaminen kannattaa. Tätä kautta myös työpaikkoja riittäisi kaikille ja hajaantuminen ympäri suomen vähentäisi ruuhkia isoissa keskuksissa. Ja se sotekin voidaan unohtaa.

Puhumattakaan kaikista muista maalla asumisen hyödyistä! Ihmiset saisivat enemmän raitista ilmaa ja eläisivät lähempänä luontoa. Näillä on todettu olevan terveyttä ja mielenterveyttä edistäviä vaikutuksia. Maalla ei tarvitse valittaa yläkerran naapurin koiran räksytyksestä, ei parvekkeelle leijailevasta tupakansavusta eikä siitä ärsyttävästä hiippailijasta, joka kolistelee rappukäytävässä aamuyöstä juuri kun oma vauva on lakannut valvottamasta kaikkia sadan metrin etäisyydellä asuvia. Maalla kolisee traktori, eikä sekään yöllä ja ulkona haisee korkeintaan lanta, mikä ei ole terveydelle haitallista. Ja sitäpaitsi siihen tottuu.

Kaiken kaikkiaan maalla asuminen luo yhteisöllisyyttä ja vähentää omaan napaan tuijottamista ahtaassa betonikuutiossa. Tilalle saa avarammat (sielun)maisemat.

Muuttakaa ihmiset maalle! Eduskuntakin voitaisiin siirtää Muhoksen perähikiälle. Olen puhunut.

Back to busines

Kuten joku saattaa arvata, käsityöt on intohimoni (yksi niistä). Pidin pienen "äitiysloman" käsitöistä, mutta viime viikolla kaivoin taas ompelukoneen esille.

Ennen Nupun syntymää askartelin molemmille lapsille vaippoja ja imuja vanhoista pyyhkeistä. Ja hyvin toimii! Mallina käytin olemassaolevia vaippoja.

Hippu sai aikoinaan tädiltään villaisen peiton, joka on ahkerassa käytössä. Löysin kivan mallin ja päätin tehdä Nupulle oman peiton. Peitosta piti tulla vähän isompi, mutta en ehtinyt tehdä sitä enempää. Tällä hetkellä se on kuitenkin riittävän iso ja ehkä jatkan sitä vielä jossain vaiheessa.

Hippu oli sitä mieltä, että pikkusiskon pitää mennä kokonaan peiton alle...

Viime kesänä tein Hipulle tunikan ja itselleni mekon Linnelin päärynäkankaasta. Nyt ompelin samanlaisen mekon Linnelin Sessu-kankaasta työkaverini tytölle, joka on vain kolme viikkoa Nuppua vanhempi.

Kaava on ihan itse kehitelty parin olemassaolevan vaatteen pohjalta. Täytyy myöntää, että olen ylpeä aikaansaannoksestani, en ole koskaan ennen tehnyt kaavoja itse.

Ottobre-lehdestä löysin kivan potkuhousujen kaavan ja näitä ompelin Nupulle parit, kun tuntuu että bodyja on kaapit pullollaan mutta housut loppuvat kesken.

Äitiyden ristiriitaisuus

Miten ristiriitaista onkaan olla äiti!

Äitinä oleminen on jotain, mitä ei voi tietää, jos ei ole äiti. Eikä sitä välttämättä sittenkään voi tietää, millaista on olla jonkun muun kuin omien lastensa äiti. Minä en ainakaan etukäteen osannut aavistaa, mitä kaikkea äitiys tuo tullessaan, niin hyvässä kuin pahassa.

Äitiys on jotain niin ihanaa, ettei sille löydy vertailukohtaa. Rakkaus omaa lastaan kohtaan on jotain ihan ainutlaatuista. Ketään muuta ei voi rakastaa niin kuin omaa lastaan, tai ainakaan minä en voi. En kyllästy ihailemaan lapseni suloisuutta enkä sitä, kun hän oppii jotain uutta. Oma lapsi (minun tapauksessani molemmat lapseni) onkin yht'äkkiä elämän keskipiste. Lapsi heittää elämän tärkeysjärjestyksen (ja ylipäätään kaiken järjestyksen) ihan uuteen uskoon.

Äitiys on myös jotain niin raskasta, että joskus sitä ihmettelee, miten joku, jolla näyttäisi olevan vielä raskaampaa, oikein pärjää. Pieni ihminen ripustautuu minuun ja minun on oltava koko ajan häntä varten. Ja silloinkin kun tuo pien ihme on jonkun muun hoidossa, en saa häntä mielestäni. Miten yllättävän raskasta onkaan viettää koko päivä lattialla leikkien (varsinkin jos ilma on sellainen, ettei ole järkeä lähteä ulkoilemaan) puhumattakaan siitä, kun kaksi lasta parkuu yhtäaikaisesti ja koira vielä pitää omaa showtaan kaiken päälle...

Ja imetys, ah, imetys! Se on mielestäni äitiyden ristiriitaisuuden tiivistelmä. Vaikka sitä paljon hehkutetaan, kuinka ihanaa se on ja luonnollista ja terveellistä, en silti malta odottaa, että saan lopettaa imettämisen. Pikkukakkosen imetys on ollut helpompaa kuin esikoisen ja maitoa on riittänyt, mutta silti on niin vapauttavaa, kun joku muukin voi saada lapsen tyytyväiseksi ja minä voin taas pukeutua lempimekkoihin. Joku voi pitää minua itsekkäänä ja huonona äitinä, mutta tarkennettakoon nyt vielä, että ajatuksissa on kyllä täysimettää siihen asti, että aloitetaan kiinteät ja senkin jälkeen jatkan ainakin vuoden ikään asti, jos lapsi sitä haluaa. Kaikessa ristiriitaisuudessaan haluan imettää ja en halua. Mutta onneksi sitä kestää vain aikansa, siksi "haluan imettää" vie voiton.

Ja sen vielä haluan sanoa, että ainakin minä olen parempi äiti lapsilleni, kun saan välillä omaa aikaa, saan joskus olla itsekäs. Sitten on taas paukkuja panostaa täysillä maailman ihanimpiin lapsiini. Äitiys on maailman hienoin juttu mutta myös maailman haastavin. Ja luulen, että haasteet on vasta alussa...

Vauvan tuoksussa

Nyt on pari viikkoa takana elämää nelihenkisenä perheenä. Ihana pieni Nuppumme tuli maailmaan puolitoista viikkoa etuajassa. Tämä oli äidille lähinnä helpotus jo senkin takia, että lääkäri ultrassa epäili pienen olevan neljä ja puolikiloinen. Synnytys käynnistyi itsestään ultraa seuraavana yönä, mikä oli hyvä, sillä muuten peloteltu äiti olisi varmaan halunnut sektion. Loppujen lopuksi synnytys sujui nopeasti ja ulos selviytyi vähän alle nelikiloinen pieni ihme.

Elämä kahden lapsen kanssa on sujunut seesteisesti. Ainoa ongelma oikeastaan on univelat, mutta jotenkin niihinkin on jo tottunut. Kummasti ihmiskeho taipuu ja joustaa moneen suuntaan. Elämää toki helpottaa suuresti se, että isä on vielä isyyslomalla. Sitten en tiedäkään, miten pulassa olen, kun jään kotiin yksin kahden pienen kanssa... 

Nuppu on toistaiseksi ollut tyytyväinen vauva ja Hippu on ottanut uuden sisaruksen hyvin vastaan. Imetys, jota etukäteen jännitin, on sekin lähtenyt hyvin käyntiin. Ainoa vaan, että Hipun tavoin Nuppukin viihtyy tissillä pitkiä aikoja kerrallaan. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia silloin kun isi on töissä.

Nyt kuitenkin yritän olla miettimättä sitä, ja keskityn sen sijaan nauttimaan siitä, että mieheni on kotona. Hän on isyysloman kunniaksi innostunut mm leipomaan leipää, nam!

Lähtötunnelmissa...

Pikku kakkosemme laskettu aika lähestyy ja nyt on jo korkea aika valmistautua siihen. Kaikkea on periaatteessa jo valmiina uutta tulokasta varten. Hipulta periytyy suurin osa, mutta muutaman jutun olemme hankkineet vielä lisäksi.

Tässä hankinnat kakkoselle:

•  Tuplarattaat Löysimme Emmaljungan tuplat edullisesti käytettyinä ja olivat vielä tosi hyvässä kunnossa!
• Sitteri Tämän sain ilmaiseksi. Hipulla sellaista ei ollut, mutta voisi olla ihan hyödyllinen
• Äitiyspakkaus Mietin pitkään, pakkaus vai raha, raha vai pakkaus. Lopulta tulin siihen tulokseen, että pakkauksesta olisi kuitenkin enemmän iloa. Tykkäsin myös uuden pakkauksen useimmista kuoseista ja ainakin peitto ja makuupussi tarvittaisiin joka tapauksessa, sillä Hippu käyttää vielä omiaan.
• Lämpöpussi turvakaukaloon Hipulla tällaista ei ollut, mutta sille olisi ollut kyllä käyttöä. Tämänkin sain edullisesti käytettynä.
• Muutama vaippa ja yksi pieni body Näitä ei varsinaisesti olisi tarvittu, mutta kun olivat vaan niin suloisia
• Lisäksi sorruin ostamaan lapsille kummallekin omat Fjällräven Kånkenin pikkureput. Hipulle olin sellaista ajatellut jo aiemmin, mutta päädyin ostamaan kakkoselle samalla myös.
• Vielä on vähän kesken villapeitto pikkuiselle, toivottavasti ehdin tehdä sen valmiiksi ennen h-hetkeä.

Kaikki on pestynä ja valmiina, mutta vielä pitäisi löytää jostain kaapista tilaa pikkuisen vaatteille ja vaipoille...

Toinen, jonka vihdoin olen saanut tehtyä on sairaalakassin pakkaus. Tällä kertaa päädyin seuraavanlaiseen sisältöön:

• Neuvolakortti
• Henkilökohtainen hygieniavälineistö eli ainakin hammasharja ja -tahna, shampoo, deodorantti, hiusharja, perusrasvaa
• Korvatulpat ja silmälaput. Hipun kanssa ärsytti hieman, kun juuri kun olisi saanut valvotun yön jälkeen nukuttua, kaikki valot läjäytettiin päälle. Myöskään ei ollut kiva herätä naapurivauvan itkuun juuri kun oma nukahti.
• Kännykkä ja laturi
• Reinot sairaalan sandaalit on kauheita. Pitäisiköhän käyttää myös omia sukkia?
• Kamera vaikka hädän tullen kännykkäkin ajaa asian
• Imetysliivit viimeksi en tarvinnut, mutta kaiken varalta, jos vaikka maito nousee nopeammin.
• Lukemista Hipun synnytysvalmennuksessa väitettiin, ettei siellä mitään lukea ehdi. Pyh! Vauvahan nukkui suurimman osan päivää! Pelasimme mieheni kanssa lautapelejä pikkuisen nukkuessa. Tällä kertaa mies ei voi olla niin paljon sairaalassa, koska Hippu tuskin viihtyy siellä pitkiä päiviä, joten lukeminen tulee luultavasti tarpeeseen.
• Kotiutumisvaatteet minulle ja pikkuiselle pitää myös laittaa valmiiksi, mutta niitä ei tarvita heti synnytykseen mukaan
• Miehelle puhdas vaatekerta ja sisäkengät synnytykseen - hän tuskin pakkaa niitä ajoissa itse, joten mielenrauhani takia teen senkin valmiiksi.
• Evästä viimeksi en kyllä muista tarvinneeni syötävää, mutta ehkä jotain pientä voisi varalle ottaa

Mietin kovasti, mitä ihmettä pieni tarvitsee päälleen kotimatkalle. Sisävaatteet tietysti ja pipo, mutta riittääkö niiden lisäksi lämpöpussi? Vai pitäisikö olla vielä joku välihaalari? Pitää varmaan kysyä synnäriltä sitten. Ja riippuu varmaan ilmastakin.

Nyt sitten enää odotellaan. Hämäävää, kun ei voi tietää koska pieni syntyy. Periaatteessa hän voisi syntyä vaikka jo tänään tai vasta kuukauden päästä. Hippu tuli viikkoa ennen laskettua aikaa, se olisi tämänkin kanssa ihan hyvä aikataulu. Jännittää myös lähdön puolesta. Kuinka nopeasti lähtö tulee ja kuinka nopeasti tulee hoitajat Hipulle? Vanhempani asuvat lähellä, mutta toivon, ettei lähtö tule juuri silloin kun he ovatkin naapurikaupungissa kauppajonossa perjantairuuhkassa... Meiltä on synnärille reippaan puolen tunnin matka, joten ihan viimetippaan en haluaisi lähtöä jättää.

Arjen ihanuuksia

Se tunne, kun puolitoistavuotias lukee antamaani mainoslehtistä, sen jälkeen vähän repii ja rypistää sitä ja vie sen sitten takkaan. Perään hän asettelee klapin puukorista ja lopuksi vielä äheltää luukut kiinni.

----

Hippu oppi syömään haarukalla siitä lähtien kun sai sellaisen ensimmäisen kerran käteensä. Lusikankäytön opettelu jatkuu vielä...

----

Lunta tuli vähän reippaammin kerralla. Lapsiparka sai oppia, että lumi on kylmää, kun innokas äiti veti pientä pulkassa ja pehmeässä hangessa pulkka ei pysynytkään pystyssä. Hippu kaatui naamalleen hankeen pari kertaa, ennen kuin äiti oppi. Sen jälkeen lapsi sai tepastella omin jaloin ja seuraukset olivat samat, kun kankeat kengät ja paksut toppaukset saivat tasapainon horjumaan. Sisäleikit on ihan kivoja.

----

Alimmassa laatikossa on koiranruokaa. Teippasimme laatikon kiinni ylempään, ettei Hippu pääse laatikon sisältöön käsiksi. Tämähän ei tietysti estänyt lasta vaan näppärästi hän keksi kaivella laatikkoa sivustakäsin. Niinpä he sitten söivät tyytyväisinä koirankeksejä yhdessä, Hippu ja koira.

----

Note to self: Lapselle, joka haluaa syödä itse, mutta käytännössä opettelee vasta hommaa, ei kannata laittaa mustikkaa aamupuuron päälle. Lopputulos on laittaa sekä lapsi että vaatteet pesuun.

----

Onni on auratraktori! Tänään päästiin pulkkailemaan vähän paremmalla menestyksellä kun pihatie oli vihdoin aurattu. Kaiken kruunasi lapsen suloinen kikatus, jonka aiheutti lumesta innoissaan ympäriinsä poukkoileva koira. Arjen pieniä helmiä!