Kesän antimet

Kesässä yksi parhaista jutuista on se, kun luonnosta löytyy ilmaista ja terveellistä syötävää. Yleensä syksyisin iskee harmitus, miksen varastoinut enemmän luonnon herkkuja talven varalle. Tänä kesänä päätin kokeilla jotain ihan uutta.

Pihamme tuskin on mikään poikkeus suomalaisten pihojen joukossa kukkiessaan keltaisenaan kaikkien inhoamaa rikkaruohoa, voikukkaa. Sattumalta löysin opiskelijan keittokirjasta ohjeet voikukka- ja raparperisimaan. Kun voikukkaa kerran niin runsaasti löytyy, miksei siitä voisi olla jotain iloakin? Myös raparperi kuuluu pihamme vakiokasvustoon ja sitäkin jää yleensä yllin kyllin käyttämättä.

Toisaalta en kyllä ymmärrä, miksi näitä niin kovin parjataan ja niiden kanssa kesäiset hermot menetetään. Ihan kauniitahan nuo ovat!

Muutama raparperin varsi ja pari-kolme litraa voikukkia riittää usean litran sima-annoksiin.

Voikukkaset keittymässä. Siman tekovaiheessa haju oli suorastaan paha. Haisi rikkaruoholle. 

Pullotusvaiheessa voikukat siivilöidään pois. Tässä vaiheessa, vuorokauden käymisen jälkeen paha haju oli muuttunut makeaksi, ihan jopa miellyttäväksi.

Vasemmalla voikukkasimaa ja oikealla raparperisimaa. Viikon saivat levätä viileässä ennen maistamista.

Ja se maku... Voikukkasima maistui... no, voikukkaiselta. Maku oli makea, mutta rehellisesti sanottuna siinä maistui siitepöly. Ehkä vähempikin voikukka olisi riittänyt (laitoin vähän ekstraa kun ajattelin ettei se maistu muuten) mutta ainakin maistui siltä, mitä sisältää. Tulipahan testattua.

Raparperisima ei ole niin kauniin väristä, mutta maku on minun suuhuni parempi. Tämä sima on kirpeämpää ja kuten kirjassakin todettiin, varmasti oivaa hellejuomaa. Nyt vaan niitä helteitä odottelemaan!

Ikävä kyllä voikukkien määrä pihassa ei yhtään vähentynyt...

Epävarmuuden varmuus

Kahden lapsen kokemuksella olen oppinut kaksi asiaa vauvoista:

Ensinnäkin, itkun määrä on vakio.

Toiseksi, kun joku rytmi alkaa löytyä ja asiat toimia tietyllä tavalla, ne luultavasti kohta muuttuvat.

Ennen esikoisen syntymää minulla oli tietty kuva vauvoista: ne nukkuvat paljon, niiden kanssa voi lähteä kauppaan ja kahvilaan ja imetys on helppoa. No luonnollisestikin esikoinen laittoi nämä ajatukset uusiksi ja luulin, että vauvani on poikkeuksellisen vaikea, vaikkei allergioita tai koliikkia ollutkaan. Kuopuksen tullessa ymmärsin, että vauvat itkevät enemmän tai vähemmän joka tapauksessa, mutta siitä huolimatta niiden kanssa voi pärjätä myös ihmisten ilmoilla. 

Itkun suhteen kaksi lastani ovat olleet täysin erilaisia. Esikoinen itki paljon mutta tissi auttoi aina. Kuopus on omalla tavallaan helpompi tapaus, mutta välillä hänelle iskee itkukohtauksia, joita tissin tarjoaminen suorastaan pahentaa. Uskallankin väittää, että riippumatta siitä, miten "helppo" lapsi on tai riippumatta äidin taidoista vauvat itkevät. Piste. Äidin suhtautuminen itkuun on se, millä on merkitystä. Vaikka vauvat itkevät, se ei ole maailmanloppu. Korkeintaan kauppareissu voi jäädä kesken.

Mitä vauvojen ennustettavuuteen tulee, juuri kun alan päästä jyvälle lapsen aikataulusta, tyynnyttelykeinoista ja nukkumis- ja syömismieltymiksistä, vauva päättää laittaa ne uusiksi. Muistan, kun esikoiseni nukkui vähintään kolmen tunnin päiväunet aina tiettyyn aikaan päivästä. Se tarkoitti minulle ruhtinaallisesti aikaa tehdä omia juttuja. Sitten yhtenä päivänä lapsi päätti laittaa aikataulunsa uusiksi ja nukkuikin enää pieniä pätkiä pitkin päivää. Siinä oli vähän totuttelemista... Kun olin tottunut tähän epämääräiseen rytmiin, lapsi rupesikin taas nukkumaan yhdet pitkät unet! Samoin kävi vaunujen kanssa. Hippu nukkui parhaiten päiväunensa vaunuissa, kunnes äkkiä ei nukkunutkaan! Nyt on kakkosella havaittavissa rytminmuutosta juuri kun rytmi ylipäätään alkoi löytyä.

Löysin taannoin hauskan tekstin vauvan kellosta. Monilta osin tämä kuvaa kyllä elämäämme kuopuksen kanssa tällä hetkellä :D

Se, mikä vauvojen kanssa on varmaa, on se, että mikään ei välttämättä mene niin kuin on suunnitellut tai edes niin kuin luulisi. Toisaalta vauvat onneksi kasvavat nopeasti ja jossain vaiheessa niistäkin tulee tasaisia, rauhallisia, kunnon kansalaisia. Toivottavasti...

Uudella aikavyöhykkeellä

Kun vauva tuli taloon, käsitys ajasta muuttui kertaheitolla. Aika ei enää edennytkään tuttua rataansa vaan siihen alkoi ilmestyä ihan uusia ulottuvuuksia...

Ensinnäkin öistä tuli ihan liian lyhyitä, että olisi saanut nukkua tarpeeksi. Vastaavasti  päivät olivat joskus loputtoman pitkiä odotellessa että mies tulisi töistä kotiin. Esikoisen elämän ensimmäiset kolme kuukautta tuntuivat kolmelta vuodelta. Tarkemmin sanottuna kolmelta nälkävuodelta, sillä tuon ajan istuin ja imetin. 

Sitten tuli ajanjakso, jolloin aika tuntui vähän asettuvan aloillensa. Päiviin tuli rytmiä ja vuorokaudet alkoivat olla taas normaalin pituisia. Ruoka- ja nukkumisajat määräsivät tahdin. Samalla kuitenkin ajankulku salakavalasti nopeutui. Yht'äkkiä pienestä nyytistä olikin kasvanut touhukas taapero. Olin samalla harmistunut ja helpottunut. Välillä vaikeakin vauva-aika oli takanapäin mutta samalla olin menettänyt ne kaikki vauva-ajan ihanuudet. Ymmärsinkö nauttia tuosta ainutlaatuisesta ajasta tarpeeksi.

Kun kuopus ilmoitteli tulostaan, aika teki taas tepposet. Esikoisen yhdeksän kuukauden odotus oli mukavan seesteistä, mutta toisella kerralla yhdeksän kuukautta oli korkeintaan kaksi kolmasosaa ensimmäisestä. Mihin aika taas katosi?

Nykyään päivät hujahtavat hetkessä ja viikko on äkkiä kulunut ihan varoittamatta. Toisin kuin esikoisen kanssa, kuopuksen ensimmäiset kolme kuukautta ovat olleet superlyhyitä. Nyt olenkin yrittänyt nauttia niistä oikein olan takaa, vaikka aina ei ihan tunnu niin nautinnolliselta.

Elämä kahden pienen ihmeen kanssa on ristiriitaista. Toisaalta olo on kuin eläkeläisellä: päivän kohokohta on kauppareissu. Sitä pitää suunnitella vähintään edellisestä päivästä alkaen ja sen jälkeen on ihan väsynyt. Ja yhteen päivään on turha yrittää mahduttaa enempää kuin kaksi menoa.

Toisaalta päivään mahtuu uskomattoman paljon tapahtumia. Viidessä minuutissa on mahdollista laittaa huusholli ylösalaisin ja saada äiti hermoromahduksen partaalle. Ja näitä viisiminuuttisia mahtuu vuorokauteen useita. Välillä taas viisi minuuttia on niin pitkä aika, ettei sitä voi odottaa millään huutamatta. Näitäkin on verrattain paljon. Joskus tunti saattoi olla minulle aika, jona en välttämättä viitsinyt tehdä mitään erikoista, tai ainakaan aloittaa mitään uutta. Nykyään sinä aikana ehtii leikkiä ainakin kymmentä eri leikkiä, tyhjentää tiskikoneen ja viikata pyykit. (Kolmesti. Samat pyykit.)

Mutta parasta tällä uudella aikavyöhykkeellä on ne hetket kun voi istua ulkona kevätilmasta nauttien ilman että on kiirettä mihinkään. Olla vaan, tuntea kevään tuoksun, kuunnella linnun laulua ja katsella iloisen lapsen leikkejä. Ihmetellä elämää.

Pieni välipalakatsaus

Nyt kun taas imetän, tuntuu, että koko ajan on nälkä. Varsinkin makeanhimo on suuri. Lisäksi ihoni on ollut kuiva ja kutiseva loppuraskaudesta asti ja äskettäin luin jostain, että se saattaa johtua siitä, etten syö tarpeeksi terveellisiä rasvoja, kun imetys niitä kuitenkin kuluttaa. Paino kuitenkin uhkaa kääntyä jälleen noususuuntaan, joten on ehkä aika tarkistaa välipalojen laatu.

Televisiossa on viime aikoina mainostettu ahkerasti Danonen Vitalinea Pro -rahkaa. Mainos kysyy "Yritätkö pysyä upeana, mutta kaipaat aitoa nautintoa?" Kyllä, juuri tätä haluan! Koska Danone Daniot ovat aina kuuluneet suosikkeihini, päätin kokeilla sisartuotetta, jossa mainoksen mukaan olisi vähän hilihydraattia, runsaasti proteiinia ja vastustamaton maku.

Kaupasta mukaan tarttui mansikka, vadelma, mustikka ja ananas-rahkat. Olisin halunnut mainoksessa esiteltyä vaniljaa, mutta sitä ei kyseisestä marketista saanut. Ensimmäisenä kokeiluun pääsi vadelma. Rahka oli kerrosrahka. Päälimmäisenä ollut rahka-osuus maistui rahkalle. Ei mitään mullistavaa. Ehkä siinä maistui "terveellisyys". Alla oli hillo-osuus. Se oli ihan kaameaa! Maistui lähinnä keinotekoisille makeutusaineille! Mansikka oli yhtä pahaa ja ananas oli ihan syötävää, kun rahkan ja hillon sekoitti keskenään. Makutestin voittajaksi selviytyi mustikka, joka ihan maistuikin mustikalle.

Summa summarum, Vitalinea Pro on varmaan terveellistä, mutta siltä se kyllä maistuukin. Toisaalta Daniossa on vain 30 kaloria enemmän, 2,1g proteiinia vähemmän, 2,9g hiilihydraatteja enemmän ja 2,9g rasvaa enemmän sataa grammaa kohden mutta sen maku on kohdallaan. Koska imettävänä kuitenkin tarvitsen enemmän energiaa, jatkossa taidan valita Danion. Korkeintaan vanilja-Vitalineaa voisin vielä testata.

Rahkan lisäksi toinen suosikkivälipalani ovat myslipatukat. Ne kuitenkin sisältävät yleensä paljon sokeria (tai sitten maistuvat pahoilta) joten päätin kokeilla tehdä sellaisia itse. Ensimmäisellä kerralla maku oli hyvä, mutta rakenteesta tuli hajoava. Toisella kerralla onnistuin jo paremmin.

Resepti terveellisiin myslipatukoihin voisi olla seuraavanlainen:

(En mitannut aineita mitenkään näitä tehdessäni, siksi en mene määristä ihan takuuseen)

- 2dl cashew-pähkinöitä rouhittuna

- 2dl kuivattuja hedelmiä paloina (minulla oli kookosta, papaijaa ja ananasta pieninä paloina, joita vähän vielä hienonsin)

- 2dl perusmysliä

- 3-4rkl kookossokeria

- 3-5rkl raakakaakaojauhetta

- 1pss kokonaisia pehmeitä taateleita (200g)

- 200g kookosrasvaa

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Taatelit hienonnetaan tehosekoittimella ja "nypitään" kuivien joukkoon mahdollisimman tasaiseksi seokseksi. Parhaiten tämä onnistuu sormilla. Kookosrasva sulatetaan ja sekoitetaan kaiken joukkoon. Tässä vaiheessa seoksen pitäisi olla tahmeaa ja muotoiltavissa. Itse jaoin seoksen muffinsivuokiin koska minulla ei ole mitään patukkamuottia. Sain noin 15 vuoallista. Lopuksi vuoat laitetaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi, jotta kookosrasva kovettuu.

Sopii lapsille ja aikuisille :)

Pottaharjoituksia

Jokaisen lapsiperheen tärkeä virstanpylväs ja eräänlainen arjen kohokohta on varmasti se kun lapsi oppii kuivaksi. Meillä se on vielä haaveissa mutta eilen ehkä pääsimme taas askeleen lähemmäs tuota etappia.

Hipun ollessa vajaa kaksikuinen pienimmistä kestovaipoista alkoi imuteho loppua ja vaippa falskasi turhan usein. Tuolloin aloin etsiä tietoa vaipattomuudesta ja vauvojen vessahätäviestinnästä. Niin luomuhippiäitiä minusta ei tullut, että olisin pyrkinyt täydelliseen vaipattomuuteen. En myöskään tunnistanut silloin (enkä vieläkään tunnista kummastakaan lapsesta) merkkejä lähestyvästä vessahädästä (liekö laiskuutta vai osaamattomuutta?) Sen kyllä huomaan kun Hippu alkaa vääntää kakkaa, mutta silloin on yleensä jo myöhäistä. Mutta se, mitä tein, aloin pissattaa Hippua aina vaipanvaihdon yhteydessä lavuaariin ja se toimi!

Hippu ymmärsi idean pian ja jos ajoitin pissatuksen oikein aina heräämisen ja syömisen jälkeen, saattoi päivässä kastua vain kaksi vaippaa. Jossain vaiheessa oli kausi, kun Hippu kakkasi vain vessassa ja sehän sopi äidille paremmin kuin hyvin! Myös isä ja isovanhemmat oppivat pissattamaan vauvaa.

Mutta sitten alkoi ympäristö kiinnostaa ja Hippu alkoi liikkua enemmän. Sen myötä myös vaippoja kastui useammin. Lapsi, joka ennen jaksoi pidättää pitempiäkin aikoja, saattoi kastella vaippansa puolen tunnin välein. Tässä vaiheessa äiti turhautui, eikä jaksanut käyttää lasta koko ajan vessassa. Edelleen pisu tuli kyllä lavuaariin mutta kuivat vaipat olivat vain kaukainen haave.

Reilun vuoden iässä Hippu alkoi olla riittävän iso istumaan potalla. Aluksi potta aiheutti vain kiukutusta, mutta vähitellen sekin alkoi kelvata. Koskaan siitä ei kuitenkaan tullut yhtä "varmaa" kuin lavuaariin pissaamisesta. Nimittäin vaikkei Hipulla olisi ollut edes hätä, hän yleensä pinnisti edes muutaman pisaran lavuaariin.

Nupun liityttyä perheemme jäseneksi Hipun pottailu tuntui muuttuvan lähes lakkoiluksi. Lapsi istahti
kyllä potalle, muttei malttanut tehdä mitään vaan lähti nopeasti omille teilleen. Parikuisena aloimme pissattaa myös Nuppua lavuaariin ja lopulta kävikin niin, että Nuppu teki tarpeensa vessaan Hippua useammin. 

Sitten tuli päivä, jolloin äiti päätti ottaa kovat keinot käyttöön. Teippasin vessan seinään pahvin, johon Hippu saisi tarran aina kun pottaan tulisi jotain. Lisäksi aion lahjoa lasta myös rusinoilla sillä ne ovat kätevämpiä kodin ulkopuolella. Heti ensimmäisenä iltana Hippu tuntui ymmärtävän idean ja jo toisella kerralla tuli innoissaan vessaan kun mainitsin tarroista. Myös pissa lirahti pottaan ennätysnopeasti. Jes! Ehkä sittenkin lapseni oppii jonain päivänä kuivaksi! Toivotaan vaan ettei prinsessatarrojen lumo häviä kellon lyödessä kaksitoista...

Se on taas täällä!

Koulujen loppuminen on aina ollut varma merkki kesän tulemisesta. Se ensimmäinen laulettu suvivirsi on sinetöinyt kesän alkaneeksi. Itse en ole koulun penkkiä kuluttanut enää lähes seitsemään vuoteen ja Suomen kesä on muutenkin lyhyt, joten päätin  julistaa itselleni kesän alkaneeksi juuri nyt!

Muutamana päivänä on ollut ihan kesäisen lämmintä ulkona. Itseasiassa lämpimämpää kuin niinä kesinä juhannuksen tienoilla kun värjöttelin kesätöissä leikkikentällä lapaset käsissä ja työparini kaivoi esiin pitkät kalsarit.

Lisäksi lähes yht'äkkiä puihin on ilmestynyt 'vihreitä juttuja' kuten eräs seurakuntanuori totesi kerran.

Tärkein kesän merkki minulle oli kuitenkin kesän tuoksu! Tiedäthän, se kun lähdet ulos ja vastaan tulvii kukkien, heinien ja puiden tuoksua. En saa siitä kyllikseni! 

Yhtenä vuonna iloni pilasi joku allergikko, jonka mielestä kesä ei tuoksunut ollenkaan hyvälle. Ymmärrän kyllä, että kevät ja alkukesä on monelle tukkoista ja tuskaistakin aikaa, mutta koska siitepöly ei ole minun aikaansaannostani, enkä voi sitä vähentää tai lisätä, saanen nauttia sen mukana leviävästä tuoksusta. Ei kai se ole keltään pois :)

Vihreää, kaikkialla vihreää! Luonto on niin kaunis! 

Suvivirttä odotellessa, josko sen jossain taas kuulisin. Kyllä se kuitenkin kesän kruunaa!

Ja valmista tuli!

No niin, sain viikonlopun aikana tehtyä vaatteet nukeille ja nyt ne ovat vihdoin valmiit! 

Tässä he ovat:

Jälkeen

Ennen

Ainoa, mikä on kesken, on jalat. En vielä tiedä, mitä teen niille. 

Toistaiseksi tytöt joutuvat siis kulkemaan korkokengissä...

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen

Kuvauksissa tytöt viihtyivät hyvin ulkosalla, mutta en tiedä, koska raaskin antaa ne lapsille oikeisiin leikkeihin...